Mä en osaa olla vilpittömän iloinen naimisiin menevän ystäväni puolesta

No, lohduttaa tavallaan, mutta vain siten, että huomaan muitakin olevan tässä yksinäisten veneessä.. Joskus tällä purjehduksella on mukavaa, mutta ei kyllä tosiaankaan aina.

" Huvittavaa" tässä mun hääkateudessa on se, että nuorempana ajattelin ihan tosissani, että en ehkä koskaan halua naimisiin, ja kermakakkuhäät on ajatuksena olleet mulle kauhistus. Nyt kun yksinäisyyttä on takana jo vuosia, huomaan haaveleilevani siitä, että joku rakastaisi minua niin paljon, että haluaisi taluttaa minut alttarille (vaikka siinä kermakakkupuvussa sitten). Elämä tosiaan opettaa, ja ainakin muuttaa ajatuksia..

Yritän kyllä olla kovasti nauttia kaikesta siitä mitä minulla on, ja oikeasti olen luonteeltani hyvin positiivinen. Eiköhän se aurinko vielä paista tähänkin risukkoon, ja toivottavasti sinulle myös :)

-ap

Vierailija:

Ikää on 35 v. että ihan kohtuullisesti jo. Vaan ei ole miestä, eikä lapsia. Alkaa olla vitsit vähissä ja itsetunto mustelmilla, vaikken tietenkään sitä kenellekään näytä. Lähes kaikki ystäväni ovat pariutuneet ja lapsiakin tulee vuosi vuoden jälkeen (tällä hetkellä lähipiiriini on 6 viimeisen vuoden aikana tullut lapsia 45!). Ja minä kun luulin jo 15-vuotiaana, että minusta tulee äiti monelle ja että perheen perustaminen on elämän tehtäväni.... Niin se elämä opettaa.

Olen iloinen ja onnellinen jokaisesta ystävieni lapsesta. Toistaiseksi kaikki ovat olleet terveitäkin! Mutta joskus vaan se yksinäisyys painaa päälle ja surettaa, kun niin haluaisi olla jollekin tärkeä ja rakastettu..

Uskon, että olet kyllä onnellinen ystäväsi puolesta eikä tämä " hääkateutesi" tule hänen häitään haittaamaan. Muista kuitenkin olla iloinen kaikesta siitä mitä sinullakin ON, vaikkei sitten häitäsi koskaan tanssittaisikaan. Ja toisaalta, naimisiin voi mennä myöhemmälläkin iällä, ei kaikille sovi kermakakkuhäät muutenkaan.

Sepä se onkin, että niitä mukavia miehiä, joiden kanssa minä viihtyisin JA joka viihtyisi ja haluaisi olla mun kanssa on vain hyvin vaikea löytää.





-ap

Onko useilla nuorilla tämän päivän naisilla liian kovat odotukset?

2: Niin, kai tämä on luonnollista. Oikeastaan oon kertonut ystävälleni siitä että olen yksin, ja että olis kiva löytää kumppani, mutta ihan suoraan en ole sanonut kuinka paha tilanne oikeasti on. Ja toisaalta, hän ei oikein osaa nähdä tai kuulla minun pahaa mieltäni, kun on niin innoissaan tulevista häistään.



Yritän kyllä nauttia elämästäni tällaisena ja joka päivä (pääpiirteissään asiani ovat hyvin), mutta arjen yksinäisyys on vain toisinaan raskasta. Ja valoisampaa tulevaisuutta on vaikea nähdä, voihan se sieltä kuitenkin joskus vielä tulla.



3: Joskus oon ajatellut ihan samoin: miten ystävät on " päässeet" naimisiin, mutta mä en. Vähitellen on alkanut tuntumaan siltä, että pitäisi varmaan ottaa ihan kuka tahansa, ensimmäinen, joka osoittaa edes vähän kiinnostusta, ja sitten juoksuttaa se alttarille mahdollisimman nopeasti.. Mutta kun kuitenkin sitä haluaisi rakastua ihan oikeasti.. Ihan vielä mä en ole tullut katkeraksi, mutta ei sekään päivä varmaan kauhean kaukana ole..





-ap

Luulin aina että on vaan naisia jotka ovat kateellisia siitä että ystävät saavat vauvoja ja näkevät joka paikassa vaan raskaana olevia.



Minua taas ahdistaa omat häät. Haluaisin mennä naimisiin, ei siinä mitään, mutta ahdistaa ne kustannukset, että pitäisi ottaa lainaa joihinkin yhden päivän kestäviin juhliin, tai säästää niihin älyttömän summan rahaa. Kun mielestäni on paljon parempia tapoja käyttää rahojaan. Ja lisäksi ahdistaa juhlien järjestäminen, en halua alkaa hirveellä tohinnalla järjestää häitäni, evvk kaikki järjestelyt. Kaiken eniten ehkä jännittää se että vaikka joku muu järjestäisikin häät, niin se että meneekö kaikki napiin, vai meneekö jotain pahasti pieleen.

Minusta häät ovat siis lähinnä ahdistava juttu, mutta näköjään siitäkin joku voi olla kateellinen.

Jossei nappaa järjestää häitä, niin älä järjestä. Ne rahat voi tosiaan käyttää paljon paremminkin. Voi naimisiin mennä ilman isoja, kalliita ja hankalia juhliakin. Esim. maistraatissa ensin ja sitten pienellä jengillä ravintolaillalliselle.

Itse olen toiminut aikoinani niin että en kokenut mitään suurat rakkautta ja alkuvoimaa kun tapapsin mieheni. Hän oli mukava ja vietimme paljon aikaa yhdessä ja viihdyimme yhdessä. Muutimme yhteen koska olimme aina jomman kumman luona kuitenkin. Teimme lapsen koska halusimme perustaa perheen suht. nuorina. Toinen lapsi tuli siinä sivussa ja sitten aloimme suunittelemaan häitä. kihloihin olimme menneet jo ennen ensimmäistä lasta. Pari vuotta sitten vietimme häät.



Nyt jos lähtisin " hakemaan" miestä en varmasti nykyistä ehkä valitsisi koulutuksen ja pienen tulotason johdosta. Olemme molemmat matalapalkkaisilla aloilla töissä.



Olen onnellinen että silloin nuorena en osannut olla niin tarkka ja ronkeli. Yleensä missin näköiset ystäväni " vei" miehet ja minä kattelin vierestä...

Eräs silloinen ystäväni on edelleen yksin ja lähenee 35 vuotta, hänellä oli tapana valita mies kielitaidon, koulutuksen ja KENKIEN perusteella. Toinen kaveri pisti meidän häiden aikaan välit poikki kun oli edelleen yksin ja alunalkaen valitti miten huonosti palkattu ja tyylitaidoton mies mun valintani on ja ei itsekkään näköjään parempaa löytänyt ja vaikean luonteen takia miehet yleensä häipyi 3kk - 6kk kuluessa.

menkää maistraatissa naimisiin ja karatkaa häämatkalle. TAi menkään pienessä kirkossa tai kappelissa naimisiin ja sitten lähimpien kanssa ravintolan kabinettiin syömään.

Ikää on 35 v. että ihan kohtuullisesti jo. Vaan ei ole miestä, eikä lapsia. Alkaa olla vitsit vähissä ja itsetunto mustelmilla, vaikken tietenkään sitä kenellekään näytä. Lähes kaikki ystäväni ovat pariutuneet ja lapsiakin tulee vuosi vuoden jälkeen (tällä hetkellä lähipiiriini on 6 viimeisen vuoden aikana tullut lapsia 45!). Ja minä kun luulin jo 15-vuotiaana, että minusta tulee äiti monelle ja että perheen perustaminen on elämän tehtäväni.... Niin se elämä opettaa.



Olen iloinen ja onnellinen jokaisesta ystävieni lapsesta. Toistaiseksi kaikki ovat olleet terveitäkin! Mutta joskus vaan se yksinäisyys painaa päälle ja surettaa, kun niin haluaisi olla jollekin tärkeä ja rakastettu..



Uskon, että olet kyllä onnellinen ystäväsi puolesta eikä tämä " hääkateutesi" tule hänen häitään haittaamaan. Muista kuitenkin olla iloinen kaikesta siitä mitä sinullakin ON, vaikkei sitten häitäsi koskaan tanssittaisikaan. Ja toisaalta, naimisiin voi mennä myöhemmälläkin iällä, ei kaikille sovi kermakakkuhäät muutenkaan.

olen siis onnellinen ja rakastan miestäni nyt mutta jos valinta pitäisi uudetsaan tehdä alkuasetelmista voisin olla kyllä todella paljon ronkelimpi. Pienet tulot ei meillä vaivaa arkea muuten kuin että asuminen on pakosta vuokralla toistaiseksi ainakin näillä pk-seudun hinnoilla. Olemme onnellisia yhdessä ja perheenä.

Vierailija:

Eräs silloinen ystäväni on edelleen yksin ja lähenee 35 vuotta, hänellä oli tapana valita mies kielitaidon, koulutuksen ja KENKIEN perusteella. .

eli ihmetellään ja surkutellaan omaa sinkkuutta, mutta valintakriteerejä on vaikka muille jakaa ja niistä pidetään tiukasti kiinni. Ei rakkaus ja hyvä olo ole koskaan kiinni kielitaidosta, koulutuksesta tai ainakaan kengistä ;-) . Ja vaikka olisivatkin niin kieliä voi opiskella, uuden ammatin voi hankkia ja kenkiä saa kenkäkaupasta hyvin helposti :) .

Parisuhderakkauteen kasvetaan, ei se välttämättä koskaan tarvitse sitä alkuhuumaa, mitä niin monet vaatii suhteiltaan. On alkuhuuma toki ihanaa, mutta usein taitaa käydä niin että se alkuhuuman metsästys jää päälle, eikä osata laskeutua arkeen.

Sinkut, jotka toivotte perheellistyvänne, olkaa miehille kiltempiä ja armollisempia, arki on kaikilla aika samaa, joten sen täydellisen metsästys on melko turhaa. Teille kaikille on monia, monia miehiä tuolla vapaana, menkää ja hakekaa se kenen kanssa viihdytte, ei mukavan perhe-elämän tekemiseen muuta tarvita kuin kumppani, jonka kanssa on kivaa ja joka haluaa olla kanssanne!

" ... ei mukavan perhe-elämän tekemiseen muuta tarvita kuin kumppani, jonka kanssa on kivaa ja joka haluaa olla kanssanne!"



Aivan näin, naulan kantaan. Minut on mies joka kerta jättänyt. Ei syystä tai toisesta halunnut enää kanssani jatkaa. Ja sitten perustanut perheen seuraavan tapaamansa naisen kanssa. En haluaisi olla katkera, mutta välillä jään itselleni sellaisestakin kiinni :-( Ystäväni tosin sanovat, että minulla on vain käynyt tosi huono tuuri. Tiedä sitä. Omasta mielestäni olen ollut liiankin kiltti ja joustava parisuhteessa mutta joku aina sitten mättää. No, nöyryyttä elämän edessä tällainen ainakin opettaa.

t. 9

Onko se ystäväsi sellainen, että voisit purkaa tuonkin surusi hänelle? Sen jälkeen pystyisit ehkä paremmin iloitsemaankin hänen puolestaan.



Ja kuule, kyllä se elämä vielä sullekin hyvää antaa. Ikinä ei voi tietää mitä jo huomenna tapahtuu, joten tästäkin päivästä kannattaa ottaa se ilo irti, ihan sellaisena kuin annetaan.

ja katkera, mua vituttaa jo seurustelevat kaverini. Tai ainakin avoliitossa elävät...Että miten ne ton teki mutta minä en....



Voin myös lohduttaa, että mulla on ikää 35, ja tänä vuonna kävi se, mikä on ollut odotettavissa: Musta on tullut vanha. Ulkonäkö on muuttunut paljon ihan yhtäkkiä, ja baareissa ei tosiaan käy enää flaksi. Juuri tänään muistelin, kuinka vielä 5v sitten sai kapakassa valita parhaan päältä, nyt ei kukaan edes näe mua. Mua ei ole, miesten silmissä. Että olisi pitänyt se oikea löytää silloin, kun vielä oli mitään mahdollisuuksia, nyt ne ovat iäksi menneet. Sen, etten tule menemään naimisiin, olen hyväksynyt jo kauan sitten, mutta nyt alkaa olla siinä hilkulla, saanko edes yhden yön seuraa enää koskaan...