Umpiväsynyt, mistä voimia jaksaa ja apua vauvan itkuun, omaan unettomuuteen?
Meillä on nyt 4kk ikäinen vauva, joka on syntymästään asti ollut todella itkuinen. Itkee lähes koko ajan, mikään ei ole hyvin, syö huonosti ja välillä nukahtaa hyvin lyhyeksi aikaa, mutta siinä harvoin itse ehtii nukahtaa ennen kun vauva taas herää.
Esikoinen on nyt 4-vuotias ja hän on kolmena päivänä viikossa päiväkodissa, se helpottaa edes vähän.
Onnekseni mies auttaa paljon, mutta koska hänen on oltava edes jotenkin hereillä töissä ni ei voi ihan yhtä paljon valvoa vauvan kanssa kun minä. Neuvolassa on puhuttu ja käyty lääkärissä. Aina vaan sama virsi, vauvat nyt vaan itkee tai muuta diipadaapaa.
Tukiverkosto ei ole suuren suuri, mutta läheiset auttaa niin, että edes yhtenä yönä viikossa saadaan molemmat nukkua. Mulla alkaa kyllä olla itselläkin jo ongelmia nukkumisen kanssa. Aiemmin oon aina nukahtanut heti ja nukkunut kun tukki, mutta nykyään kestää väsymyksestä huolimatta nukahtaa iäisyys ja sitten heräilen todella monta kertaa.
Voisko joku kertoa, että mille (yksityiselle) lääkärille vauvan vois viedä, jolta vois saada ees jotain osviittaa, miks vaan itkee? Ja miten sais ite nukuttua sillon kun on mahdollisuus niin, ettei nukahtaminen kestäis kauaa ja ettei heräilis jatkuvasti?
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Öö, teillä sentään kerran viikossa mahdollisuus nukkua. Monissa vauvaperheissä moisesta vain haaveillaan.
Se on laiha lohtu siinä kohtaa, kun itse ei enää osaa nukkua. Vuosia sitten vastaavassa tilanteessa kun alkuperäinen eli en enää osannut nukkua ja jos sattu nukahtaa ni heräs sen sata kertaa ja aina kesti kauemmin nukahtaa.
Alkuperäiselle suosittelen viemään vauvan lastenlääkärille tai allergialääkärille ja vyöhyketerapiaakin kannattaa kokeilla.
Kannattaa toimia mahdollisimman pian ennen kun univelka alkaa aiheuttaa fyysisiä oireita, siitä on leikki kaukana. Meillä kävi näin, kun liian kauan vaan koitettiin jaksaa.
Meillä oli sen verran vaikea refluksi, ettei siihen sängynpäädyn nosto auttanut. Ensimmäiset 3 kk vauva vain itki ja nukkui hyvin ainoastaan pystyasennossa kantoliinassa. Oli todella raskasta aikaa, vuorotellen miehen kanssa yöt häntä kannettiin. Sitten löydettiin apua osteopaatilta, joka pystyi muutamalla käynnillä helpottamaan vauvan pallean alueen jumeja. Vauvalla oli niin pahoja jännitystiloja keskivartalossa, että veti kroppaakin silminnähden vinoon. Toinen iso apu löytyi maidonsakeuttajasta (sekoitin sitä pumpattuun rintamaitoon), minkä ansiosta raju puklailu väheni tosi paljon. Meillä oli kyse siis rakenteellisesta refluksista, ei allergisesta.
Viekää vauva yksityiselle lastenlääkärille ja vaatikaa tutkimuksia. Muuten ette valitettavasti tässä maassa kovin helposti apua saa.
Toimiiko kapalointi tai taustamöly?
Ei pidä paikkaansa, että vauvat vaan itkee. Meillä oli kans ekat kuukaudet samanlaista, löytyi maitoallergia ja refluksi. Vaatikaa apua! Tsemppiä ap <3
Vauva voi myös vaan olla sellainen, että ei halua olla muualla kuin äidin sylissä (tai isän) ja sitten on lohduton kun joutuu olemaan muualla, ja ilmoittaa tämän itkemällä.
Jos olisi minun vauva niin kokeilisin onko kyse tästä, eli pitäisin häntä vaan sylissä ja nukuttaisin viereen. Ja tietysti antaisin olla vieressä. Aika pian selviää, johtuuko itku hänen halustaan olla vaan sylissä vai ei. Tiedän, että tällaisiakin vauvoja on❤️, ja vaikka se onkin äidille raskasta, niin vauva ei sille mitään itse mahda. Siinä tilanteessa pitää sitten vaan opetella, että minkä verran sitä itkua sietää, ja väheneekö itku ajan kuluessa, kun hän saa sylissäolotarpeensa tyydytettyä. Sitten voisit kokeilla myös rintareppua, siinä hän saisi olla sylissä ja voisit tehdäkin jotain samalla.
Tsemppiä ja voimia, ja unta, sekin vielä tulee. Hienoa, että teillä kuitenkin on joku joka auttaa!
Niin tuhannesti on neuvottu että vie vauvojen vyöhyketerapiaan. Itse käytin vauvaa pari krt siellä.
Syötätkö vauvaa? Imetätkö?
Minä imetin ja vauva nukahti.
Jos heräsi ja itki, vauva söi lisää.
Röyhtäytykset sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko vyöhyketerapia auttaa vauvaa? Minullakin nyt vajaan kahden kuukauden ikäinen vauva. Imetän häntä. Syönnin jälkeen usein pulautellu, itkee, röyhtelee eikä aina rauhoitu muuta kuin syliin.
Ajattelin soittaa vyöhyketerapeutille
No tätä kannattaa varmasti ainakin kokeilla, tuskin siitä haittaakaan on. Samoin lastenlääkärille varataan aika.
ap
Vierailija kirjoitti:
Toimiiko kapalointi tai taustamöly?
Kapalointi ei ole auttanut. On pidetty kapalossa, mutta sillä ei ole ollut mitään vaikutusta itkuihin. Mitä tarkoitat taustamölyllä. Täysin hiljaista meillä harvemmin on, paitsi öisin ei muuta ääntä ole kun vauvan itku.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vauva voi myös vaan olla sellainen, että ei halua olla muualla kuin äidin sylissä (tai isän) ja sitten on lohduton kun joutuu olemaan muualla, ja ilmoittaa tämän itkemällä.
Jos olisi minun vauva niin kokeilisin onko kyse tästä, eli pitäisin häntä vaan sylissä ja nukuttaisin viereen. Ja tietysti antaisin olla vieressä. Aika pian selviää, johtuuko itku hänen halustaan olla vaan sylissä vai ei. Tiedän, että tällaisiakin vauvoja on❤️, ja vaikka se onkin äidille raskasta, niin vauva ei sille mitään itse mahda. Siinä tilanteessa pitää sitten vaan opetella, että minkä verran sitä itkua sietää, ja väheneekö itku ajan kuluessa, kun hän saa sylissäolotarpeensa tyydytettyä. Sitten voisit kokeilla myös rintareppua, siinä hän saisi olla sylissä ja voisit tehdäkin jotain samalla.
Tsemppiä ja voimia, ja unta, sekin vielä tulee. Hienoa, että teillä kuitenkin on joku joka auttaa!
No vauva on ollut käytännössä koko ajan sylissä, koska muualla ei ole ollut itkemättä. Toki sylissäkin itkee välillä, lähinnä sillon kun liike loppuu, mutta muuten on itkemättä.
Rintareppua on kokeiltu, siinä vauva ei viihdy. Kantoliinassa sen sijaan edes välillä viihtyy, muttei aina.
ap
Vierailija kirjoitti:
Niin tuhannesti on neuvottu että vie vauvojen vyöhyketerapiaan. Itse käytin vauvaa pari krt siellä.
Syötätkö vauvaa? Imetätkö?
Minä imetin ja vauva nukahti.
Jos heräsi ja itki, vauva söi lisää.
Röyhtäytykset sen jälkeen.
Imetän, mutta vauva syö myös pullosta tissimaitoa (kaikilta muilta paitsi multa). Syömisen jälkeen usein nukahtaa hetkeks, mutta kun herää niin ei läheskään aina suostu syömään lisää vaikka tarjoais.
ap
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut nukuttaa rinnan päällä..? Tiedän ettei monikaan uskalla tehdä tätä mutta koittakaas huviksenne.
Meillä toimi tämä. Vauva itki ja itki, mutta heti kun pääsi äitinsä rinnan päälle nukkumaan, niin rauhoittui.
Nukkuuko pinnasängyssä vai perhepedissä? Itse kokeilisin vierellä nukkumista, jos auttaisi läheisyydenkaipuuhun. Allergiat yms on hyvä poissulkea, mutta koska vielä täysimetät niin ei välttämättä ole se todennäköisin vastaus.
Meillä oli itkuinen ja läheisyyskaipuinen vauva, myöhemmin temperamenttinen taapero ja lapsi. Oikein mainio tapaus, mutta on kyllä aina osannut tunteensa ja olonsa näyttää todella vahvasti. Joten varaudu siihenkin vaihtoehtoon henkisesti siis lääkärikäyntien ym. jälkeen.
Meillä arjen pelasti se, että nukuin viikonloppuaamut. Kuinka monta kertaa yössä vauva herää nyt? Miten nukkuu päivällä?
Korvatulpat ja unilääke, sinulle siis yöksi.
Vauvan on parasta alkaa itsenäisemmäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öö, teillä sentään kerran viikossa mahdollisuus nukkua. Monissa vauvaperheissä moisesta vain haaveillaan.
Se on laiha lohtu siinä kohtaa, kun itse ei enää osaa nukkua. Vuosia sitten vastaavassa tilanteessa kun alkuperäinen eli en enää osannut nukkua ja jos sattu nukahtaa ni heräs sen sata kertaa ja aina kesti kauemmin nukahtaa.
Alkuperäiselle suosittelen viemään vauvan lastenlääkärille tai allergialääkärille ja vyöhyketerapiaakin kannattaa kokeilla.
Kannattaa toimia mahdollisimman pian ennen kun univelka alkaa aiheuttaa fyysisiä oireita, siitä on leikki kaukana. Meillä kävi näin, kun liian kauan vaan koitettiin jaksaa.
Tiedän hyvin. Oma "vauvani" on jo 2v ja noin vuoden nukkunut pääsääntöisesti koko yöt. Silti herään edelleen itse tunnin välein vähintään.
Sanon silti, että pelkästään jo se, että saa heräillä ilman vastuuta vauvasta on todella iso helpotus ja mahdollistaa ainakin lepäämisen ihan eri tavalla, vaikkei hyvin nukkuisikaan. Se on aika poikkeuksellista, että vauvaperheessä tuollainen mahdollisuus on.
Vierailija kirjoitti:
Nukkuuko pinnasängyssä vai perhepedissä? Itse kokeilisin vierellä nukkumista, jos auttaisi läheisyydenkaipuuhun. Allergiat yms on hyvä poissulkea, mutta koska vielä täysimetät niin ei välttämättä ole se todennäköisin vastaus.
Meillä oli itkuinen ja läheisyyskaipuinen vauva, myöhemmin temperamenttinen taapero ja lapsi. Oikein mainio tapaus, mutta on kyllä aina osannut tunteensa ja olonsa näyttää todella vahvasti. Joten varaudu siihenkin vaihtoehtoon henkisesti siis lääkärikäyntien ym. jälkeen.
Meillä arjen pelasti se, että nukuin viikonloppuaamut. Kuinka monta kertaa yössä vauva herää nyt? Miten nukkuu päivällä?
Vauva ei nuku kummassakaan, ainoastaan sylissä ja liikkeessä. Olen kokeillut nukuttaa niin vieressä kun rinnan päälläkin huonolla menestyksellä. Ainoa missä nukkuu on liikkuva syli ja satunnaisesti saattaa vauvakeinuun nukahtaa.
Vauva saattaa nukkua sylissä ja liikkeessä välillä jopa neljäkin tuntia, mutta useimmiten herää tunnin tai kahden välein öisin. Päivällä nukkuu harvoin puolesta tunnista pidempään kerralla. Kaiken kaikkiaan nukkuu selkeästi vähemmän mitä vauvat yleensä. Tottakai tiedän vauvojen olevan nukkumisessakin yksilöitä, mutta välillä on selkeästi väsynyt, mutta tästä huolimatta ei vaan nukahda.
Mulla olis siis kyllä keskimäärin kolmena yönä viikossa mahdollisuus nukkua, kun mies hoitaa vauvan kahtena yönä ja yhtenä vauva on muualla hoidossa. Ongelma on se, että vaikka olen todella väsynyt niin en vaan nukahda ja kun nukahdan niin herään taas vähän ajan päästä. Tää on siinä mielessä outoa, kun aiemmin oon aina nukahtanu nopeesti ja nukkunu kun tukki, mutta nyt haavetta vain.

Tuohon omaan unettomuutesi voit yrittää hakea apua lääkäristä/psykologilta, siihen ei oikein palstalla voida auttaa. Yksi vaihtoehtohan on ihan synnytyksenjälkeinen masennus.
Minä kyllä varmaan totuttaisin itse hiljalleen vauvaa siihen, että öisin ei kannella. Öisin voi nukkua ihan kyljessä, jopa mahan päällä, mutta jos ei ole flunssa/vatsakivut päällä niin öisin ei aleta kantamaan kun herää kesken yön. Siihen lisäksi jotain unilaulua. Yksi keino on laulaa aina päivällä sylissä kantaessa vauvaa jotain tiettyä laulua, ja sitten totuttaa että hiljalleen riittäisi esim. yöllä vain se laulu, vieressä olo ja rytminen peppuun taputus. Jos tosiaan öisinkin kantelet yli 3kk vanhaa (sanon näin, koska päivisin kantelu tuon ikäiselle vauvalle on aika yleistä ja normaalia, ettei siis viihdytä/nukuta ilman syliä, omanikin nukkui päiväunet aina sylissä ja pitkään), niin yritä opettaa selviä iltarutiineja, kylpy, valojen sammutus samaan aikaan aina jne. Toki voit jo näitä tehdä, mutta itsehän pyysit vinkkejä ja apua.
Joillain vauvoilla on kertakaikkisen vaikeaa siirtyminen vireystilasta toiseen, esim. nukahtaminen ei onnistu helposti. Siihen auttaa vain aika, rutiinit ja kärsivällisyys. Hyvä että annat vauvan nukkua ja nukahtaa syliin, mutta öisin olisi hyvä saada jo muita keinoja nukahtaa tilalle, juurikin noiden laulujen ym. avulla. Ja ei kannata luovuttaa jos jokin ei toimi heti, aika montaa asiaa pitää tehdä pitkän aikaa että ne toimivat.
Totta kai sitten lisäksi on hyvä ottaa selvää allergioista yms. Ja miettiä voiko se oma unettomuus olla jostain myös merkki.

Saako kysyä mistä se oma unettomuus vois olla merkki? Ollut vastaavassa tilanteessa kun ap ja kyllä meillä kannettiin sitä 4kk ikästäkin vauvaa yöt läpeensä. Yritettiin nukuttaa omaan sänkyyn, viereen, rinnan päälle, ei missään näistä nukkunut ja jos ois annettu vauvan vaan huutaa niin sit meillä ei ois nukkunu kukaan. Meillä oli tuollon isommat lapset 2v kaksoset ja 5v. Kokeiltiin myös niin, että isommat lapset oli yökylässä muualla ja koitettiin saada vauva nukkuu esim. vieressä, ei vaan onnistunu. Eikä ollut kyse yhdestä yöstä vaan useammista öistä, jotka isommat oli yökylässä.
Itellä se oma nukkumattomuus johtu ihan vaan siitä, kun vauvan takia sai nukuttua vaan pätkiä, jos sitäkään ja sitten kun ois ollu mahdollista nukkua ni ei vaan enää osannut. Oma taito nukkua palautui, kun vauvalla todettiin laajat allergiat, refluksi ym. ja alkoi nukkua muuallakin kun vaan sylissä ni itsekin sai unta.
Vahva veikkaus allergioiden puolesta! Liity Facebookissa ryhmään Imetysdiettaajat. Saat hyviä vinkkejä lääkäreistä kenelle kannattaa viedä ja mitä ruokia jättää pois omasta ruokavaliosta. Paljon vastaavia kokemuksia siellä, taustalla allergiat. Vaikka nykylääketiede väittää, että imetyksen kautta allergisoivat aineet ei välity niin kummasti vauvat alkaa nukkua kun äidit on jättäny oikeat ruoka-aineet pois. Lisäksi voi olla toki myös refluksi.