Alttarille kavelleet moriamet! Milta tuntui, jannittiko kauheasti? Katsoitteko ihmisia silmiin vai vaan eteen pain? Entas jos alkaa itkettamaan?

kun näin kaikki rakkaat naamat niin vakavina ja liikuttuneina. Oli kyllä muistorikas hetki. Ja on ihana ja tärkeä muisto varmasti ikuisesti.

in " kuningatarmainen" ilme :D

En katsonut vieraita, niin jännitti. Itketti kanssa. Ihanat muistot!

...ja kaikki todella tuttuja ja läheisiä. Olen hyvähermoista tyyppiä ja tiesin, että isäni (joka saattoi) ja tuleva mieheni jännittivät paljon minua enemmän. Koin olevani sellainen koossa pitävä voima siellä kirkossa.

Joten mulla tärisi huulet kun yritin hymyillä ja samalla meinas itku päästä ;)

kannattaa hokea itselleen mielessään " Mä haluun kävellä näin, mä haluun kävellä näin..." Mun sisko (oli morsiusneito ja käveli meidän edellä) ainaki repes ihan täysin kun isäni hoksasi ennen kirkon ovien avautumista hälle tän letkauttaa... hymyili kuin naantalin aurinko koko kävelyn ajan.

Ketään ei voinut katsoa kun jokaisen naamasta näkyi vain niin suunnaton ilo. Kirkon käytävä oli niin pitkä että eteen oli vaikea katsoa näkemättä niitä virnistyksiä penkeistä. Siis ajattelematta asiaa sen enempää katsoin kirkon käytävän MATTOA. Mikä moka! Kuvissa mulla on naama kohti lattiaa ja vaan päälaki näkyy. Ja kukaan ei varottanut tuosta... ;)

Itse tuijotin tylynä eteenpäin.



Eräissä toisissa häissä morsian hymyili ja katseli häävieraita. Se oli paljon kivempaa!



Ota vaikka rohkaisuryypyt, jos meinaa jännittää. Älä kuitenkaan läikytä mekolle. :)

Ihan mukava sieltä on katsella tuttuja naamoja.

Voiko sinne kontata?

ja alttarilla puolet papin puheesta jäi jonnekkin unholaan..

ajattelin jonnin joutavia, jos alkoi itkettämään, yritin olla kuuntelematta pappia ja hänen kauniita sanojaan, väänsin vitsiä mielessäni ym. oli kyllä vähän tekemistä...

siksi kait tuli kiirehdittyä että pääsisi tilanteesta mahdollisimman nopeasti pois, rauhallinen kävely olisi ollut paikallaan.



Siksi kait ne harjoitukset olisivat paikallaan.



Muita käytännön vinkkejä onneksi saimme valokuvaajalta. Esim se kun vastaa toiselle tahdon niin katsoo silloin morsianta/sulhasta, näyttää tosi pöljältä vastata tahdon kirkon seinille tai papille.

Yritä/yrittäkää kävellä mahd. rauhallisesti niin jännitystä ei niin hyvin huomaa

t. Eräs, joka jännitti niin paljon ettei muista koska viimeksi...

Alttarilla itkin ihan hulluna lähes koko toimituksen ajan...mutta ihanaa oli. Ja alttarille kävelymatka oli pohjoismaiden pisin eli Turun Tuomiokirkko...

Kuvat paljastivat totuuden: ilme oli aikas vakava... Lähinnä sellainen jähmettynyt hymyntapainen oli kasvoilla.

Veikkaanpa, että jos olisin katsonut ihmisiin, olisin joko kaatunut tai alkanut itkemään, joten katsoin johonkin kaukaisuuteen ja lähempänä sulhasta. En yhtään tiedä, millainen ilme oli.



Alttarilla oli niin jännää, etten edes kuullut papin puhetta. Yritin vaan muistaa, milloin piti tehdä mitäkin!