Onko kenenkään laiska mies ryhdistäytynyt?

No minun exä ryhdistäytyi eron jälkeen, kun tajusi etten ole tulossa takaisin. Ei paljon auta, tiedän.

Kuulostaa tutulta, äitinsä pilalle palvelema. Harmi, että en tajunnut ajoissa...

Mulla ongelma ilmaantui valitettavasti vasta sitten, kun lapsia ilmaantui.

On todella harmillista, sillä kotijuttujen määrä on kasvanut hurjasti jälkikasvun myötä.

Olen päätellyt, että tämä "vetämättömyys" on kaikuja lapsuudesta. Ei kuitenkaan niin, että miehen äiti olisi passannut, vaan siitä, että miehellä ei ole ollut kunnollista aikuisen mallia.

En ole ikinä kuullut moisesta. Ihmisen on hyvin vaikea muuttaa perusluonnettaan.

Toi jatkuu ihan just niin kauan, kuin passaat toista ja annat homman jatkua. Pidä puolesi, sen sijaan että täällä meille asiasta kerrot. Puhu siitä miehesi kanssa ja tartu toimeen.

Olen yrittänyt esimerkiksi jättää tiskit lojumaan tiskipöydälle ja altaaseen. Saavat olla siellä niin kauan, että alkavat haista oksennukselta (!), kokeiltu on.

En myöskään ole järjestänyt esim. lasten jättelemiä tavaroita, en niputtanut lehtiä. Ovat jääneet niille sijoilleen, sillä miestä ei haittaa. Ei haittaa sora tai pölypallot lattialla. Ei hämähäkinseitti, jossa kärpäsenraatoja. Ei risat tai muuten toimimattomat asiat, joista olen moneen kertaan maininnut.

Mitä tuollaiselle pitäisi tehdä? Mihin se pitäisi viedä?

Kuollakko tässä pitää ennen kuin lasten toinen huoltaja alkaa lapsia huoltaa?

Vierailija kirjoitti:

Toi jatkuu ihan just niin kauan, kuin passaat toista ja annat homman jatkua. Pidä puolesi, sen sijaan että täällä meille asiasta kerrot. Puhu siitä miehesi kanssa ja tartu toimeen.

Kuten tuossa aluksi kerroin, olen jo vuosia ottanut puheeksi, niin hyvällä kuin pahalla. Mikään ei vain muutu.

Olen yrittänyt viritellä uusia systeemejä, joihin molemmat sitoutuisimme ja velvoittaisimme lapsetkin.

Vastaanotto on kuin seinille puhuisin. Joskus mies saattaa jonkun ynähdyksen päästää, muuten on kuin zombie. Kunnioitus on vähissä. Olen varmasti tehnyt kaiken väärin itsekin, mutta en voi jättää kaikkea tekemättä (lähinnä turvatakseni lapsille suunnilleen asiallisen kodin), koska jos jätän, jää se tekemättä ikuisiksi ajoiksi.

Silti mussa joku heikko toivo kytee, että muutos olis mahdollinen. En kyllä tajua, kuinka voisin motivoida vätyksen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Olen jo monen vuoden ajan kertonut miehelleni, että hän ei tee omaa osuuttaan koti- ja perhe-elämän velvollisuuksista. Elää kuin hotellissa, ei siivoa, ei pyykkää, ei tiskaa. Lasten kanssa poimii vain rusinat pullasta, katselee elokuvia ja pelaa jotain. Ei kasvata, ei opeta lapsille taitoja. Kotona vetäytyy usein omiin oloihinsa. Ei keksi mitään uutta, ei halua mennä eteenpäin. Olen erittäin väsynyt, uupunut ja turhautunut tilanteeseen.

Onko kellään ollut laiskaa, tehotonta tai saamatonta miestä (ja lastensa isää), joka olisi jossain vaiheessa tehnyt täydellisen suunnanmuutoksen ja alkanut kantaa vastuuta perheestään, kodista ja muista tärkeistä yhteisistä asioista? Onko ryhdistäytyminen mahdollista? Ja mikä on ollut käännekohta parempaan vaiheeseen?

Täällä ihan sama tilanne. Kun tavattiin, mies teki vielä paljon kaikenlaista, mutta vuosien saatossa koko ajan vähemmän. Lasten syntymän jälkeen ei enää juuri mitään.  Väsynyt ja turhautunut olen itsekin ollut. Nykyään vähemmän turhautunut, kun en mieheltä enää mitään odota. En odota enkä usko, että tilanne ikinä tulee muuttumaan, ainakaan parempaan suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

[

Kuten tuossa aluksi kerroin, olen jo vuosia ottanut puheeksi, niin hyvällä kuin pahalla. Mikään ei vain muutu.

Olen yrittänyt viritellä uusia systeemejä, joihin molemmat sitoutuisimme ja velvoittaisimme lapsetkin.

Vastaanotto on kuin seinille puhuisin. Joskus mies saattaa jonkun ynähdyksen päästää, muuten on kuin zombie. Kunnioitus on vähissä. Olen varmasti tehnyt kaiken väärin itsekin, mutta en voi jättää kaikkea tekemättä (lähinnä turvatakseni lapsille suunnilleen asiallisen kodin), koska jos jätän, jää se tekemättä ikuisiksi ajoiksi.

Silti mussa joku heikko toivo kytee, että muutos olis mahdollinen. En kyllä tajua, kuinka voisin motivoida vätyksen.

ap

No vaihda parempaan. Ei tollasta tarvii kattoa etkä sä oo kenenkään palvelija. Lasten ehkä korkeintaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[

Kuten tuossa aluksi kerroin, olen jo vuosia ottanut puheeksi, niin hyvällä kuin pahalla. Mikään ei vain muutu.

Olen yrittänyt viritellä uusia systeemejä, joihin molemmat sitoutuisimme ja velvoittaisimme lapsetkin.

Vastaanotto on kuin seinille puhuisin. Joskus mies saattaa jonkun ynähdyksen päästää, muuten on kuin zombie. Kunnioitus on vähissä. Olen varmasti tehnyt kaiken väärin itsekin, mutta en voi jättää kaikkea tekemättä (lähinnä turvatakseni lapsille suunnilleen asiallisen kodin), koska jos jätän, jää se tekemättä ikuisiksi ajoiksi.

Silti mussa joku heikko toivo kytee, että muutos olis mahdollinen. En kyllä tajua, kuinka voisin motivoida vätyksen.

ap

No vaihda parempaan. Ei tollasta tarvii kattoa etkä sä oo kenenkään palvelija. Lasten ehkä korkeintaan.

Ei tulis mieleenkään vaihtaa ("parempaan"). Jos tuosta pääsen eroon, aion hyvin mielelläni elää ilman kumppania loppuikäni. Olen saanut jo annokseni miehistä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jo monen vuoden ajan kertonut miehelleni, että hän ei tee omaa osuuttaan koti- ja perhe-elämän velvollisuuksista. Elää kuin hotellissa, ei siivoa, ei pyykkää, ei tiskaa. Lasten kanssa poimii vain rusinat pullasta, katselee elokuvia ja pelaa jotain. Ei kasvata, ei opeta lapsille taitoja. Kotona vetäytyy usein omiin oloihinsa. Ei keksi mitään uutta, ei halua mennä eteenpäin. Olen erittäin väsynyt, uupunut ja turhautunut tilanteeseen.

Onko kellään ollut laiskaa, tehotonta tai saamatonta miestä (ja lastensa isää), joka olisi jossain vaiheessa tehnyt täydellisen suunnanmuutoksen ja alkanut kantaa vastuuta perheestään, kodista ja muista tärkeistä yhteisistä asioista? Onko ryhdistäytyminen mahdollista? Ja mikä on ollut käännekohta parempaan vaiheeseen?

Täällä ihan sama tilanne. Kun tavattiin, mies teki vielä paljon kaikenlaista, mutta vuosien saatossa koko ajan vähemmän. Lasten syntymän jälkeen ei enää juuri mitään.  Väsynyt ja turhautunut olen itsekin ollut. Nykyään vähemmän turhautunut, kun en mieheltä enää mitään odota. En odota enkä usko, että tilanne ikinä tulee muuttumaan, ainakaan parempaan suuntaan.

Kuinka suhtaudut mieheesi? Et odota mitään, saatko mitään? Maksaako se vaikka koko perheen lomailun jossain tms.? Millainen isä se on? Kuinka piristät itseäsi? Uskotko yhteiseen loppuelämään vai haluatko ukostasi eroon?

Voisikohan miehesi kärsiä testosteronivajeesta?