Miten ihmiset voivat jättää iäkkäät vanhempansa oman onnensa nojaan?

Minkä mä sille voin että eronneet vanhemmat päätyivät laitoshoitoon samoihin aikoihin kun oma lapsi oli taapero/tarhaikäinen. Sopivasti vielä eri puolille kaupunkia ja itse asun kolmannessa suunnassa. Veli muutti samoihin aikoihin varoiksi 300km päähän, että heitti se viimeinenkin turvaverkko häränpyllyä.

Työpaikalla oli menossa globalisaatio ja firman Suomessa olleista 12000 työntekijästä jäi jäljelle 50 ennenkuin yt-nakki napsahti omalle kohdalle. Sitä ennen sai rampata siellä kiinassa opettamassa omaa duuniaan kiinalaisille....

Että joo, vaikka ne vanhemmat mielessä olikin, niin ei sinne hoitokotiin enää vain jaksanut vääntäytyä kuin joskus ja jouluna.

Vierailija kirjoitti:

Puhun nyt sellaisista, jotka ovat olleet ihan hyviä vanhempia ja pyrkineet antamaan hyvän lapsuuden. Työssä on tullut kiinnitettyä asiaan huomiota. Lapsia ja lapsenlapsia riittää, mutta harva edes vierailee vanhuksen luona useasti.

Mistä kukaan voi kenenkään hyvää tai huonoa lapsuutta tietää? Sitten myös kiire ja ajattelemattomuus aiheuttanee tuota.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisilla lapsilla on omatkin elämänsä. Yhteiskunta huolehtii vanhuksista pääasiallisesti.

Kyllä, ja siksi siitä maksetaan että omaisella on kaikki perusasiat hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Puhun nyt sellaisista, jotka ovat olleet ihan hyviä vanhempia ja pyrkineet antamaan hyvän lapsuuden. Työssä on tullut kiinnitettyä asiaan huomiota. Lapsia ja lapsenlapsia riittää, mutta harva edes vierailee vanhuksen luona useasti.

vanhempia on monenlaisia. jotkut on hyviä, jotkut sitten ei. jos lapset eivät vieraile ja huolehdi vanhemmistaan, niin siinä on kyllä vanhemmilla peiliin katsomisen paikka. 

Kyllä tämä on varmaan tullut jokaisella hoitajalla vastaan. Ei aina ole kysymys julmasta vanhuksesta. Suomessa ei ole yhteisöllisyyttä.

Ei ole helppoa olla ikääntyvän vanhemman lapsi. Äidin kanssa on ihan ok, hän viilettää elämänsä kunnossa maailmalla ja ympäri Suomea.

Isä on meillä se ongelmavanhempi. Ei hän ole ollut unelmaisä kun olimme pieniä, ei näkynyt maisemissa, eikä juuri hoivanut. Se ei kuitenkaan minusta oikeuta minua jättämään häntä heitteille. Olen yrittänyt hoivata auttaa, innostaa silminähden hirvittävän sairasta ihmistä lääkäriin, vaan ei auta ei. Itsepäinen on, apu ei kelpaa. Tilanne on nyt se, että peseytyä ei pysty, asunnostaan ei pysty huolehtimaan, asioillaan ei pysty käymään. Apua ei kuulemma tarvitse.

On omat haastavat lapset, haastava työ, kiire ja itsepäiset vanhemmat. Ei helppo yhdistelmä.

Ne "hyvät vanhemmat" ei vaan oikeasti ole olleet niin kovin hyviä. Minunkin perhe näyttää oikein ihanalta sekä mun sukulaisten että ulkopuolisten ihmisten silmissä, mutta minua on kohdeltu todella väärin. On hallittu ja peloteltu, tehty selväksi että kaikki mielipiteeni ovat vääriä, on pahoinpidelty... En aio vanhempiana kokonaan hylätä, mutta en kylläkään aio elämääni omistaa heidän hoivaamisellekaan. Täytyy sanoa että kun joskus tulee aika että isäni tekee kuolemaa, en näe itseäni hänen vuoteensa vieressä surullisena pitämässä kädestä kiinni... niin paljon on mulla katkeruutta häntä kohtaan, olen yrittänyt antaa anteeksi mutta ihan kaikkea en vaan pysty. Varsinkin kun toinen ei edes näe tehneensä mitään väärää. 

Minulla on nyt meneillään ne kuuluisat ruuhkavuodet ja välimatkaa on 300km. Junalla ei pääse kuin puoleen väliin, sitten pitäisi jatkaa bussilla. Bussillakaan ei pääse suoraan vaan vaihtoja olisi matkalla kolme. Määränpään bussiasemalta olisi vielä noin 10km matka vanhemmilleni, sitä ei ihan taaperoiden ja vauvan kanssa helpolla kävelläkään matkatavaroita mukana raahaten. Autoon taas tarvitsisi turvaistuimet ja -kaukalon lapsille, yritäpä nekin roudata bussilla mukana.

Ja mitäpä apua mä lasten kanssa voisin tarjotakaan? Pitäs lastenhoitajalle maksaa päästäkseni vaikkapa ikkunoita pesemään ja verhot vaihtamaan. Ja tietysti matka ja majoituskin. Halvemmaksi tulee vain palkata joku ulkopuolinen ne ikkunat pesemään jne.

Niin. Meillä näkemisten harvuuteen on syynä yksinkertaisesti arki ja välimatka. Paperiasioissa taas voin helpostikin auttaa, ne voi tehdä etänä.

Itse en ainakaan voi uskoa että kaikki hoitamani lutuiset yksinäiset vanhukset olisivat olleet hirviövanhempia :( t. Lähäri

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan voi uskoa että kaikki hoitamani lutuiset yksinäiset vanhukset olisivat olleet hirviövanhempia :( t. Lähäri

Persoonallisuushäiriöihin kuuluu usein hurmaavuus, eli ne helposti voi esittää ihan muuta kuin mitä ne on.

Omatkin vanhempani saavat hyvin helposti muut puolelleen, ja esim. meitä lapsia syytettiin alaikäisinä niiden teoista, koska olimme kuulemma vaikeita, ärsyttäviä, muuten vain olemassa jne.

Se mitä ne meille teki luokitellaan kidutukseksi, ei edes pahoinpitelyksi.

Sympatiat sille joka joutuu vanhuksiani hoitamaan... Itselle ei tulisi mieleenkään kun vihdoin olen eroon päässyt, ajan myötä lopullisesti.

Älä tunge päätäsi asioihin joita et ymmärrä.

Isästäni voin pitää huolta kun sen aika tulee mutta äitini jätän oman onnensa ojaan. Oli maailman huonoin äiti. Jätti lapsensa ja läht toisen miehen matkaan. En koskaan anna tuota hänelle anteeksi.