Mä en jaksa tätä enää yhtään

Haluaisin sanoa jotain lohdullista, mutta en osaa. Olet ajatuksissani. Voimia! <3

Vierailija kirjoitti:

Taas hirveä ahdistus päällä. En pärjää tässä elämässä, kun kaikki on niin pelottavaa ja ahdistavaa. Haluaisin vaan kuolla, mutta en ilmeisesti sitäkään uskalla. Kamala fiilis. Haluan turvaan, mutta en tiedä missä sellainen on. Lääkäriäkin näen seuraavan kerran vasta ensi viikolla. :(

Tekisi mieli vaan tappaa itseni ja valmistelutkin on jo tehty, mutta en varmaan taaskaan uskalla.

Mikä ahdistaa?

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin sanoa jotain lohdullista, mutta en osaa. Olet ajatuksissani. Voimia! <3

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin sanoa jotain lohdullista, mutta en osaa. Olet ajatuksissani. Voimia! <3

Kiitos paljon.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas hirveä ahdistus päällä. En pärjää tässä elämässä, kun kaikki on niin pelottavaa ja ahdistavaa. Haluaisin vaan kuolla, mutta en ilmeisesti sitäkään uskalla. Kamala fiilis. Haluan turvaan, mutta en tiedä missä sellainen on. Lääkäriäkin näen seuraavan kerran vasta ensi viikolla. :(

Tekisi mieli vaan tappaa itseni ja valmistelutkin on jo tehty, mutta en varmaan taaskaan uskalla.

Mikä ahdistaa?

Erityisesti tulevaisuus. Lähitulevaisuudessa edessä matikan koe ja isäni näkeminen. Sitten vähän kauempana yo-kokeet ja jatko-opiskelut. Tuntuu, että olen ihan täysi idiootti enkä osaa mitään. Pelkään, että syrjäydyn. Ärsyttää, kun asioilla on niin paljon merkityksiä nyt kun on elossa. Haluisin kuolla, koska sitten kaikki merkitykset häviävät eikä millään ole enää mitään väliä. Toisaalta masennusta myös aiheuttaa se, kun loppujen lopuksi mun elämäni on ihan turha itseni kannalta.

Ap

Enkä kestä enää yhtään viikonloppua, koska silloin ahdistus on aina pahin. En voi kuolla silloin, koska vanhemmat ovat kotona. Pakko kuolla ennen ensi viikonloppua.

Ap

Voi ap. Olet aikuisuuden kynnyksellä, se on iso kriisin paikka monelle. Jos sen lisäksi on ahdistuksenaiheita ja masennusta jo ennestään niin siinäpä vasta soppa. Ellei muu auta, pure hammasta. Sinulla on suunnitelmasi, mutta sinun ei ole pakko toteuttaa sitä. Voit siirtää sitä, kukaan ei ota sitä sinulta pois. Mutta yritä jaksaa vähän pidemälle, minuutti kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas hirveä ahdistus päällä. En pärjää tässä elämässä, kun kaikki on niin pelottavaa ja ahdistavaa. Haluaisin vaan kuolla, mutta en ilmeisesti sitäkään uskalla. Kamala fiilis. Haluan turvaan, mutta en tiedä missä sellainen on. Lääkäriäkin näen seuraavan kerran vasta ensi viikolla. :(

Tekisi mieli vaan tappaa itseni ja valmistelutkin on jo tehty, mutta en varmaan taaskaan uskalla.

Oikeat ihmiset ja tekijät hoitavat hommansa, turhat natkuttajat ja narisijat kertoilee tuollaista baskaa.

Mene pistämään itsesi kylmäksi jos kerran aioit, äläkä urputa turhaan!

Säälipisteet =0/0

Kommenttisi kertoo, millainen ihminen olet. Sinunlaisille toivon kaikkea pahaa, sitä mitä elämä voi pahimmillaan tarjota.

Ap, sinulle tsempit ja voimia.

Sanoit, että isäsi näkeminen ahdistaa. Miksi? Asutko yhdessä molempien vanhempiesi kanssa? Voin sanoa sinulle, että koin sinun iässäsi välillä aivan kauheaa ahdistusta, mutta usko pois, vanhemmiten se olo helpottaa. Lukioaika on stressaavaa, ja sitä kokee siinä iässä teini-iän ja aikuisuuden välimaastossa useasti, ettei kuulu oikein mihinkään eikä sovi mihinkään muottiin. Mutta niin sitä vain suurin osa silti löytää paikkansa! Voitko keskustella tuntemuksistasi vanhempiesi kanssa, tai onko sinulla luotettavia ystäviä?

Vierailija kirjoitti:

Sanoit, että isäsi näkeminen ahdistaa. Miksi? Asutko yhdessä molempien vanhempiesi kanssa? Voin sanoa sinulle, että koin sinun iässäsi välillä aivan kauheaa ahdistusta, mutta usko pois, vanhemmiten se olo helpottaa. Lukioaika on stressaavaa, ja sitä kokee siinä iässä teini-iän ja aikuisuuden välimaastossa useasti, ettei kuulu oikein mihinkään eikä sovi mihinkään muottiin. Mutta niin sitä vain suurin osa silti löytää paikkansa! Voitko keskustella tuntemuksistasi vanhempiesi kanssa, tai onko sinulla luotettavia ystäviä?

Kai se ahdistaa lähinnä sen takia, että sen näkeminen on normaalista poikkeavaa eikä tavallista arkea. Näen häntä sen verran harvoin. Asun äidin kanssa, isä asuu kauempana. Äidin kanssa välillä puhun, mutta en haluaisi sitäkään huolestutta liikaa. Mulla ei ole hirveän läheisiä kavereita...

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoit, että isäsi näkeminen ahdistaa. Miksi? Asutko yhdessä molempien vanhempiesi kanssa? Voin sanoa sinulle, että koin sinun iässäsi välillä aivan kauheaa ahdistusta, mutta usko pois, vanhemmiten se olo helpottaa. Lukioaika on stressaavaa, ja sitä kokee siinä iässä teini-iän ja aikuisuuden välimaastossa useasti, ettei kuulu oikein mihinkään eikä sovi mihinkään muottiin. Mutta niin sitä vain suurin osa silti löytää paikkansa! Voitko keskustella tuntemuksistasi vanhempiesi kanssa, tai onko sinulla luotettavia ystäviä?

Kai se ahdistaa lähinnä sen takia, että sen näkeminen on normaalista poikkeavaa eikä tavallista arkea. Näen häntä sen verran harvoin. Asun äidin kanssa, isä asuu kauempana. Äidin kanssa välillä puhun, mutta en haluaisi sitäkään huolestutta liikaa. Mulla ei ole hirveän läheisiä kavereita...

Ap

Voit ihan hyvin puhua äidillesi. Vanhemmat tietävät, että tuo ikävaihe voi olla todella ahdistava, ja ovat varmasti pelkästään tyytyväisiä kun lapsi luottaa heihin. Sen sijaan lapsen menetys olisi tietenkin aivan kauheaa. Voisit myös jutella kouluterveydenhoitajalle, itse muistan saaneeni terkkarilta apua omaan ahdistukseeni, ja hänen kauttaan pääsin myös oikein mukavan psykologin puheille.

Hei ap.

Kerroit, että mielialasi on tukala ja olo on paha. Mainitset pääseväsi lääkärille vasta ensi viikolla. Jos olo on liian huono, voit toki mennä päivystykseen jo aikaisemminkin. Tai ottaa yhteyttä hoitavaan tahoosi, jos se on siellä mahdollista. Ei tarvitse sinnitellä viikkoa jos vointi on sietämätön.

Pidemmällä tähtäimellä ahdistus terapiassa ja keskusteluavussa helpottaa, mutta aluksi voi ahdistus pahentuakin, kun peitetyt asiat nostetaan päivänvaloon.  Koeta jaksaa kannatella toivoa elämäsi suhteen.  Uskoa siihen, että vointisi tulee kohenemaan ja asioihin saat uutta näkökulmaa. Tämänhetkinen olosi ei määrää tulevaisuuttasi.

Itse kaksi vakavaa masennusta sairastaneena tiedän, että olo voi olla todella helvetillinen. Hae apua! Päivystykseen pääsee. Kerran soitin jopa ambulanssin, kun tunsin niin raastavaa tuskaa. Mutta lohduttavaa: masennuksesta voi päästä yli. Minulla se vaati sairaalahoitoa, lääkitystä ja terapiaa. Tunsin jossakin vaiheessa olevani maailman surkein ihminen, en enää edes ihminen. Mutta sellaisestakin suosta voi nousta ylös. Kerro rehellisesti äidillesi ja ammattiauttajille, miten kamala olosi on. Äidit haluavat auttaa.

T. Itsekin nuorten aikuisten äiti