Sinä itsemurhaa yrittänyt: millaista elämäsi on nyt?

19 v., yhtä kurjaa 20 v. myöhemmin.

Saa vastata myös läheisten tai ystävien puolesta.

1. Voi miten kurjaa. Oletko pinnistellyt elämässä eteenpäin vai tuntuuko, ettei pyristelyt auta?

Ensimmäisen kerran 11v, muutaman kerran 18-19v paikkeilla. Nyt 22v. Masentunut ja vihainen itseäni kohtaan ollut 11v alkaen. Traumatisoiduin teininä laitoksessa ja siellä opin myös nihilistiksi kaiken suhteen. Paska elämä vieläkin. Jos joku päivä sydärin saisin, katsotaan.

Lapsuuden kaltoinkohtelua ja paljon vastoinkäymisiä.

Masennus ja epävakaa.

5 intoksikaatiota.

Istun kotona ja odotan vaikka talon romahtamista.

10v sitten. Olis pitänyt vaan onnistua siinä, ei tää miksikään muutu.

Olin 18v.

Toisinaan tuntuu, että elämä on kamalan raskasta ja pelkkää luopumista. En kuitenkaan ole varsinaisesti masentunut, mutta ehkä liian herkkä tähän maailmaan.

Kuitenkin hyvä, etten onnistunut siinä teossa, koska se olisi ollut hirveä taakka äidilleni. Hän ei olisi koskaan päässyt yli siitä.

Nyt mut pitää hengissä lapseni. Ja on elämä kivaakin.

Yritin lääkkeillä ja viinalla 2 kertaa n. 10 vuotta sitten, jäin henkiin ja paskaahan tää on edelleen.

Vierailija kirjoitti:

1. Voi miten kurjaa. Oletko pinnistellyt elämässä eteenpäin vai tuntuuko, ettei pyristelyt auta?

Ei ole pinnistelyt auttaneet.

Olin 19v, nyt 34v ja minulla on työ josta pidän, maailman ihanin lapsi ja hyviä ystäviä. Tietysti tähän väliin on mahtunut paljon ikäviäkin asioita, mutta olen todella iloinen siitä että en onnistunut.

Miksi ette mene ulkoilemaan raikkaaseen ilmaan?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette mene ulkoilemaan raikkaaseen ilmaan?

En uskalla, pelkään ihmisiä.

Vuosia jatkuneen raivoisan koulukiusaamisen takia 16 -vuotiaana 20v sitten. Onneksi en onnistunut! Elän upeaa elämää unelma-ammatissani, matkustelen mieheni kanssa ja toivon olevani pian raskaana. Mutta kiusaamishelvetti ei unohdu ikinä.

17-18 v, yritin monta kertaa. Lapsena koin seksuaalista hyväksikäyttöä, pahoinpitelyä ja muuta kaltoinkohtelua sekä päihteiden väärinkäyttöä, ensin vanhempien ja aloitin itse perässä 12-vuotiaana.

Nykyään 35+ ja kolmen lapsen äiti, kärsivällisen miehen vaimona ollut jo 10 vuotta, en juo enkä polta, meidän perheessä ei tarvitse koskaan lasten eikä aikuisten pelätä. Elämä on todella mallillaan, toki en ole varmastikaan vaimona kaikista tasapainoisin tapaus ja itselläni on yhä välillä pelkoa ja ahdistusta.

Onneksi en onnistunut. Vaikka elämä näyttää toivottomalta niin pienin askelin vaan eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette mene ulkoilemaan raikkaaseen ilmaan?

En uskalla, pelkään ihmisiä.

Noh mitä sitten teet? 

Yritin 19-vuotiaana, olin masentunut ja lopussa. Nyt taas suunnilleen yhtä lopussa, omaisten takia yritän pitää itseni elossa. Kaikenlaiset hoidot kokeiltu, ja musta tuskin enää tulee ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette mene ulkoilemaan raikkaaseen ilmaan?

En uskalla, pelkään ihmisiä.

Noh mitä sitten teet? 

Homehdun kotona koneella tai nukun.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette mene ulkoilemaan raikkaaseen ilmaan?

Olen ulkoillut 40 v. mikään ei ole muuttunut paremmaksi.

Joulupäivänä väsäsin leukakiikkua, mutta elämä voitti silti. Nyt on lääkkeet ja elämä vähän parempilaatuista.

Löytyykö kaupungistanne mitään matalan kynnyksen harrastusryhmiä, missä minkäänlaista toisiin kohdistuvaa epäsosiaalista käytöstä ei hyväksyttäisi ja joku fiksu ohjaaja huolehtisi ettei sellaista tapahdu? Saanko udella minkä ikäinen mahdat olla? Onko Sulla paljon negatiivisia kokemuksia toisista kanssaeläjistä, vai miksi mahdollisesti oot kenties hiukan sisäänpäinvetäytynyt? Tosi harmi että Sust tuntuu tuolta, mut ymmärrän kyllä hyvin. Itselläkään ei välillä tee ollenkaan mieli lähteä ulos pyörimään, jos aivan karmeaa porukkaa käynyt sekoilemassa ties ja mitä. :( Tosi vaikea luottaa siihen ettei ulkona sit joutuis kohtaamaan just sellaisia sadistisia hirviöitä ketkä toisia alkaa piinaamaan tms..