Selittäkää minulle naisystäväni käytös? Suuttui kun minulla on puhelimessa muistutus hänen syntymäpäivästään
Olin asettanut muistutuksen päivää ennen naisystävän syntymäpäivää varmuuden vuoksi. Pahaksi onnekseni se kuitenkin alkoi pimputtaa naisen nähden. Nainen alkoi vinoilla "Ai etkö sä olisi muuten muistanut, onko sulla siellä muidenkin naisten synttäreille samanlainen" ja lähti kotiinsa. Seuraavana päivänä menin viemään lahjaa (kukkia ja suklaata, ei kai niistä pitäisi voida mieltään pahoittaa?) Nainen sanoi että kai sulla oli nyt muistutus päällä että pääset tuostakin velvollisuudesta. Nykäisi lahjat kädestäni ja löi oven kiinni.
Mitä tein väärin?
Kommentit (26)
Entäs jos muistutus olisi ollut paperikalenterissa?
Herran tähden mä meinaan unohtaa lastenikin syntymäpäivät, vaikka ne on olleet todella tärkeitä tapahtumia elämässäni! Puhumattakaan kummilapsista, mutta tätä varten on ne muistutukset.
Ota aloittaja etäisyyttä, ei se tarkoita mykkäkoulun pitämistä.
Mun eksä ei millään muistanut mitään syntymäpäiviä, ja opettelin elämään sen kanssa. Siitä on jäänyt eron jälkeiseen elämään sellainen vaikutus, että alan järjestellä omaa syntymäpäivääni jo hyvissä ajoin, varaan ravintolaa ja teatteriesitystä ja vien miesystävän ja teinit ulos.
Ei varmasti tule yllätyksenä ja jos haluavat jollain muistaa niin varmasti muistaa oikeana päivänä.
Toivottavasti tuo ei kuulostanut pahalta, koska oikeasti olen ottanut homman niin, että jos jollain on syytä juhlia sitä että on jälleen hengissä yhden vuoden jälkeen niin se olen minä. Tykkään myös järjestää lasten synttäreitä, joskin ne ovat muuttaneet vähän muotoaan sen jälkeen kun ovat täyttäneet kymmenen.
Miesystäväkään ei oikein osaa juhlia, mutta luultavasti osaa arvostaa omia synttäreitään, jotka on tullut jotenkin huomioitua.
Enpä itsekään muista hääpäivää tai miehen synttäreitä yms. Muistan kyllä päivämäärät jne, mutta kiireessä saattaa unohtua että oho, se olikin tänään jo. Onneks Facebook muistuttaa :D
Mulla on muistutus puhelimessa miehen synttäripäivänä, että muistan onnitella. En kiinnitä yleensä huomiota päivämääriin, en esimerkiksi pystyisi tarkistamatta sanomaan edes tämän päivän päivämäärää. Joten vaikka muistan että mieheni syntymäpäivä on 12.4, se itse päivä saattaa mennä ohi niin, etten hoksaa, että on 12.4. Sitten jos jostain syystä sinä päivänä katson kalenterista, että monesko päivä tänään onkaan, muistan kyllä jos se on mieheni syntymäpäivä mutta muuten en välttämättä ilman muistutusta hoksaa. Ja kyllä, tuppaan samasta syystä unohtamaan myös oman syntymäpäiväni. 😂😂
Sama laho pää, kesät talvet...
Eli kaikki sympatiani aloittajalle. Onneksi mun mieheni osaa suhtautua huumorilla mun päivämääräsekoiluihini.
No onhan tuollainen kännykkämuistutus aika banaali. Naisystäväsi on varmaan romantikko, jolle tyyliseikoilla on väliä. Parempi olisi ollut merkitä syntymäpäivä vaikkapa seinäkalenteriin sydämien ja huutomerkkien kera korostamaan tärkeää päivää.
Minä en meinaa muistaa omaakaan syntymäpäivääni...
Ilmeesi kun tulet huomaamaan, että 99% naisista on tuollaisia?