En usko että pystyisin rakastumaan keneenkään. Onko tämä hyvä vai paha asia?

No mitäpä pahaa siinä olisi - paitsi jos itse kärsit siitä jotenkin. Toivottavasti et kuitenkaan ala toisten tunteilla pelleilemään, se ei ole hyvä juttu.

Mulla on vähän sama. Pystyn hurahtaa muutamaksi kk ja sit se tunne vaan aina katoaa. Tuntuu oudolta että mies vielä silloinkin jatkaa hempeilyjä.

Mulla on vähän sama.

Olen ollut kerran todella rakastunut. En mitenkään näe itseäni rakastumassa johonkin uuteen ja toiseen ihmiseen. Niin vahvasti on tunteet jumissa tuohon menetettyyn rakkauteen, vaikka menetyksestä on jo vuosia.

Olen siis pystynyt rakastumaan, mutta en usko, että pystyn uudestaan.

Hyvä asia jos tiedostat sen. Huono asia jos et tiedosta, vaan odottelet loppuelämäsi postilaakosta tulevaa astronautti-ekonomin huhuilua jonka kanssa sitten eläisitte siirappisessa rakkaustarinassa elämänne loppuun asti <3 Järkiliitto on hyvä liitto. 

Sellainen tietty naiivius kun on kuollut omasta persoonallisuudesta, niin ei pysty rakastumaan enää täydellisesti. On oppinut tietämään, että kukaan ei ole täydellinen, kukaan ei ole ikuinen, kukaan ei ratkaise kaikkia ongelmiasi ja kukaan ei ole 100-prosenttisen luotettava. Voi silti olla tosi palkitsevaa luoda mahdollisimman hyvä, kommunikatiivinen ja luottamuksellinen rakkaussuhde jonkun kanssa, jonka huomaa tekevän elämästä paljon parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä asia jos tiedostat sen. Huono asia jos et tiedosta, vaan odottelet loppuelämäsi postilaakosta tulevaa astronautti-ekonomin huhuilua jonka kanssa sitten eläisitte siirappisessa rakkaustarinassa elämänne loppuun asti <3 Järkiliitto on hyvä liitto. 

No miksi joku liitto pitäisi ylipäänsä olla? Löydän kyllä kivaa seuraa jos sellaista haluan mutta en välttämättä sitoa elämääni kenenkään kanssa yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Sellainen tietty naiivius kun on kuollut omasta persoonallisuudesta, niin ei pysty rakastumaan enää täydellisesti. On oppinut tietämään, että kukaan ei ole täydellinen, kukaan ei ole ikuinen, kukaan ei ratkaise kaikkia ongelmiasi ja kukaan ei ole 100-prosenttisen luotettava. Voi silti olla tosi palkitsevaa luoda mahdollisimman hyvä, kommunikatiivinen ja luottamuksellinen rakkaussuhde jonkun kanssa, jonka huomaa tekevän elämästä paljon parempaa.

Tämä on niiiiin hyvin kirjoitettu.

Kun realiteetit iskee, rakastuminen on sen jälkeen vaikeaa, ja jopa ei toivottavaa.

Mutta suhde ilman kuvitelmia voisi olla mahdollinen.

^

Ei se ole hyvä eikä paha ominaisuus, se vaan on.

Ehkä et koskaan hurahdakaan. Tai sitten saattaa olla, että vaikka et usko, niin se tapahtuu sinulle.

Mä olen jo vanha täti ja olin ihan varma että elän lopun ikääni ihan tyytyväisenä näillä kokemuksilla, mitä olen jo saanut. Ajattelin, että voisin jonkun miesystävänkin elämääni huolia, mutta hyvänen aika miten menikin sekaisin kun tämä nykyinen kumppani tuli elämääni.

Meni unet ja ruokahalu - onneksi oli molemminpuolista joten sulostutamme toistemme elämää. Nyt viiden vuoden jälkeen vähän rauhoittunut tämä meno.

Minä en ole ikinä rakastunut, mutta tunnen kyllä rakkautta lemmikkeihin, ystäviini, siskoihini ja vanhempiini. En edes kaipaa parisuhdetta, vaan olen omistautunut auttamiselle ja harrastuksilleni (ja töihin).

Tuntuu, että minulla on 27 tuntia vuorokaudessa, kun sydänsuruihin ja deittailuun ei kulu aikaa.

Voihan olla, että joskus vielä rakastun. Ei coi tietää!

N32

Rakastuminen tilana on verrattavissa mielenhäiriöön. Parempi onkin, jos siltä välttyy.

Vierailija kirjoitti:

Rakastuminen tilana on verrattavissa mielenhäiriöön. Parempi onkin, jos siltä välttyy.

Rakastuminen kunnolla suhteen alussa kyllä helpottaa sitä suhdetta pidemmän päälle. Koskaan ei voi tietää, koska rakkaus iskee. Rakastuin mieheeni kun sitä vähiten odotin vaikka en ole koskaan ollut mikään rakkaus tai suhdeihminen.

En ole koskaan rakastunut yhteenkään ihmiseen, en mieheen enkä naiseen.

Eläimiä ja luontoa rakastan.

Olen elänyt yli 60 vuotta koskaan rakastumatta, ja olen ollut täysin tyytyväinen ja onnellinen. Pääasia, että olen saanut elä juuri sellaista elämää kuin itse tahdon ja joka on ollut minulle oikea ja hyvä. Kauhea ajatus että jokin parisuhde pitäisi olla ja rakastumista pitäisi vaikka teeskennellä, koska niin kuuluu ja kaikki muutkin!

Joka ikinen on oman laisensa. Kukaan ei koskaan voi määrätä, mitä saat tai mitä sinun pitää tuntea. Elä rohkeasti omana itsenäsi, se on onnen salaisuus.

Mäkään en ole oikeastaan koskaan kiinnostunut kenestäkään. Nuorempana mulla oli parisuhteita, kun olin yksinäinen. Nykyisin ei enää kiinnosta. Mulla vain ei tunnu olevan mitään oikeaa kunnon seksuaalista tai emotionaalista kiinnostusta kehenkään. Teininä se tuntui todella epänormaalilta. Tuntuu se nykyisinkin, mutta tässä on isompiakin murheita.

M30

Yhdessä yleisesti tunnetussa terveen ihmisen määritelmässä yhtenä olennaisena kriteerinä mainitaan kyky rakastaa.

Vierailija kirjoitti:

Yhdessä yleisesti tunnetussa terveen ihmisen määritelmässä yhtenä olennaisena kriteerinä mainitaan kyky rakastaa.

Ja miten tämä liittyy rakastumiseen? Tiedän miltä tuntuu rakastaa mutta en rakastu, en tunne mitään hullaantumista ikinä. Jotkut miehet on kivaa seuraa ja seksikin on kivaa, mutta ei nää mitään tunnekuohuja saa aikaan.