Suomen kielen heikko asema Ruotsissa on noussut uutiseksi brittilehti The Guardianin sivuilla
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/suomen-kielen-kamala-tila…
Suomen kielen kamala tilanne Ruotsissa: ”Tuntuu kuin he haluaisivat tuhota kielemme”
ULKOMAAT JULKAISTU 13.03.2018 21:01
Suomen kielen heikko asema Ruotsissa on noussut uutiseksi brittilehti The Guardianin sivuilla.
Lehti kertoo suomenkielisten pelkäävän kielellisten oikeuksiensa puolesta ja asiantuntijoiden mukaan suomen kieli saattaa kuolla Ruotsissa.
Ruotsinsuomalaisten osuus Ruotsin väestöstä on yli 7 prosenttia. Valitusten mukaan vähemmistökieleen liittyviä käytäntöjä ei ole kunnioitettu Ruotsissa.
Göteborgissa koulua käyvä 9-vuotias Nelli Tiikkaja kertoo opettajien kieltäneen oppilaita puhumasta suomea.
Nellin mukaan muut koulun oppilaat ovat jopa uhkailleet väkivallalla, jotta kukaan ei puhuisi suomea.
– Tuntuu kuin he haluaisivat tuhota koko suomen kielen.
Euroopan neuvosto raportoi viime vuonna löydöksistä, joissa suomen kieltä oli syrjitty Ruotsissa.
The Guardian huomauttaa, että Ruotsissa tilanne onkin lähes päinvastainen kuin Suomessa, jossa ruotsin kielen opiskelu on pakollista kaikille, vaikka vain 5 prosenttia väestöstä puhuu sitä äidinkielenään.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut Ruotissa kesätyössä useina kesinä enkä todellakaan oleta, että ruotsalaisten pitää osata minua suomeksi palvella :D. Missään muualla kuin Suomessa ei hyysätä kaikkia tolloja omalla äidinkielellään. Siksi osa esim. somaleista ei ikinä opi suomea, vaikka mielellään sosiaalitukia nostelevatkin kymmenen rahastuslapsen avulla.
Käsittääkseni tästä ei ollut kyse, Nelli ja muut ulkosuomalaiset/suomen sukuiset ruotsalaiset/x-maalaiset pitävät yllä suomen kielen taitoaan ja hyvä niin. Osaavat ihan varmasti myös kotimaansa paikallista kieltä kuten tämä tyttö ruotsia jne.
Fiksut puhuu monia kieliä
Kaikkein fiksummat osaavat jotain sivistyskieltä pakkoruotsin tilalla
Ruotsin kieli ei ole sivistyksen koska vain Suomessa opiskellaan ruotsia. Suomessakin ruotsia opiskellaan vain pakolla. Eikä ruotsin kieli koskaan yhdistä kahta ulkomaalaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut Ruotissa kesätyössä useina kesinä enkä todellakaan oleta, että ruotsalaisten pitää osata minua suomeksi palvella :D. Missään muualla kuin Suomessa ei hyysätä kaikkia tolloja omalla äidinkielellään. Siksi osa esim. somaleista ei ikinä opi suomea, vaikka mielellään sosiaalitukia nostelevatkin kymmenen rahastuslapsen avulla.
Käsittääkseni tästä ei ollut kyse, Nelli ja muut ulkosuomalaiset/suomen sukuiset ruotsalaiset/x-maalaiset pitävät yllä suomen kielen taitoaan ja hyvä niin. Osaavat ihan varmasti myös kotimaansa paikallista kieltä kuten tämä tyttö ruotsia jne.
Fiksut puhuu monia kieliä
Kaikkein fiksummat osaavat jotain sivistyskieltä pakkoruotsin tilalla
Ruotsin kieli ei ole sivistyskieli koska vain Suomessa opiskellaan ruotsia. Suomessakin ruotsia opiskellaan vain pakolla. Eikä ruotsin kieli koskaan yhdistä kahta ulkomaalaista.
Vierailija kirjoitti:
On se karmeaa, että jo muualla maailmassa kauhistellaan tätä järjetöntä tilannetta! Tosi häpeällistä.
Suomalaiset ovat niin heikkoja puolustamaan omaa identiteettiään. Meille saa sanoa että ruotsin kieli kuuluu meidän identiteettiin, vaikka se ei pidä tietenkään paikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Tiesittehän, että suomen kielen käyttö on kielettyä myös Suomessa? Nimittäin ruotsinkielisissä kouluissa lapset eivät saa puhua suomea välitunneilla, vaikka suurin osa näistä "ruotsinkielisistä" puhuu suomea paremmin kuin ruotsia.
Porvoossa on paljon suomenkielisiä lapsia jotka vain laitettu äidin suvun painostuksesta ruotsinkieliselle koulupolulle. Äiti siis ruotsin- ja isä suomenkielinen. Lapselta kielletty tällöin suomen puhuminen välitunnilla kaverin kanssa.
En siltikään aio antaa anteeksi Lipposille heidän huoraamistaan poliittisen eliitin edessä.