Venäläisen deittailu- kokemuksia?
Olen kiinnostunut venäläisestä naisesta ja selvennykseksi emme ole tavanneet minkään postimyyntimorsian/deittisivuston kautta vaan muuten vaan samojen intressien kautta netissä. Miten paljon eroavat suomalaisista ja onko kellään kokemuksia? Lähinnä mietin välimatkan ja kulttuurierojen takia.
Kommentit (8)
Joo, muutaman vuoden sellaisen kanssa asustin. Hän tosin oli muutaman vuoden suomessa asunut ja yhteinen kieli oli englanti.
Ovat tietyllä tavalla aika vaativia, mutta toisaalta myös sitten tyytyväisiä pienistäkin asioista, kun saavat huomiota. Eli kukkia, lahjoja ja tuliaisia on muistettava tietyin väliajoin hankkia. Ovat hyvin uskollisia ja sitoutuneita suhteeseen. Elävät vahvasti tunteella ja sitä pitää ymmärtää ja muistaa antaa tukea vaikeina hetkinä, vaikkei aina ihan järkevältä huolet tuntuisikaan. Juhlat, perhe ja ystävät ovat tärkeitä. Ovat aika huonoja käsittelemään parisuhteen ongelmia, siinä pitää olla varovainen. Pitävät kyllä hyvää huolta ja huolehtivat pöperöt pöytään, keittiöön ei välttämättä ole sinulla enää mitään asiaa, se on naisen valtakunta. Jos sinulla on pitkä pinna, et ole liian introvertti ja arvostat perinteisiä sukupuolirooleja, venäläisestä naisesta voit saada hyvän ja välittävän kumppanin. Kulttuurieroja on ihan varmasti ja välillä ollaan törmäyskurssilla. Toivottavasti teillä on yhteinen kieli, jota puhutte molemmat hyvin, se vähentää ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin olettavat että miehet maksavat ja ovat muutenkin herrasmiehiä. Vastaavasti pitävät itsestään huolen ja ovat usein älykkäitä ja sivistyneitä (Venäjällä arvostetaan kirjallisuutta ja taidetta ihan eri tavalla kun täällä).
No ei välttämättä oleta miehen maksavan kaikkea, herrasmies pitää kyllä osata olla. Tuo älykkyys ja sivistys on vähän kaksipiippuinen juttu. Toki he koulussa lukevat klassikot ja saavat huomattavasti enemmän taidekasvatusta kuin suomalaiset. Mutta on toinen asia muistavatko siitä mitään tai kiinnostavatko ne asiat enää aikuisiällä. Toki kielessä käytetään aika paljon viittauksia kirjallisuuteen.
Olen naimisissa monen vuoden seurustelun jälkeen venäläistaustaisen, jo lähes 20 vuotta Suomessa asuneen naisen kanssa.
Muutama asia:
- naistenpäivä, syntymäpäivä, kihlajais/naimisiinmenopäivä - älä unohda!!
- avaa ovi, myös auton
- kanna ostoskassit
- ja huolehdi muutoinkin rouvasi hyvinvoinnista, muista pitää hellänä päivittäin.
Eivät he oikeasti ole niin vaativia, kuin millainen ensivaikutelma ehkä tulee.
Huomioi, että teille voi tulla nopeahkolla aikataululla yövieraita mistä päin entisen Neuvostoliiton aluetta. Mutta hauskaa se on. Toisaalta silloin myös te voitte vierailla heidän luonaan tarvittaessa, joka tarjoaa mainioita mahdollisuuksia matkailuun.
Kun syömään ryhdytään, niin se ei ole mitään pikaista välipalan naamaan heittämistä, vaan brunssilla istutaan tunteja. Hyvä viinapää kannattaa olla; jos annat myöntymyksesti viinapaukulle, niin niitä pitää aina aterian yhteydessä ottaa aina vähintään kolme (nykyaikaisesti toki voit kieltäytyä siitä kokonaan).
Lisäyksenä että mitenhän meillä sitten menee tämä maksaminen kun molemmat ollaan naisia? :D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Joo, muutaman vuoden sellaisen kanssa asustin. Hän tosin oli muutaman vuoden suomessa asunut ja yhteinen kieli oli englanti.
Ovat tietyllä tavalla aika vaativia, mutta toisaalta myös sitten tyytyväisiä pienistäkin asioista, kun saavat huomiota. Eli kukkia, lahjoja ja tuliaisia on muistettava tietyin väliajoin hankkia. Ovat hyvin uskollisia ja sitoutuneita suhteeseen. Elävät vahvasti tunteella ja sitä pitää ymmärtää ja muistaa antaa tukea vaikeina hetkinä, vaikkei aina ihan järkevältä huolet tuntuisikaan. Juhlat, perhe ja ystävät ovat tärkeitä. Ovat aika huonoja käsittelemään parisuhteen ongelmia, siinä pitää olla varovainen. Pitävät kyllä hyvää huolta ja huolehtivat pöperöt pöytään, keittiöön ei välttämättä ole sinulla enää mitään asiaa, se on naisen valtakunta. Jos sinulla on pitkä pinna, et ole liian introvertti ja arvostat perinteisiä sukupuolirooleja, venäläisestä naisesta voit saada hyvän ja välittävän kumppanin. Kulttuurieroja on ihan varmasti ja välillä ollaan törmäyskurssilla. Toivottavasti teillä on yhteinen kieli, jota puhutte molemmat hyvin, se vähentää ongelmia.
Kielen kanssa ei ole ongelmaa, hän osaa sujuvasti englantia ja minä olen itse kaksikielisestä kodista. Venäjä siis sujuu tarvittaessa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Lisäyksenä että mitenhän meillä sitten menee tämä maksaminen kun molemmat ollaan naisia? :D
Ap
Venäjällä on melkoisen huono tilanne seksuaalivähemmistöillä. Omaa lesbouttaan ei juuri voi ääneen sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäyksenä että mitenhän meillä sitten menee tämä maksaminen kun molemmat ollaan naisia? :D
ApVenäjällä on melkoisen huono tilanne seksuaalivähemmistöillä. Omaa lesbouttaan ei juuri voi ääneen sanoa.
Tiedän Venäjän tilanteen, kyllähän siellä pahoinpidellään ja erotetaan jopa kouluista homoseksuaaleja. Nykyään nuoret ovat jopa enemmän homovastaisia mitä vanhempansa. Mistähän johtuu...