Lue keskustelun säännöt.
En uskalla hakea apua masennukseeni
12.03.2018 |
Avun hakeminen tuntuu nololta, syy masennukseeni vieläkin nolommalta ja vaikeinta on puhua niistä ajatuksista, joita minulla itseäni kohtaan on. Vahingoitan itseäni esimerkiksi lyömällä ja puremalla itseäni mustelmille ja saan viikoittain ahmimisoksentamiskohtauksia ja itsemurha on mielessä noin 24/7. Olen todella pettynyt itseeni ja ajattelen, ettei minulla ole tulevaisuutta. En halua enää elää täällä, en tässä kehossa enkä näillä idiootin aivoilla.
Miten muut tässä tilanteessa olevat olette pärjänneet?
Kommentit (37)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä päivää tule jos et sä nyt mene huomenna hakemaan sitä apua. Sit jos vaik mut eiku ylihuomenna eiku ehkä kk päästä sit.
Eihän koulusta ilmoiteta vanhemmilleni, jos pyydän vaikka koulupsykalle pääsyä?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Eihän koulusta ilmoiteta vanhemmilleni, jos pyydän vaikka koulupsykalle pääsyä?
Ap
Ei sitä kannata murehtia. Mene hakee apua, jos siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Tehdäänkö yhdessä niin, että haetaan kumpikin huomenna apua? Miltä se kuulostaisi? Olen yksi aikaisempi vastaaja, mutts en muista viestini numeroa. Mene sinä kouluterveydenhoitajalle ja minä soitan täällä työterveyteen. Mene heti aamulla sinne, niin et voi pitkittää/siirtää sitä koko päivää. Tee netissä vaikka masennustesti. Sen voi tulostaa ja ota vaikka se mukaan.
Minä olen nyt 33 ja kärsinyt näistä ongelmista noin 13-vuotiaasta asti eli sellaiset 20 vuotta. Toivoisin kovasti, että olisin saanut apua jo nuorena. Luulen, että silloin minulla tämä ei olisi päässyt näin pahaksi ja tuonut mukanaan muita ongelmia. Olisi todella tärkeää, että sinä saat apua nuorena.
Jos tuntuu vaikealta sanoa olevansa masentunut, niin mitä jos aloittaisit kertomalla sen tuomista fyysisistä oireista? Oletko huomannut mitään ahdistavaa tunnetta rinnalla, sydämentykytystä, univaikeuksia, päänsärkyä yms.? Niitä pohtiessanne sano sitten miettineesi, että voisikohan ne liittyä siihen, kun olet huomannut olevasi myös koko ajan surullinen tai ahdistunut eikä mikään oikein kiinnosta enää.
Sä oot hieno ihminen ☺️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sepä se. Mielenterveysongelmiin suhtaudutaan nykyäänkin vielä hieman nihkeästi ja ihmisillä on paljon ennakkoluuloja. Se on surullista ja tekee avun hakemisesta vaikeampaa ainakin minun kaltaisilleni ihmisille.
Ap
Sinä olet ylittänyt jonkun kynnyksen jo kirjoittamalla tänne. Ole kiltti ja hae apua. Se on vaikeaa, mutta muutkin ovat pystyneet siihen, sinäkin pystyt. MInä olen sairastanut depression ja kesti liian pitkään ennen kuin sain soitettua lääkäriajan. En ihan ymmärtänyt, miten huonosti miten minulla meni ennen kuin läheiset puuttuivat asiaan. Joillakin ihmisillä on ennakkoluuloja - antaa olla! Tälle pallolle mahtuu monenlaista tallaajaa, mutta kaikista ei tarvitse välittää.
Olet siis vielä koulussa? Mene tai soita terveydenhoitajalle. Apua on saatavilla ja sinä ansaitset saada apua. Sinusta tuntuu nyt siltä, että et tule selviämään ja että syrjäydyt. Ne ovat ajatuksia ja tunteita. Ne menevät ohi. Ne ovat sairauden aiheuttamia ajatuksia, jotka saavat sinut uskomaan omaan arvottomuuteesi. Ne eivät ole totta.
Vierailija kirjoitti:
Lääkärille tai vaikka koulukuraattorille on todella vaikea puhua näistä ajatuksista ja tästä kaikesta häpeästä, joka mulla on ihan koko ajan. En vaan millään pysty ääneen sanomaan mitä ajattelen itsestäni. :(
Ap
Olen aivan varma, että lääkäri on kuullut paljon pahempia ja nolompia asioita kuin sinun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minä olen liian typerä kouluttautumaan, minulla ei ole mitään markkina-arvoa naisena joten en tule koskaan saamaan miestä ja luultavasti tulen kärsimään lapsettomuudesta. Että siinäpä se.
Kovasti olen töitä tehnyt mutta kun en mitään opi tai ymmärrä, niin hukkaanhan se kaikki menee.
Ap
Puoliso tai lapsi ei määrää naisen tai miehen ihmisarvoa. Jos kärsit masennuksesta, ei ole ihme että tunnet itsesi tyhmästä ja oikeastaan olet sitä. Depressio heikentää kognitiivisia kykyjä: muistia, keskittymistä ja oppimista.
Vierailija kirjoitti:
Eihän koulusta ilmoiteta vanhemmilleni, jos pyydän vaikka koulupsykalle pääsyä?
Ap
Lääkäri tai psykologi ei saa ilmoittaa vanhemmillesi ellet anna lupaa ja olet jo yli 12 vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkärille tai vaikka koulukuraattorille on todella vaikea puhua näistä ajatuksista ja tästä kaikesta häpeästä, joka mulla on ihan koko ajan. En vaan millään pysty ääneen sanomaan mitä ajattelen itsestäni. :(
ApOlen aivan varma, että lääkäri on kuullut paljon pahempia ja nolompia asioita kuin sinun.
Samaa mieltä. Moni meistä kuvittelee olevansa ainutlaatuinen oman kummallisuutensa kanssa. Emme ole. :-)
Vierailija kirjoitti:
Mietin myös, onko typerää hakea apua enää tässä vaiheessa kun koulukin loppuu. Jos sitten kesällä katsoisi jotain...
Ap
Ei. Et odota kesään. Et odota ylihuomiseen. Tee se huomenna. Ole kiltti ja lupaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi sulla on kipuja, saatko niihin apua?
Yritän käydä kuraattorilla huomenna, ehkä tämä tästä lähtee selviämään.
Kipuja on pcon takia, kystat aiheuttavat ihan järkyttäviä kipuja ja pahaa oloa. Buranaa ja panadolia otan siihen.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla vaikuttaa olevan syömishäiriö ja ahdistusta, kyse ei ole pelkästä masennuksesta, hae pian apua.
Vierailija kirjoitti:
Yritän käydä kuraattorilla huomenna, ehkä tämä tästä lähtee selviämään.
Ap
Tee niin. :-)
No joo, kai tätä voisi jo syömishäiriöksi kutsua.
Huolestuttaa hampaat, mutta vaikeaa on lopettaa :(
Ap
Ei muuta kun varaat vain ajan. Kerrot aluksi vain että sulla on paha olo ja tarvitset apua. Pääset pelkästään näin sanomalla eteenpäin ja tod.näk pääset psykologin tai psykiatrin luokse ja voit sielläkin olla hiljaa niin kauan kun tunnet että olet valmis puhumaan. Siitä se alkaa. Teet nyt vain sen ensimmäisen liikkeen!