Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Raskauteni teki omasta äidistäni etäisen
12.03.2018 |
Onko kenellekään muulle käynyt samaa?
Olen nyt raskauden viimeisillä viikoilla ja omasta äidistäni on tullut raskauteni edetessä koko ajan huomattavasti etäisempi. Kun pari vuotta sitten vielä puhuin äidillenikin siitä, että suunnittelemme mieheni kanssa naimisiin menemistä ennen kuin hankimme lapsia, äitini oli vielä kannustava, kiinnostunut elämästäni ja iloinen suunnitelmiemme puolesta. Häiden aikaan äitini kuitenkin muuttui jo oudoksi, aiemmin hyvin läheiset välimme menivät viileämmiksi. En ymmärrä, miksi. Mieheni on mitä kiltein, kunnollisin ja ystävällisin ihminen. Epäilen, että minun kauttani elämäänsä elänyt äitini oli ehkä kateellinen onnestani, kun hänen omat miessuhteensa ovat olleet kovin epäonnisia aina. Lisäksi hän ehkä tajusi, ettei enää omista minua yhtä lailla.
Mutta sen jälkeen kun kerroin äidilleni, että odotamme mieheni kanssa lasta, äiti muuttui vielä oudommaksi. Aiemmin niin läheinen äitini, joka halusi olla liikaakin perillä asioistani, ei ole kiinnostunut tulevasta vauvasta, on ilmoittanut kysymättä että hänestä ei ole sitten hoitajaksi sille enää (66-vuotias on kuulemma liian vanha ja sairas), kommentoi kaikkiin hyvin pian vähentyneisiin keskusteluyrityksiini aiheesta vain "Aha". Äitini on aiemmin toitottanut, kuinka toivottu ja rakastettu tytär olin, mutta tuntuu oudolta, että hän ei halua nyt jakaa kanssani naisena elämisen ihmeellisimpiä tuntemuksia raskauden ja lapsen saamisen myötä. Äitini jopa suuttui, kun miesystävänsä kysyi kerran kahvipöydässä minulta, tuleeko mieheni mukaan synnytykseen. Äiti alkoi huutaa, että näistä asioista ei keskustella, hän ei halua kuulla ja että miehiä ei pitäisi päästää synnytykseen tai muutenkaan lapsen elämään tai viemään vanhempainvapaita naiselta. Ehkä synnytys ja avioero ovat sitten olleet äidilleni traumaattisia tapahtumia. Saan omaan lähestyvään synnytykseeni kyllä vertaistukea ja kokemuksia ystävältäni, mutta harmittaa, että äitini ei ole halunnut keskustella raskauskokemuksistaankaan ollenkaan, eikä kuulla omistani. Hän ei välitä vauvasta eikä enää minustakaan. Hän ei ole halunnut kertaakaan kokeilla vauvan potkuja, kommentoi ultrakuvia vain tyyliin "Jaahas" tai "Hyi, miten näistä mitään ymmärtää" tai "Onpa korkean näköinen otsa, saa heti suvun rumat piirteet". Äitini oli myös pettynyt vauvan sukupuoleen ja kommentoi usein "En ymmärrä miksi kukaan ylipäätään tekee lapsia tähän maailmaan". Asenne tuntuu todella oudolta ja vaikealta, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä.
On vaikea nauttia omasta elämänmuutoksesta, kun en voi jakaa äidiksi tulemisen onnea ja pelkoja oman äitini kanssa. Mitä pitäisi tehdä? Antaa vain äitini vihdoin päästää irti minusta ja seurata mökötystä vai yrittää ymmärtää äitini kokemia vaikeuksia? Miten te tekisitte?
Kommentit (8)
Jotenkin tulee tunne, että te molemmat olette olleet vähän liikaa kiinni toisissanne, ja nyt sittern irtaantuminen tapahtuu ikävällä tavalla. Liian jyrkästi. Ei varmaan liikoja nyt kannata odottaa mitään muutosta suuntaan jos toiseenkaan. En usko, että voit ns tehdä mitään muuttaaksesi tilannetta, joten kannattaa elää niin, että sinulla itselläsi on asiat hyvin. Jos äitisi ei siihen kuulu, et voi asialle mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kieltämättä hyvin oudolta.
Ehkä asia tosiaan on noin kuten arvelet itsekin. Äitisi on kateellinen onnestasi, kateellinen nuoruudestasi, kateellinen tulevasta vauvasta, surullinen menettäessään otteensa sinuun ns. ”lopullisesti”...? Kateellinen ehkä jopa vauvalle, joka tulee ja vie äidiksi tulevan tyttären huomion hänestä itsestään?
Raskaus ja tuleva vauvan syntymä on saattanut herättää hänessä ikäviä muistoja menneisyydestään, ehkä traumoja. Oliko hänellä äidiksi tullessaan tukijoita ja auttajia?
Nykyajan 66-vuotias on kuitenkin vielä nuori ja jaksava ettei iän pitäisi ainakaan olla este lapsenlapsen elämään osallistumiselle....
Öh. Mitä jos aikuistuisit? Sinun pitää jakaa asiasi siellä omassa perheessä, eikä roikkua äidissäsi.
Mun äiti ei myöskään halunnut puhua mitään raskaudesta eikä tulevasta vauvasta. Myöhemmin selvisi että hänellä oli ensimmäinen raskaus päättynyt myöhäiseen keskenmenoon (tai kohtukuolemaan). Traumat nousi pintaan ja pelkäsi myös minun puolesta.
Onko hän kovin uskonnollinen tai muuten varautunut/estynyt seksuaalisessa mielessä?
Naimisiin meno ja viimeistään tietty lapsen saaminen kun kertoo kuitenkin hänen pikkutyttönsä olevan aktiivinen sillä saralla.
En ehkä vielä heittäisi kirvestä kaivoon teidän suhtteenne suhteen, voi olla, että kun vauva on syntynyt teillä on mahdollisuus kehittää uudenlainen, aikuisempi, suhde toisiinne.
Onnea vauvasta :) nyt kannattaa keskittyä siihen teidän omaan pikku perheeseen täysillä ja muiden suhteiden aika on sitten vähän myöhemmin 💛
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse saan kolmannen lapsen. On meille kovin toivottu ja ei ole pienellä ikäerolla edellisiin eli meillä pitäisi olla hyvät mahdollisuudet kolmannesta lapsesta huolehtimiseen ja hänen kasvattamiseensa.
Äitini ei asiasta ilahtunut. Itse arvelen kyse voisi olla siitä, että äitini on salaisesti saattanut ajatella, että minulla riittäisi enemmän aikaa hänen asioistaan huolehtimiseen, kun lapseni ovat jo isompia.
Äitini terveydentila ei ole yhtä hyvä kuin aiemmin, ikä tekee tehtävänsä.
Toivon, että hän jossakin vaiheessa voisi olla iloinen uudesta lapsenlapsesta. Onhan asia niinkin, että jos olen lapsen kanssa kotona, minulla voi olla paremmin mahdollisuuksia vierailla äitini luona.
ap, minusta tuntuu, äitisi käy tosiaan läpi jotain omia traumojaan ja ehkä ikääntymistään. Ajan kanssa voi helpottaa.
Onnittelut sinulle vauvasta!
Alue: Aihe vapaa
Voi ei, otan osaa.
Raskautesi sai äitisi traumat esille, se on mielestäni selvää, eikä hän ilmeisesti saa yhtään pidäteltyä niitä. Hän elää varmaan todella vaikeaa aikaa nyt, kun on yrittänyt pidätellä niitä vuosikymmeniä. Kauhea tilanne.
Sinun täytyy kai luopua toivosta, että hän olisi tasapainoinen mummi lapsellesi. Onneksi sinulla on ystäviä ja toivon todella, että sinulla on mukava anoppi.