Miten määräaikaisilla töillä pärjää yksin eläjä, itsenäinen aikuinen?

”Toistaiseksi oimassaoleva työsuhde voi loppua milloin vain: lomautus alkaa huomenna, irstisanominen siitä 6kk päästä.

Määräaikainen työsuhde kestää tiettyyn päivåmäärään ja päivämäärää ennen olet keskustellut siitä, jatkuuko se vai ei, joten tiedät hakea töitä jos se loppuu.

Itse sanoisin, että määräaikaisessa on nykyään turvallisempi olo.

Mä tein määräaikaisia töitä seitsemän vuotta. En tavallaan koskaan oppinut kunnolla sietämään sitä epävarmuutta. Nyt on ihan kummaa olla vakkarityössä kun ei tarvi koko ajan miettiä rahaa ja työhakemuksia.

Töissä ollessa ei voinut yrittää pitää mitään parempaa elintasoa edes hetken aikaa, koska oli pakko säästää ettei olis niin pulassa töiden loputtua. Autoa mulla ei ollut koskaan varaa hankkia. Alussa piti pari kertaa lainata vuokrarahat, säästin myöhemmin sen verran että sain maksettua aina.

Kyllä sitä selvisi kun oli pakko, mutta ei se kivaa ollut. En kaipaa takaisin.

Ei kai siinä mitään ongelmaa jos on tarpeeksi rahakkaissa töissä. Voihan sitä pistää rahaa puskuriin kun tietää, että tulot vaihtelee.

Olen ollut määräaikaisena samalla työnantajalla (kaupungilla naisvaltainen ala) varmaan 6 vuotta. En ole ollut päivääkään työtön vaan sopimukset aina jatkuu parin - muutaman kuukauden pätkissä. Mielestäni tämä tuntuu jo sopimusten ketjuttamiselta. Tavallaan luotan siihen, että töitä kyllä riittää, mutta on tässä silti oma stressinsä. Koko ajan on epävarma ja stressaava olo. En uskalla hakea asuntolainaa ja aina saa pelätä, että jos sopimus ei jatkukaan joku kerta. Muutenkin kaipaisin jo pysyvyyttä elämääni. Haluaisin muuttaa isompaan asuntoon ja nykyisessä tilanteessani pystyisin maksamaan kalliimpaa vuokraa. Pelkään silti, että jään heti työttömäksi tai työtuntejani vähennetään, jos muutan. Määräaikaisena tunnen myös olevani kakkosluokan työntekijä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut määräaikaisena samalla työnantajalla (kaupungilla naisvaltainen ala) varmaan 6 vuotta. En ole ollut päivääkään työtön vaan sopimukset aina jatkuu parin - muutaman kuukauden pätkissä. Mielestäni tämä tuntuu jo sopimusten ketjuttamiselta. Tavallaan luotan siihen, että töitä kyllä riittää, mutta on tässä silti oma stressinsä. Koko ajan on epävarma ja stressaava olo. En uskalla hakea asuntolainaa ja aina saa pelätä, että jos sopimus ei jatkukaan joku kerta. Muutenkin kaipaisin jo pysyvyyttä elämääni. Haluaisin muuttaa isompaan asuntoon ja nykyisessä tilanteessani pystyisin maksamaan kalliimpaa vuokraa. Pelkään silti, että jään heti työttömäksi tai työtuntejani vähennetään, jos muutan. Määräaikaisena tunnen myös olevani kakkosluokan työntekijä. 

Mitä hyötyä julkiselle sektorille on tästä temppuilusta, jos työsuhde aina jatkuu? Jos se joskus ei jatkukaan, sama olisi lakkauttaa vakinainen työsuhde, jos sitä työtä on jo tehty noin kauan.