Mikä teillä on ekaluokkalaisen kotiintuloaika?
Kommentit (14)
Meillä on kl18.30 paitsi keskiviikkoisin kl20, kun on harrastuksia. Eikä lapsi missään " luuhasta" . On ulkona leikkimässä kavereiden kanssa. Mielestäni ihan normaalia ja hyväksyttävää tämän ikäisillä lapsilla :)
Ei ekaluokkalainen tarvitse vielä mitään kotiintuloaikaa?????!!!!!! Uskomatonta!
Mutta eipä meillä mitään varsinaista kotiintuloaikaa ole, huutelen ovelta, jos eivät tule automaattisesti itse...
isojen siskojen kanssa, mutta koulupäivinä silloinkin viimeistään kahdeksan maissa sisään, että keritään tehdä rauhassa iltapuuhat.
Kännyllä sitten muistutan jos sisääntulo meinaa unohtua leikin tiimellyksessä.
Kieltääkö joku ihan oikeasti ekaluokkalaiseltaan ulkoilun ja leikin sillä verukkeella, että seuraavana päivänä on koulua? -7
jotka haluaisivat pitää kultinuppunsa neljän seinän sisällä kaiken aikaa, tai vaihtoehtoisesti luuhaavat lastensa perässä (vielä rippikouluikäiseksi asti) joka paikkaan VAINOHARHAISESTI.
Yleensä ajelee fillarilla tai pelaa jalkapalloa kavereidensa kanssa klo 16-19, tänään tosin meni kaverilleen. Hullulta tuntuisi sisälle kahlita.
että lapsella on myös " OMA AIKAA" kavereidensa kanssa pihalla eli äiti ei roiku perässä koko ajan. Jos ei äiti tuohon pysty, niin on kyllä jo kyse jonkinasteisesta neuroottisesta riippuvuudesta.
Kotiintuloaika on talvisin viimeistään 18.30 ja kesällä 19.30. Jos seuraavana aamuna tarvitsee kouluun herätä, kotiin on tultava 19.00.
lapsilla on periaatteessa tällä hetkellä kotiintuloaikana 19-19.30 kouluaamusta riippuen. Kesäloman alettua voi olla puoli ysiin-ysiinkin pihalla.
Meillä lapset leikkivät pihalla tai takapihamme metsässä useimmiten isolla porukalla: munaa, väriä, peiliä, 10 tikkua laudalla, tervapataa, neppistä hiekkiksellä, hyppistä, vistiä, futista, keinupehvistä, piilosta, hippaa... Pihalla on ihana kuhina iltaisin. Leikkien jälkeen iltapala maistuu, sitten iltalukemiset ja nukkumaan klo 21-21.30.
Terveitä ja puuhakkaita lapsia eivätkä taatusti " lumpustele pitkin kyliä."
*huoh teitä neiti Näpsiä*
Omassa pihassakin voi ekaluokkalainen leikkiä, tai lähipuistossa. Ihan vain vinkiksi.
Ihanan mustavalkoisia taas olette... :)
mutta oman ekaluokkalaiseni ystävistä kukaan ei taidakaan asua 1,5 km meitä lähempänä. Ja yksin en välttämättä antaisi tuon vielä kavereille mennä, mutta en kolmen pienemmän kanssa jaksaisi ekaluokkalaista ympäri kyliä kuljetellakaan. Eli riippuu kovasti kyllä asuinpaikastakin. Lähipuistoonkin on matkaa vajaa kilometri, en sinnekään mielelläni lasta päästäisi yksinään leikkimään. Ja leikkipuisto ei siis ole samaan suuntaan, kuin ne kaverit. Kotona sitten toisaalta taas riittää leikkiseuraa pikkusisaruksista.
Meillä muuten nukkumaan mennään 19.30-20.00, joten aika myöhään tuntuu moni lapsi saavan olla ulkona. Vastineeksi lapsi herää itse aamuisin, ei tarvitse herätellä. Ja kävelee kouluun reilun puoli tuntia.
Meillä ei viikolla luuhata koulupäivien iltana yhtään missään. eli ei olekotiintuloaikaakaan