Miksi pienet lapset nukkuvat niin vähän?
Meillä on perheessämme kaksi pientä lasta, jotka molemmat nukkuvat vain vähän, mutta silti ilmeisesti aivan riittävästi, koska ovat terveitä, pirteitä ja hyväntuulisia. Meillä pn puolison kanssa ihan onnettoman vähän seksiä sen takia, ettei aikaa ilman lasten puuhatessa siinä vieressä juurikaan ole. Kuinka monen muun vanhemman tämä on yllättänyt ettei seksielämä olekaan tyssännyt väsymykseen vaan ajanpuutteeseen?
Kommentit (86)
Kaikenlaista kommenttia näyttää ap:lle tosiaan tulevan tästä aiheesta. Aika tiukalla suodattimella saa tästä lukija asiattomuuksia raakata pois. Onneksi myös tukeakin tällä palstalla välillä saa muilta, jotka samojen asioiden kanssa painivat . 😊
Sellaisia sukujahan on, jossa lapset ihan oikeasti nukkuu vain muutaman tunnin yössä. Eivät siis nuku niin paljon kuin kaikkien lapset täällä, vaan muistan yhden tutun jonka lapsi ei nukkunut yöllä miotei yhtään ja se oli tietysti äärimmäisen raskasta vanhemmille kun piti olla lapsen kans yö ja päivä hereillä. Tutun mieskin oli pienenä ollut samanlainen.
Vähäunisten ihmisten elinikä on vuosia lyhempi. Aikuisia on monia joilla maksimaalinen yöuni on 4h. Lääkkeet eivät pysyvään käyttöön useille sovi.
Tämä ei liity onneksi lapsiin. Vähäuninen lapsi voi teininä alkaa nukkumaan, koska hornonit. Jos teini-iän jälkeen vähäunisuus jatkuu, on se riski terveydelle.
Toki tähän varmaan on toimiva hoito 2030-luvulla, kun ap:n lapsi isompi. (Olettaen, että poliittiset ratkaisut kehittävät maatamme suuntaan, jossa tutkimusta ja lääkkeitä rahoitetaan.)
Oma lapseni 1,5 v nukkuu kahdet päikkärit ja 10 h yöunet ja en silti tule tänne huutelemaan, että kuinka muka teen itse jotakin paremmin. Lasten unentarve on erilainen, kuten me aikuisetkaan emme kaikki nuku samaa määrää. Itsekin omaan melko hyvät unenlahjat, mutta taas mieheni pärjää vähemmillä unilla. Hän katsoo illalla leffaa, kun minä taas nukahdan jo alkutunnarin aikana. Vaikka mieheni olisi viettänyt yhtä aktiivisen päivän kuin minäkin, niin hän jaksaa valvoa, mutta minä en. Ja aamulla heräillään samoihin aikoihin.
En osaa antaa ap:lle mitään neuvoja, toivotan vaan tsemppiä!
Mulla nuorempi lapsi nukkui 3,5 vuotiaaksi todella huonosti. Nukahti ihan nätisti ja sopivaan aikaan itsekseen, mutta heräsi joka ikinen yö n. klo 1 aikaan ja oli pari tuntia pystyssä. Touhusi omiaan, lauleskeli, itki tai raivosi tämän pari tuntia. Me vanhemmat oltiin aivan pystyyn kuolleita. Esikoinen onneksi nukkui hievahtamatta samassa huoneessa tämän yöriekkujan kanssa. Tuttavat tai päiväkodin tädit oli aivan ihmeissään jos kerroin meidän öistä, koska päivisin oli erittäin helppo ja tyytyväinen lapsi Sellainen aurinkoinen lapsi, joka öisin muuttui hirviöksi. Neuvolassa tästä tietysti kerroin joka kerta, mutta siellä leviteltiin vain käsiä. Kyselivät meidän arjesta ja miten toimitaan kun lapsi herää. Eivät löytäneet mitään missä olisi voitu tehdä toisin. Vähitellen sitten alkoi nukkumaan kokonaisia öitä niiden huonojen öiden lomassa, vaikka mikään ei muuttunut ja nyt 6 vuotiaana vihdoinkin nukkuu yöt läpeensä. Ei se aina ole kiinni siitä miten perheessä toimitaan. Toki kannattaa kaikkea kokeilla, mutta jotkut vaan nukkuvat huonosti. Ja jotkut lapset taas nukkuvat hyvin, vaikka vanhemmat ei ulkoiluta ja lapset istuvat kaiken päivää laitteiden edessä jne.
Mäkään en lapsena nukkunut. Touhua oli, välillä olin koko päivän ulkona riehumassa, mutta valvoin silti usein salaa kirjan kanssa puoleenyöhön ja heräsin kahdeksan aikaan. Lopetin kuulemma päikkärit 1,5 vuoden ikäisenä kun mua ei vaan saanut enää nukkumaan. Puuhien luokka piti olla suunnilleen "päivä särkänniemessä", ennen kuin nukahdin kesken päivän. Päiväkodissa minua ei voinut kauaa pitää, koska sinne mentyäni olin jo lopettanut päiväunet, ja siellä pistettiin kaikki pakkounille. Häiriköin kuulemma muita, höpöttelin yksin pimeässä ja tuijottelin hoitajien touhuja, kun aika kävi pitkäksi. Olisikohan ollut, että 6kk päiväkotijakson aikana kerran (!) nukahdin päiväkodissa. Muistan sen itsekin, koska sain kehuja herätessäni.
Teininä mullakin kyllä oli se vaihe, että kykenin nukkumaan kahdestatoista kahteentoista joka päivä.
Olen aikuisiällä alkanut miettiä, onkohan minulla joku luonnollinen poikkeavuus, koska vielä nykyäänkin käy niin, että jos olen edellisenä yönä nukkunut yli 8 tuntia, seuraavana yönä en vaan millään nukahda ennen aamukuutta. En kärsi tästä mitenkään erityisesti.