Onko täällä muita erityisherkkiä paikalla?

16 jatkaa

Itse väsyn kanssa sukujuhliin ym jälkeen. Viimeksi kun kävin työpaikkahaastattelussa niin maha oli ihan kuralla koko illan ja nukuin varmaan 2 tuntia olkkarissa tuolissa vaikka lapset huusivat ja mekastavat vieressä. Minua ei juurikaan kuormita satunnaiset tapaamiset tuttujen tai sukulaisten kanssa, Mutta kaikki virallisemmat tapahtumat vie voimia.

Lisäksi työttömänä ollessanikin kaikki kalenteerin merkittävät kellon mukaan tehtävät asiat kuormittavat. En tahdo pystyä keskittymään normaaleihin kotihommiin jos parin tunnin kuluttua pitää olla hammaslääkärissä/työkkärissä/kampaajalla jne.

Kiinnostais tietää miten ap erottuu muista työyhteisönsä jäsenistä, onko heistäkin työ sellaista, että se on joko usein tai hyvin usein todella kuormittavaa? (Ei saa siis ottaa tätä nyt veetuiluna, tämä siis pohdintana.) Joillain aloilla työ on kuormittavampaa ja pitää aktiivisesti miettiä, miten palautuisi töistä. Tottakai ap:nki pitää miettiä, onko oikealla alalla tai että ovatko hänen keinonsa palautua töistä hyvät.

Erityisgerkkyyteni korostaa vagvasti ekstroverttiyttäni. Ihmisten seurassa ajaudun eräänlaiseen sosiaaliseen humalaan ja alan käymään ylikirroksilla, kun taas yksinollessa lamaannun helposti lähes toimintakyvyttämäksi. Mutta eihän se elämä ole helpoa kellään.

Vierailija kirjoitti:

Miten te erityisherkät muuten vietätte aikaanne? Jos normaalit äänet ärsyttävät, esim. kellot ja loisteputket, eikö se sulje jo aika paljon pois elämästä. Kirjastot, uimahallit, tapahtumat, kaiken missä voi kuulla ääniä ja tavata ihmisiä. Vai voiko tyon jotenkin valita? Baarissa ei haittaa mutta työpaikalla kyllä. Avatkaa vähän.

Kuka sanoi, että käyn baarissa? Lopetin itse asiassa erään tanssiharrastuksen, koska harjoitukset siirrettiin baarin tanssilavalle (ei yöllä tietenkään).

Esim. kirjastot ovat erilaisia. Asuin ennen eräässä kaupungissa ja istuin tuntikausia kirjastossa lukemassa. Remontin jälkeen en voinut enää istua siellä, koska vaihtoivat sellaiset lamput ja muut systeemit, että "ilma sirisi" siellä koko ajan. Kävin siis enää vain nopeasti lainaamassa kirjat.

Käytän korvatulppia elokuvateatterissa ja festareilla. Käyn katsomassa vain jonkun tietyn bändin, "että pääsen äkkiä pois" :p Ahdistaa siellä, mutta se on suhteellisen lyhyt aika kärsiä.

Harrastukset voi valita sen mukaan mikä ei kuormita, itse valokuvaan ja harrastan luontoa ja taidetta.

Työpaikalla pitää hoitaa tietyt tehtävät, se vie enemmän energiaa kuin harrastukset, samoin työaika eli kuormitusaika on pidempi kuin joku tunnin harrastustunti. Harrastus siis vaatii vähemmän tehoja ja vähemmän keskittymistä eli kuormitus ei ole harrastuksen "onnistumiseksi" niin vahingollista kuin työssä. Harrastuspaikkaa (tilaa) ei voi valita, mutta harrastuksen voi lopettaa milloin vain.

Minua rasittaa ihan normaali kaupassakäynti jos kaupassa on häiritsevä tekniikka ja ruuhka-aika.

Erityisherkät eivät ole samanlaisia joku voi harrastaa soittamista ja toinen ei voi sietää sitä.. Toinen herkistyy äänille ja kolmas hajuille jne. Sellaisessa "pitää sietää" - tilassa, jossa keho taistelee kuormitusta vastaan on aika mahdotonta olla. Ei ainakaan vapaa-aikana sellaiseen toimintaan tee mieli hakeutua.

Vierailija kirjoitti:

Tää on taas yks hieno termi/ominaisuus "erityisherkkä", ei vattu nyt.

Siis mikäs i dari se sinä taas olet...tosi outoa, että kehityksen myötä opitaan tunnistamaan yhä uusia asioita ihmisistä...? Ei tämä ole mikään keksitty juttu vaan on ihan tosiasia, että joidenkin ihmisten hermosto ymv. on herkempi kuin toisten! Vähän niinkuin vaikkapa erilaiset synnynnäiset temperamentit. Ja onhan ruumiinrakenteitakin erilaisia jne. eli me olemme kaikenkaikkiaan erilaisia vaikka meissä on toki näitä yhteisiä tunnistettavia piirteitä/ominaisuuksia kuten nyt vaikkapa joillakin tämä erityinen herkkyys. Itse en puhu omasta herkkyydestäni ainakaan termillä erityisherkkyys, sillä nyt kun asia on ollut esillä, tulee liuta valopäitä aina ilkkumaan enkä jaksa sitä nyt yhtään. Menkäähän siis te ilmeiset kovat lapsoset nyt muualle leikkimään ja jättäkää tämä ketju niille, jotka kokevat asian omakseen ja haluavat keskustella siitä asiallisesti ja rauhassa. Ja tsemppiä ap, yritä päästä tilanteeseen, jossa kuormituksesi laskisi (työpaikan/alan vaihto tmv.?). Ei välttämättä helppoa, mutta yrittää kannattaa ainakin.

Jälkikäteen olen ymmärtänyt että oikeasti traumatisoiduin lapsena asioista jotka olivat muille jopa hauskoja. En ollut mikään vaativa prinsessa tosiaankaan, vaan huomaamaton ja kiltti hiirulainen joka ei halunnut pitää meteliä itsestään. Esimerkiksi vanhempieni työ yrittäjinä, me lapset osallisuimme luonnollisesti jonkun verran ja työtehtävä oli minulle ihan ylivoimainen siihen liittyvien hajujen ja lievän vaaran takia. Hämmästyin kuinka eräs sisaruksistani sanoi aikuisena että siitä työstä jäi mukavat muistot. Minä makasin lapsena sängyssä kauhusta kankeana odottamassa että pitää herätä ja nousta, heräilin aamuyöllä jatkuvasti niinä päivinä kun sinne piti mennä. Herääminen ja nousemien tapahtui aika lähellä pakokauhua olevassa tilassa. Ei auttanut kuin lähteä, koska olin jo aikoja sitten lakannut kertomasta ylimitoitetuista tunteistani aikuisille. Onneksi tuota ei tarvinnut tehdä kovin usein. Nykyään pystyn jo katsomaan kyseistä rakennusta suhteellisen neutraalisti, meni vuosikymmeniä että jo pelkkä rakennus aiheutti ahdistusta.  

Vierailija kirjoitti:

Miten te erityisherkät muuten vietätte aikaanne? Jos normaalit äänet ärsyttävät, esim. kellot ja loisteputket, eikö se sulje jo aika paljon pois elämästä. Kirjastot, uimahallit, tapahtumat, kaiken missä voi kuulla ääniä ja tavata ihmisiä. Vai voiko tyon jotenkin valita? Baarissa ei haittaa mutta työpaikalla kyllä. Avatkaa vähän.

Koen jajut, äänet ja värit voimakkaampina kuin mitä kai yleensä pitäisi, esim kellon tikitys saa minut hulluksi, muuten käytän ominaisuuksia hyväksi esim kokatessa ruokaa, maalatessa ja soittaessa musiikkia. Lisäksi nämä kiormittavat häiriötekijät, kuten äänekkäästi särisevät loisteputket ja korkeaalla äänellä vinkuvat kuvaputkitelevisiot voi opeteella sulkemaan åois ja jättämään taustalle, niin kuin minä olen parhaani mukaan tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Erityisgerkkyyteni korostaa vagvasti ekstroverttiyttäni. Ihmisten seurassa ajaudun eräänlaiseen sosiaaliseen humalaan ja alan käymään ylikirroksilla, kun taas yksinollessa lamaannun helposti lähes toimintakyvyttämäksi. Mutta eihän se elämä ole helpoa kellään.

Eikö erityisherkkyys ole nimenomaan introverttiyden piirre? Kuulostaa aika epäuskottavalta että joku ekstrovertti voisi olla erityisherkkä. Vai miten tulet toimeen jos sekä ihmisten seura että yksinolo kuormittaa?

Olen kotiäitinä tällähetkellä. Jokin aika sitten työskenteli hektisessä, sosiaalisessa työssä. Työ ajat vaihtui, seuraavan viikon töistä ei etukäteen aina tiennyt. Joku päivä saattoi yllättäen tulla tilanne joka piti extempore vetää uusien ihmisten kanssa.

Työ oli toisaalta ihanaa mutta vei älyttömästi voimia. Olen luonteeltani sellanen että pitää saada rauhassa suunitella ja valmistautua uusiin tilanteisiin, ja yhtäkkiset tilanteet saattaa lyödä paniikkiin. Kun aloitin tuon työn, arvaamattomuus ja hektisyys toisaalta kiehtoi, mutta huomasin myös ylivirittyväni herkästi. Otinkin sitten tavaksi mindfulnesin aina ennen töihin lähtöä ja monesti vielä illalla. Automatkallakin töihin tai uuteen kohteeseenkin tein läsnäolo ja "nollaamis" harjoituksia aina kun tuntu että tarvii laskea vireystilaa :)

Mutta täytyy sanoa että elin se edellä että selviän työstä kiitettävästi. Kotona jäi hommat tekemättä kun ei vain kerinnyt eikä jaksanut niitä. Koin myös huonoa omaatuntoa siitä ettei lapsille jäänyt niin paljon aikaa kuin olisin halunnut. Nyt olen kotiäitinä ja nautin siitä että mihinkään ei ole pakko mennä jos ei jaksa. Mutta huomaan että alavireen puolelle meinaa nyt mennä.

Ehkä noin vuosi sitten tajusin erityisherkkyyteni. Koko ikäni olen tajunnut olevani erilainen kuin muut, kärsinyt siitä että vaikka kuin yrittää, ei tahdo sopia mihinkään joukkoon. Minulla taustana lisäksi heikko/turvaton kiintymyssuhde vanhempiini. Hoiva ja rakkaus lapsena jäi vajaaksi. Sen vuoksi on hankala luottaa ihmisiin, luoda ystävyyssuhteita jne. Kaipaan sosiaalista elämää ja ystäviä, mutta en ole pystynyt luomaan syviä, pysyviä ystävyyssuhteita. On kyllä ihmisiä muutama jotka on pysynyt elämässä etäällä mukana, ns.ystäviä, mutta en pysty avamaan itseäni niin että kukaan pääsisi lähelleni. Siitä kärsin tosi paljon, koska niin paljon haluaisin sydän ystävää! Jolle voisi puhua kaikenlaista, syvällistä pohdintaan, joka ymmärtäs erityisherkän omituisuutta :)

Onko täällä samoin tuntevaa, yksinäistä outoa lintua? On mulla ympärillä paljon ihmisiä, läheisiä. Yhtä siskoistani voin sanoa ystäväksi, hällä on niin samoja ajatuksia elämästä, mutta oleme niin eri ikäiset. Hän nuori, ja itse jo elämän koulussa paljon oppinut, niin jotenkin minulla on suojeleva asenne häntä kohtaan. Ei voi vapaasti olla tavallaan tasavertainen.

Eli täällä monenlapsen, yhden miehen, yli 30v ja alle 40v erityisherkkä äippä etsii juttukaveria. :) :) :)

Olen kyllä joskus sitäkin miettinyt että onko kaksi erityisherkkää paras yhdistelmä, vajoaako siinä herkästi liian syviin vesiin pohtimaan maailmaa ;)

Jees!

Oli hirveän suuri helpotus ymmärtää, että on olemassa ilmiö HSP, ja että sellainen olen.

Ymmärrän nyt monet ominaisuuteni, joita en olisi arvannut herkkyyteen liittää, että nekin kuuluvat tähän hienoon ominaisuuteen: kivi sukassa tai karhea vaate tuntuu tosi pahalta, konsertteihin, festareille tai leffaan ei ole asiaa koska korviin koskee, sopiva elokuvan ikäraja on K12, aistin tunnelmat enkä ole ymmärtänyt että kaikki eivät, pelkään virheitä, haluan ennakoida, olen herkkä kofeiinille ja monille lääkkeille, koen syvästi kaikki tunteet, kaipaan turvallisuutta jne jne.

Nyt kun ymmärrän tämän, olen ylpeä ja iloinen ominaisuuksistani enkä anna kenenkään yrittää muokata itsestäni ei-herkkää.

Vierailija kirjoitti:

Kolmoselle tiedoksi että se ei ole diagnoosi, vaan ominaisuus. Me kaikki ei olla samanlaisia...luoja kiitos siitä.

Ap

Sinulle tiedoksi, ettei sellaista olekaan kuin erityisherkkyys. Taas joku keksitty muotidiagnoosi tuo. Ihmiset ovat vain eri tavalla herkkiä, jotkut enemmän kuin muut, mm. Traumataustoistaan johtuen. Herkkyys on normaali ominaisuus.

Hei Minäkin olen erityisherkkä ja todellakin sellainen ja olisi mielenkiintoista jutella sinun kanssasi vaikka kahvilla.Haluaisin tavata ja olla sinun ystäväsi koska minä olen huomannut että erityisherkälle ei sovi kaikenlaiset ystävät ja olenkin päättänyt että etsin ystävikseni vain erityisherkkiä jotenka jos sua kiinnostaa niin voit laittaa mulle sähköpostia funlight 2 miukumauku luukku.com

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten te erityisherkät muuten vietätte aikaanne? Jos normaalit äänet ärsyttävät, esim. kellot ja loisteputket, eikö se sulje jo aika paljon pois elämästä. Kirjastot, uimahallit, tapahtumat, kaiken missä voi kuulla ääniä ja tavata ihmisiä. Vai voiko tyon jotenkin valita? Baarissa ei haittaa mutta työpaikalla kyllä. Avatkaa vähän.

Kirjastoasiaa: käyn Myyrmäen kirjastossa Vantaalla ja nyt sen remontin jälkeen en viihdy siellä enää niin kuin ennen remppaa. Liian avaraa ja matalat hyllyt. Ennen saatoin viihtyä siellä vähän kuin piilossa vaikka kuinka kauan.

Olen päiväkodissa töissä. Monet viime vuodet polttaneet vähitellen loppuun. Nyt ymmärrän itseäni, työympäristö hyvin hektisenä, äänekkäänä ja voimia vievänä ei mulle helppo mutta muuta en osaa enkä ole enää kovin nuori uutta alaa opiskelemaan. Näillä mennään.

Kuka sanoi, että käyn baarissa? Lopetin itse asiassa erään tanssiharrastuksen, koska harjoitukset siirrettiin baarin tanssilavalle (ei yöllä tietenkään).

Esim. kirjastot ovat erilaisia. Asuin ennen eräässä kaupungissa ja istuin tuntikausia kirjastossa lukemassa. Remontin jälkeen en voinut enää istua siellä, koska vaihtoivat sellaiset lamput ja muut systeemit, että "ilma sirisi" siellä koko ajan. Kävin siis enää vain nopeasti lainaamassa kirjat.

Käytän korvatulppia elokuvateatterissa ja festareilla. Käyn katsomassa vain jonkun tietyn bändin, "että pääsen äkkiä pois" :p Ahdistaa siellä, mutta se on suhteellisen lyhyt aika kärsiä.

Harrastukset voi valita sen mukaan mikä ei kuormita, itse valokuvaan ja harrastan luontoa ja taidetta.

Työpaikalla pitää hoitaa tietyt tehtävät, se vie enemmän energiaa kuin harrastukset, samoin työaika eli kuormitusaika on pidempi kuin joku tunnin harrastustunti. Harrastus siis vaatii vähemmän tehoja ja vähemmän keskittymistä eli kuormitus ei ole harrastuksen "onnistumiseksi" niin vahingollista kuin työssä. Harrastuspaikkaa (tilaa) ei voi valita, mutta harrastuksen voi lopettaa milloin vain.

Minua rasittaa ihan normaali kaupassakäynti jos kaupassa on häiritsevä tekniikka ja ruuhka-aika.

Erityisherkät eivät ole samanlaisia joku voi harrastaa soittamista ja toinen ei voi sietää sitä.. Toinen herkistyy äänille ja kolmas hajuille jne. Sellaisessa "pitää sietää" - tilassa, jossa keho taistelee kuormitusta vastaan on aika mahdotonta olla. Ei ainakaan vapaa-aikana sellaiseen toimintaan tee mieli hakeutua.

Tämä on outoa, että ihmiset

jotka ei asiaa ymmärrä ts. eivät sen kanssa elä, tulevat arvostelemaan ja syyttelemään.

Toisaalta niin ikävän tuttua, lapsesta asti saanut kuulla nauramista ja ilkkumista tyyliin ;

Kuvittelet vaan, olepas nyt "kunnolla".

Älä ole niin hankala / kummallinen...

Mutta tätä se on ; Erilaisuus saa

jotkut takajaloilleen, heitä ei sovi "uhmata".

Tulin juuri kyläpaikasta. Oli mukava ilta ja hyvä tunnelma. Nyt pitäisi saada unta huomista työpäivää varten mutta tiedän kokemuksesta että pääsen ylikierroksista ehkä yhden kahden aikaan yöllä. Tänään oli töissä väsyttävä päivä ja näiden kahden yhdistelmästä syntyvä ylikuormitus aiheuttaa ihan fyysisen pahoinvoinnin tunteen. Makaan tässä ja mietin että pitäisikö oikeasti yrittää oksentaa, auttaisiko se.

Vierailija kirjoitti:

Tulin juuri kyläpaikasta. Oli mukava ilta ja hyvä tunnelma. Nyt pitäisi saada unta huomista työpäivää varten mutta tiedän kokemuksesta että pääsen ylikierroksista ehkä yhden kahden aikaan yöllä. Tänään oli töissä väsyttävä päivä ja näiden kahden yhdistelmästä syntyvä ylikuormitus aiheuttaa ihan fyysisen pahoinvoinnin tunteen. Makaan tässä ja mietin että pitäisikö oikeasti yrittää oksentaa, auttaisiko se.

Niin ja esimerkiksi kesäloma on meillä yleensä sellainen että on paljon menoja ja reissuja, oikeastaan jo kesäkuun puolella. Olen kesän ja loman jälkeen ollut jo vuosia siinä tilassa että pahoinvointi on jatkuvaa ja sen purkaminen kestää koko elokuun. Joka vuosi teen saman mokan koska lomalla on niin kivaa. Mutta se on vaan liikaa, aina.