Miksi yksinäisyys tuntuu niin raskaalta?

Yksinäisen joutuu kohtaamaan maailman ilman mitään suojapuskuria. Ja omat tunteet ja ajatukset. Suurin osa ihmisistä ei kestä sitä vaan roikkuu koko ajan parisuhteessa. Oma mieli on pelottava.

Yksinäisyys on kamala tunne. Yksinolosta voi nauttia, mutta yksinäisyydestä ei - jos tuntuu, ettei ole ketään, kenen puoleen kääntyä tai ketään, joka kaipaisi seuraasi. Sehän on aivan tappava tunne, musertava ja ahdistava. 

Yksin kelaa liikaa asioita. Ei hyvä.

Kukaan ei kerro että olet hyvä ihmisenä vain olemalla läsnä.

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa yksinäisen tarvi kiistellä kenenkään kanssa eikä sovittaa menojaan kenenkään kanssa. Toisaalta ei ole minkäänlaista iloa tuovaa sosiaalista elämääkään.

Mitä muuta teillä tulee mieleen?

Yksinäisyys on tunne, jota voi hyvin tuntea myös olemalla muiden kanssa. Harvoin koen olevani yksinäinen kun olen yksi, viihdyn yksin, teen juttuja joista pidän, jos taas olen seurassa jossa en viihdy, koen itseni usein yksinäiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Yksin kelaa liikaa asioita. Ei hyvä.

Joskus on ihan hyvä kelata niitä asioita ja varsinkin yksin, tutustua itseensä ja omiin ajatuksiin. Asioiden välttely ja toisiin liika tukeutuminen ei ole aina hyvä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksin kelaa liikaa asioita. Ei hyvä.

Joskus on ihan hyvä kelata niitä asioita ja varsinkin yksin, tutustua itseensä ja omiin ajatuksiin. Asioiden välttely ja toisiin liika tukeutuminen ei ole aina hyvä. 

No  missä menee se liiallisen kelaamisen raja. Monesti yksin kelaa jotain avaruutta, kuolemaa, traumojaan, menneisyyttään ihan liikaa. Ja tietysti yksinäisyyttään joka tuntuu ihan kosmiselta joskus.

Jos on oikeasti yksinäinen, se on varmaan kamalaa. Jos lataa akkuja ja on joskus yksin, se on ihan ok.

Pakollinen yksinolo vastaa aivotutkimusten mukaan kipukokemusta. Ihminen on luotu osaksi yhteisöä, joka turvaa ja suojelee, jos jotain tapahtuu. 

Yksinäisyys tarkoittaa sitä, että kaipaa toisten ihmisten seuraa niin paljon, että tuntee itsensä täysin onnettomaksi ilman sitä.

Mutta todellisuudessa ei ihmisten seura paranna yksinäisyyttä, se voi vain korkeintaan viihdyttää.

Yksinhän me koko ajan olemmekin olleet, mutta sen hoksaaminen jossain vaiheessa elämää voi tuntua aluksi todella pelottavalta. Etenkin, jos on tottunut roikkumaan toisissa ihmisissä oman onnelisuutensa tähden.

Vai olisiko siinäkin taustalla se, että ei vain uskalla kohdata itseään ja sitä "yksinäisyyttä".

Omasta mielestä aika kehnolla tolalla on itsensä kanssa oleminen ja eläminen, jos yksinäisyydestä aiheutuu musertavan tappavia tunteita.

"You cannot be lonely if you like the person you're alone with."

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys tarkoittaa sitä, että kaipaa toisten ihmisten seuraa niin paljon, että tuntee itsensä täysin onnettomaksi ilman sitä.

Mutta todellisuudessa ei ihmisten seura paranna yksinäisyyttä, se voi vain korkeintaan viihdyttää.

Yksinhän me koko ajan olemmekin olleet, mutta sen hoksaaminen jossain vaiheessa elämää voi tuntua aluksi todella pelottavalta. Etenkin, jos on tottunut roikkumaan toisissa ihmisissä oman onnelisuutensa tähden.

Vai olisiko siinäkin taustalla se, että ei vain uskalla kohdata itseään ja sitä "yksinäisyyttä".

Omasta mielestä aika kehnolla tolalla on itsensä kanssa oleminen ja eläminen, jos yksinäisyydestä aiheutuu musertavan tappavia tunteita.

"You cannot be lonely if you like the person you're alone with."

Minä olen aina pitänyt yksinäisyydestä. Enää en pidä ja syy on siinä, että nyt olen yksin halusin tai en. Minulla ei ole tukiverkkoa. Ei lähiomaista. Ystäviä toki on, mutta ei tässä iässä heitä ehdi tavata kuin joskus. 

Mitä te täällä valitatte? Moni ihminen on tyytyväine ollessaan yksin ja kokevat itsensä onnellisiksi. Muiden ihmisten seura ja sosiaaline kanssakäyminen saa väsymään, minkä takia se oma aika ainoastaan itsensä kanssa on hyvin tärkeää jokaisen pääkopan kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Mitä te täällä valitatte? Moni ihminen on tyytyväine ollessaan yksin ja kokevat itsensä onnellisiksi. Muiden ihmisten seura ja sosiaaline kanssakäyminen saa väsymään, minkä takia se oma aika ainoastaan itsensä kanssa on hyvin tärkeää jokaisen pääkopan kannalta.

Mitä sinä sekoilet tähän. Jos sinun ongelmasi on se, että ympärilläsi on liikaa ihmisiä, jonkun toisen ongelma voi olla se, ettei hänellä ole ketään vaikka hän haluaisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä te täällä valitatte? Moni ihminen on tyytyväine ollessaan yksin ja kokevat itsensä onnellisiksi. Muiden ihmisten seura ja sosiaaline kanssakäyminen saa väsymään, minkä takia se oma aika ainoastaan itsensä kanssa on hyvin tärkeää jokaisen pääkopan kannalta.

Mitä sinä sekoilet tähän. Jos sinun ongelmasi on se, että ympärilläsi on liikaa ihmisiä, jonkun toisen ongelma voi olla se, ettei hänellä ole ketään vaikka hän haluaisi. 

Sitä vaan että joskus yksinäisyys on ihmiselle hyväksi. Tällöin pääsee hengähtämään eikä kuormitu jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys tarkoittaa sitä, että kaipaa toisten ihmisten seuraa niin paljon, että tuntee itsensä täysin onnettomaksi ilman sitä.

Mutta todellisuudessa ei ihmisten seura paranna yksinäisyyttä, se voi vain korkeintaan viihdyttää.

Yksinhän me koko ajan olemmekin olleet, mutta sen hoksaaminen jossain vaiheessa elämää voi tuntua aluksi todella pelottavalta. Etenkin, jos on tottunut roikkumaan toisissa ihmisissä oman onnelisuutensa tähden.

Vai olisiko siinäkin taustalla se, että ei vain uskalla kohdata itseään ja sitä "yksinäisyyttä".

Omasta mielestä aika kehnolla tolalla on itsensä kanssa oleminen ja eläminen, jos yksinäisyydestä aiheutuu musertavan tappavia tunteita.

"You cannot be lonely if you like the person you're alone with."

Minä olen aina pitänyt yksinäisyydestä. Enää en pidä ja syy on siinä, että nyt olen yksin halusin tai en. Minulla ei ole tukiverkkoa. Ei lähiomaista. Ystäviä toki on, mutta ei tässä iässä heitä ehdi tavata kuin joskus. 

Onhan sulla jokatapauksessa joitain ihmisiä, eli siis ystäväsi, ketkä sinua kuuntelee ja tukee edes joskus.

Puolisoa kaipailet, ken ties?

Ei oo siis tarkotus vähätellä yksinäisyyden tunteitasi. Mutta näkökulmien avaaminen ja vaihtaminen raskaalta tuntuvassa elämäntilanteessa voi tuoda helpotuksen ja vapautuksen.

Itse ainakin uskon ja tunnen niin, että jollakin tavalla emme ymmärrä ihmisjärjellä aivan kaikkea elämästä ja miksi omakin elämä tuntuu jollakin tavalla "keskeneräiseltä" tai puutteelliselta. Uskon vahvasti siihen, että kaikella tällä, esim. pitkilläkin yksinäisyyden kokemuksilla on kuitenkin sit jonkinlainen pointti loppupeleissä. Koska tämä elämä ylipäätään ja se, että tää kaikki "vain on" on jotain niin ihmeellistä, että ei sitä edes tajua ihmetellä omien huoliensa keskellä. Elämällä on varmasti jokin syvempi tarkoitus, mitä emme vaan pysty oivaltamaan omassa päivätajunnassamme ja ajattelu usein keskittyy omaan selviytymiseen ja huoliin.

Onhan aina mahdollista keksiä itselleen jotain uutta mitä tehdä tai mihin mennä ja sitä kautta tutustua kiinnostaviinkin ihmisiin.

Omalla kohdallani yksinäisyys ja sen tuomat kipeät ja haastavat tunteet lopulta laantuivat, kun aloin ajattelemaan elämää paljon syvällisemmältä kantilta. Vaikka siis on pari ystävää ja seurustelen, mutta oma ahdistava yksinäisyyteni oli loppujenlopuksi vain pelkoa jostain, jota en pysty nimeämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys tarkoittaa sitä, että kaipaa toisten ihmisten seuraa niin paljon, että tuntee itsensä täysin onnettomaksi ilman sitä.

Mutta todellisuudessa ei ihmisten seura paranna yksinäisyyttä, se voi vain korkeintaan viihdyttää.

Yksinhän me koko ajan olemmekin olleet, mutta sen hoksaaminen jossain vaiheessa elämää voi tuntua aluksi todella pelottavalta. Etenkin, jos on tottunut roikkumaan toisissa ihmisissä oman onnelisuutensa tähden.

Vai olisiko siinäkin taustalla se, että ei vain uskalla kohdata itseään ja sitä "yksinäisyyttä".

Omasta mielestä aika kehnolla tolalla on itsensä kanssa oleminen ja eläminen, jos yksinäisyydestä aiheutuu musertavan tappavia tunteita.

"You cannot be lonely if you like the person you're alone with."

Minä olen aina pitänyt yksinäisyydestä. Enää en pidä ja syy on siinä, että nyt olen yksin halusin tai en. Minulla ei ole tukiverkkoa. Ei lähiomaista. Ystäviä toki on, mutta ei tässä iässä heitä ehdi tavata kuin joskus. 

Onhan sulla jokatapauksessa joitain ihmisiä, eli siis ystäväsi, ketkä sinua kuuntelee ja tukee edes joskus.

Puolisoa kaipailet, ken ties?

Ei oo siis tarkotus vähätellä yksinäisyyden tunteitasi. Mutta näkökulmien avaaminen ja vaihtaminen raskaalta tuntuvassa elämäntilanteessa voi tuoda helpotuksen ja vapautuksen.

Itse ainakin uskon ja tunnen niin, että jollakin tavalla emme ymmärrä ihmisjärjellä aivan kaikkea elämästä ja miksi omakin elämä tuntuu jollakin tavalla "keskeneräiseltä" tai puutteelliselta. Uskon vahvasti siihen, että kaikella tällä, esim. pitkilläkin yksinäisyyden kokemuksilla on kuitenkin sit jonkinlainen pointti loppupeleissä. Koska tämä elämä ylipäätään ja se, että tää kaikki "vain on" on jotain niin ihmeellistä, että ei sitä edes tajua ihmetellä omien huoliensa keskellä. Elämällä on varmasti jokin syvempi tarkoitus, mitä emme vaan pysty oivaltamaan omassa päivätajunnassamme ja ajattelu usein keskittyy omaan selviytymiseen ja huoliin.

Onhan aina mahdollista keksiä itselleen jotain uutta mitä tehdä tai mihin mennä ja sitä kautta tutustua kiinnostaviinkin ihmisiin.

Omalla kohdallani yksinäisyys ja sen tuomat kipeät ja haastavat tunteet lopulta laantuivat, kun aloin ajattelemaan elämää paljon syvällisemmältä kantilta. Vaikka siis on pari ystävää ja seurustelen, mutta oma ahdistava yksinäisyyteni oli loppujenlopuksi vain pelkoa jostain, jota en pysty nimeämään.

Jos vaikka sairastun, minulla ei ole ketään auttajaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys tarkoittaa sitä, että kaipaa toisten ihmisten seuraa niin paljon, että tuntee itsensä täysin onnettomaksi ilman sitä.

Mutta todellisuudessa ei ihmisten seura paranna yksinäisyyttä, se voi vain korkeintaan viihdyttää.

Yksinhän me koko ajan olemmekin olleet, mutta sen hoksaaminen jossain vaiheessa elämää voi tuntua aluksi todella pelottavalta. Etenkin, jos on tottunut roikkumaan toisissa ihmisissä oman onnelisuutensa tähden.

Vai olisiko siinäkin taustalla se, että ei vain uskalla kohdata itseään ja sitä "yksinäisyyttä".

Omasta mielestä aika kehnolla tolalla on itsensä kanssa oleminen ja eläminen, jos yksinäisyydestä aiheutuu musertavan tappavia tunteita.

"You cannot be lonely if you like the person you're alone with."

Minä olen aina pitänyt yksinäisyydestä. Enää en pidä ja syy on siinä, että nyt olen yksin halusin tai en. Minulla ei ole tukiverkkoa. Ei lähiomaista. Ystäviä toki on, mutta ei tässä iässä heitä ehdi tavata kuin joskus. 

Onhan sulla jokatapauksessa joitain ihmisiä, eli siis ystäväsi, ketkä sinua kuuntelee ja tukee edes joskus.

Puolisoa kaipailet, ken ties?

Ei oo siis tarkotus vähätellä yksinäisyyden tunteitasi. Mutta näkökulmien avaaminen ja vaihtaminen raskaalta tuntuvassa elämäntilanteessa voi tuoda helpotuksen ja vapautuksen.

Itse ainakin uskon ja tunnen niin, että jollakin tavalla emme ymmärrä ihmisjärjellä aivan kaikkea elämästä ja miksi omakin elämä tuntuu jollakin tavalla "keskeneräiseltä" tai puutteelliselta. Uskon vahvasti siihen, että kaikella tällä, esim. pitkilläkin yksinäisyyden kokemuksilla on kuitenkin sit jonkinlainen pointti loppupeleissä. Koska tämä elämä ylipäätään ja se, että tää kaikki "vain on" on jotain niin ihmeellistä, että ei sitä edes tajua ihmetellä omien huoliensa keskellä. Elämällä on varmasti jokin syvempi tarkoitus, mitä emme vaan pysty oivaltamaan omassa päivätajunnassamme ja ajattelu usein keskittyy omaan selviytymiseen ja huoliin.

Onhan aina mahdollista keksiä itselleen jotain uutta mitä tehdä tai mihin mennä ja sitä kautta tutustua kiinnostaviinkin ihmisiin.

Omalla kohdallani yksinäisyys ja sen tuomat kipeät ja haastavat tunteet lopulta laantuivat, kun aloin ajattelemaan elämää paljon syvällisemmältä kantilta. Vaikka siis on pari ystävää ja seurustelen, mutta oma ahdistava yksinäisyyteni oli loppujenlopuksi vain pelkoa jostain, jota en pysty nimeämään.

Jos vaikka sairastun, minulla ei ole ketään auttajaa. 

No onhan se harmillista. Mutta mistä tietää mitä elämä tuo tullessaan, haluan uskoa hyvään ja uskon sitä myös sinun kohdallesi!

Ihminen on laumaeläin ja ahdistuu ilman laumaa siinä missä muutkin luonnon laumaeläimet. Evoluutio on sisäänrakentanut ihmiselle halun olla laumalleen hyödyllinen sekä tarpeen kokea olevansa lauman arvostama. Nykyinen yhteiskuntamalli on länsimaissa ristiriidassa näiden piirteiden kanssa ja siitä seuraa juurikin ahdistuksen kaltaisia oireita. 

Tuntuu se välillä raskaalta toisista ihmisistä sekin, kun ihmiset yrittävät väkisin tupata seuraan, vaikka viihtyisi ja haluaisi olla yksin. Pelkkä puhelimen soiminen aiheuttaa välittömän ärtymyksen.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on laumaeläin ja ahdistuu ilman laumaa siinä missä muutkin luonnon laumaeläimet. Evoluutio on sisäänrakentanut ihmiselle halun olla laumalleen hyödyllinen sekä tarpeen kokea olevansa lauman arvostama. Nykyinen yhteiskuntamalli on länsimaissa ristiriidassa näiden piirteiden kanssa ja siitä seuraa juurikin ahdistuksen kaltaisia oireita. 

Eläimissä on yhtä lailla erakkoja.

Läheisriippuvaiset ovat pahimpia. Selittävät evoluutiolla tai kulttuurilla tukahduttaa läheistenkin happitila. Ovat itse vain kyvyttömiä olemaan ihan itsekseen omien ajatusten ja mukatarpeellisuuden kanssa.