Miten päästä yli salasuhteen loppumisesta?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä.. eikä ole minun päänvaivani onneksi. Itse tullut petetyksi ja nyt lähinnä jälkiviisaana kysyn sinulta, että kannattiko??

Ei kannattanut, mutta mikään katumus ei ketään osapuolta auta tippaakaan.

Miksi ja miten suhteenne alkoi? Miksi siis ajauduistte tuollaiseen tilanteeseen? Eikö tullut mieleenne, etä oma parisuhteenne kärsii tuosta, kummallakin. Mihin yhteydenpito sitten loppui? Rakastatko miestä? Entä hän sinua? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt sulla on aikaa tehdä muita sulle tärkeitä ja innostavia asioita! Olla läsnä sun perheen arjessa ja elämässä.

Ole kiinnostunut lastesi elämästä ja voinnista. Hemmottele itseäsi kaikella kivalla

Kiitos tästä :-) Näinhän se on ja järki sanoo samaa. Se koukuttava tunne ja endorfiinit vaan aiheuttavat niin kovan kaipuun... ainakin toistaiseksi. Kai sitä pitäisi yrittää innostua jostain kivasta tai uudesta askel askeleelta. Olen miettinyt myös mindfulnesia, se voisi helpottaa muista asioista nauttimista..?

Ap

Haa!  Tuo mindfulnes-sana paljasti toimittajan, joka kalastelee jutun aihetta, kun ei muutakaan keksi. :D  Iltiksessä tavataan.

vituntukiaiset kirjoitti:

Ansaitsette lapiolla päin naamaa, sitten kenkää perseelle ja ovesta ulos.

Tämä.

Jälleen tämä ketju todistaa, että naiset nyt vaan ovat aina huorria.

Itse olette sen täällä kanat kertoneet ja näyttäneet, todistakaapa vielä lisää kierouttanne ja epärehellisyyttänne antamalla oikein kunnolla alapeukkuja tälle viestille.

Vierailija kirjoitti:

vituntukiaiset kirjoitti:

Ansaitsette lapiolla päin naamaa, sitten kenkää perseelle ja ovesta ulos.

Tämä.

Jälleen tämä ketju todistaa, että naiset nyt vaan ovat aina huorria.

Itse olette sen täällä kanat kertoneet ja näyttäneet, todistakaapa vielä lisää kierouttanne ja epärehellisyyttänne antamalla oikein kunnolla alapeukkuja tälle viestille.

Aww, miehethän kun ei tunnetusti petä kumppaneitaan ikinä. :') Hae apua sairauteesi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ja miten suhteenne alkoi? Miksi siis ajauduistte tuollaiseen tilanteeseen? Eikö tullut mieleenne, etä oma parisuhteenne kärsii tuosta, kummallakin. Mihin yhteydenpito sitten loppui? Rakastatko miestä? Entä hän sinua? 

Olimme samassa tilaisuudessa ja sen jälkeen viesteily vaan alkoi. Ensin ihan viattomasti lapsista ym. mutta aika pian muuttui kuumemmaksi. Molemmat odottivat joka päivä aamua ja työpäivää jonka aikana pystyi tekstaamaan. Sitten mukaan tulivat puhelut ja lopulta hän oli osa jokaikistä päivääni. Kerroin hänelle enemmän asioitani kuin miehelleni - ja toisin päin. Rakastan häntä ja uskon että hänkin minua. Meistä vaan ei voisi koskaan tulla todellista paria, monestakin eri syystä.

Missä te seksiä harrastitte? 

Ikinä ei kannata sitoutua liian nuorena. Ihminen tarvitsee jo ihan biologiansakin takia rakkautta, intohimoa ja vaihtelua. Ei ihmistä ole luotu lisääntymään vain yhdelle kumppanille vaan usealle. On hirveää päätyä tilanteeseen, että on jumissa suhteessa eikä ole koskaan saanut aidosti ja kunnolla elää elämäänsä ja kokea suhteita.

Ap, en voi oikein muuten neuvoa kuin että sinuna eroaisin. En näe kyllä mitään järkeä jäädä tuohon suhteeseen vain siksi, että pelottaa tehdä muutos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä takana 3,5v salasuhde joka päättyi 10kk sitten. Alan nyt päästä pikkuhiljaa jaloilleni. Kun katson tilannetta taaksepäin niin toivon etten ikinä olisi lähtenyt koko juttuun mukaan. Psykologini puhuu kokoajan siitä kuinka minun pitäisi osata olla itselleni armollinen ja antaa itselleni anteeksi. Mutta se on mahdotonta. Melkein tuhosin perheeni. Opetti sen etten ikinä enää lähde moiseen mukaan.

Itse toivon samaa mutta tällä hetkellä siitä syystä, että en kestä tätä sydänsurua, jonka olen itselleni (ja nyt vähintäänkin toisen osapuolen vaimolle) aiheuttanut. Toivon että tuo aika tulee mahdollisimman pian, että voin ajatella kuten sinä.

Voisitko antaa konkreettisia neuvoja, miten saada ajatukset muualle ja päästä yli mahdollisimman nopeasti?

Ap

Ei ole mitään konkreettisia neuvoja antaa. Mies käy ajatuksissani päivittäin sillä aina on jokin asia joka muistuttaa hänestä. Minä jouduin käymään juttelemassa ihan ammattiauttajilla. Piti vain tajuta että se mitä minulla on kotona on aidompaa ja tärkeämpää. Suhde oli vain pakotie kun minulla oli avioliitossa vaikeaa. Rakensin mielessäni suhteesta ihanamman kuin se oikeasti oli.

Miten sait ymmärrettyä sen? Minkälaisella terapeutilla kävit ja kuinka pitkään prosessi kesti? En voi ymmärtää miten aikuinen ihminen voi ajaa itsensä tällaiseen mustaan aukkoon... :-(

Ihan kävin psykiatrian poliklinikalla juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa kerran viikossa. Lopulta vain kyllästyin jauhamaan suhdemiehestä ja siitä miten paskaksi ihmiseksi tunsin itseni. Alussa söin masennuslääkkeitä ( ero aiheutti masennuksen ja paniikkihäiriön). Sinulla on kuitenkin asiat hyvin kun selviät normaalielämästäsi eli pystyt käymään töissä jne. Minä romahdin kaikesta syyllisyydestä niin mustaan aukkoon että kaikki toimintakyky katosi.

Kauanko suhteesi kesti? Oliko se kokoajan pelkkää auringonpaistetta?

Suhdetta kesti lähes kaksi vuotta. Ei pelkkää auringonpaistetta, mutta aina kuitenkin posiviitinen fiilis ja kaikesta pystyin puhumaan (toisin kuin mieheni kanssa). Ja seksuaalinen vetovoima valtava (toisin kuin mieheni kanssa). Kaksi kertaa ”lopetin” mutta palasin takaisin. Toisella kerralla jäin tietyllä tavalla kiinni ja pidin välit täysin poikki kaksi kuukautta, minä aikana hoidin itseni psykiatrille ja meidät miehen kanssa pariterapiaan. Eli ei se niin helposti ole mennyt minullakaan... Aloitin myös yksilöterapian mutta silloin olin jo palannut salarakkaan luo. Terapia jatkuu edelleen, ehkä saan sieltä apua myös tästä suosta nousemiseen...

Ap

Ymmärrän sua niin hyvin. Tämmösen tilanteen kanssa on niin yksin kun ei voi kenellekään puhua kun ei salasuhteesta tuu puhuttua tyttökavereiden kesken. Tavallisen suhteen loppumista voi itkeä ystävälle, salasuhdetta ei. Toivottavasti saat apua terapiasta. Mulla helpotti kun sairis loppui ja palasin takaisin töihin. Sai muutakin ajateltavaa.

vituntukiaiset kirjoitti:

Ansaitsette lapiolla päin naamaa, sitten kenkää perseelle ja ovesta ulos.

Joko helpotti? Luuletko, etten tiedä kaikkea tuota?

T. Aloittajan kanssa samassa tilanteessa osin

Olipa hyvä lukea tämä ketju niin lopetan itsekin haikalemasta mitään virityksiä kenekään kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juha12345786 kirjoitti:

Pidän luusereina ihmisiä, jotka eivät ole valinneet sellaista puolisoa, joka täyttää tarpeet. Siinähän kärvistelette salasuhteissa, ja valehtelette itsellenne. Valitkaa oikein.

Olet tässä oikeasti oikeassa.

Nimim. Kärvistelynsä kärvistellyt, ei koskaan enää

Se on helppo olla jälkiviisas. Kukaan meistä ei ole nyt sama ihminen kuin 20 vuotta sitten. En ollut edes aikuinen kun tavattiin. Kyllä, nyt olen samaa mieltä että olisi pitänyt katsella enemmän ympärilleen aikanaan, mutta se ei millään tavalla auta ongelmassani nyt. Toisessa vaakakupissa on kuitenkin 20 vuoden aikana rakennettu elämä ja lapset, toisessa se kipuilu ja etsintä millä tavalla olla onnellinen tässä omassa ainoassa elämässään.

Miten saat ratkaistua tilanteen?

Vierailija kirjoitti:

vituntukiaiset kirjoitti:

Ansaitsette lapiolla päin naamaa, sitten kenkää perseelle ja ovesta ulos.

Tämä.

Jälleen tämä ketju todistaa, että naiset nyt vaan ovat aina huorria.

Itse olette sen täällä kanat kertoneet ja näyttäneet, todistakaapa vielä lisää kierouttanne ja epärehellisyyttänne antamalla oikein kunnolla alapeukkuja tälle viestille.

Mitenköhän ap:n omatunnoton ja selkärangaton horoilu tekee kaikista muistakin naisista huoria? Päteekö sama toiseen suuntaan, että yhdenkin miehen todistaminen uskottomaksi tekee kaikista miehistä epäluotettavia nilviäisiä ja kusipäitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

vituntukiaiset kirjoitti:

Ansaitsette lapiolla päin naamaa, sitten kenkää perseelle ja ovesta ulos.

Tämä.

Jälleen tämä ketju todistaa, että naiset nyt vaan ovat aina huorria.

Itse olette sen täällä kanat kertoneet ja näyttäneet, todistakaapa vielä lisää kierouttanne ja epärehellisyyttänne antamalla oikein kunnolla alapeukkuja tälle viestille.

Aww, miehethän kun ei tunnetusti petä kumppaneitaan ikinä. :') Hae apua sairauteesi.

Ottaako totuus lujille?

Minunkaan mielestäni totuus ei aina ole kaunis, en minäkään haluaisi että naiset huorrailevat ympäriinsä, mutta sellaisia ne vaan näkyvät olevan.

Lopeta se Markun perään haikailu. Olet vain kuvitellut sen suhteen ihanammaksi kuin se onkaan. Sulla on mies ja lapset. Siis mies, jonka tunnet.

Vierailija kirjoitti:

Missä te seksiä harrastitte? 

Hotellissa, työmatkallani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä takana 3,5v salasuhde joka päättyi 10kk sitten. Alan nyt päästä pikkuhiljaa jaloilleni. Kun katson tilannetta taaksepäin niin toivon etten ikinä olisi lähtenyt koko juttuun mukaan. Psykologini puhuu kokoajan siitä kuinka minun pitäisi osata olla itselleni armollinen ja antaa itselleni anteeksi. Mutta se on mahdotonta. Melkein tuhosin perheeni. Opetti sen etten ikinä enää lähde moiseen mukaan.

Itse toivon samaa mutta tällä hetkellä siitä syystä, että en kestä tätä sydänsurua, jonka olen itselleni (ja nyt vähintäänkin toisen osapuolen vaimolle) aiheuttanut. Toivon että tuo aika tulee mahdollisimman pian, että voin ajatella kuten sinä.

Voisitko antaa konkreettisia neuvoja, miten saada ajatukset muualle ja päästä yli mahdollisimman nopeasti?

Ap

Ei ole mitään konkreettisia neuvoja antaa. Mies käy ajatuksissani päivittäin sillä aina on jokin asia joka muistuttaa hänestä. Minä jouduin käymään juttelemassa ihan ammattiauttajilla. Piti vain tajuta että se mitä minulla on kotona on aidompaa ja tärkeämpää. Suhde oli vain pakotie kun minulla oli avioliitossa vaikeaa. Rakensin mielessäni suhteesta ihanamman kuin se oikeasti oli.

Miten sait ymmärrettyä sen? Minkälaisella terapeutilla kävit ja kuinka pitkään prosessi kesti? En voi ymmärtää miten aikuinen ihminen voi ajaa itsensä tällaiseen mustaan aukkoon... :-(

Ihan kävin psykiatrian poliklinikalla juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa kerran viikossa. Lopulta vain kyllästyin jauhamaan suhdemiehestä ja siitä miten paskaksi ihmiseksi tunsin itseni. Alussa söin masennuslääkkeitä ( ero aiheutti masennuksen ja paniikkihäiriön). Sinulla on kuitenkin asiat hyvin kun selviät normaalielämästäsi eli pystyt käymään töissä jne. Minä romahdin kaikesta syyllisyydestä niin mustaan aukkoon että kaikki toimintakyky katosi.

Kauanko suhteesi kesti? Oliko se kokoajan pelkkää auringonpaistetta?

Suhdetta kesti lähes kaksi vuotta. Ei pelkkää auringonpaistetta, mutta aina kuitenkin posiviitinen fiilis ja kaikesta pystyin puhumaan (toisin kuin mieheni kanssa). Ja seksuaalinen vetovoima valtava (toisin kuin mieheni kanssa). Kaksi kertaa ”lopetin” mutta palasin takaisin. Toisella kerralla jäin tietyllä tavalla kiinni ja pidin välit täysin poikki kaksi kuukautta, minä aikana hoidin itseni psykiatrille ja meidät miehen kanssa pariterapiaan. Eli ei se niin helposti ole mennyt minullakaan... Aloitin myös yksilöterapian mutta silloin olin jo palannut salarakkaan luo. Terapia jatkuu edelleen, ehkä saan sieltä apua myös tästä suosta nousemiseen...

Ap

Ymmärrän sua niin hyvin. Tämmösen tilanteen kanssa on niin yksin kun ei voi kenellekään puhua kun ei salasuhteesta tuu puhuttua tyttökavereiden kesken. Tavallisen suhteen loppumista voi itkeä ystävälle, salasuhdetta ei. Toivottavasti saat apua terapiasta. Mulla helpotti kun sairis loppui ja palasin takaisin töihin. Sai muutakin ajateltavaa.

Kiitos

Ap

Vierailija kirjoitti:

Lopeta se Markun perään haikailu. Olet vain kuvitellut sen suhteen ihanammaksi kuin se onkaan. Sulla on mies ja lapset. Siis mies, jonka tunnet.

En tiedä kuka on Markku, mutta AP aloitti tämän ketjun saadakseen nimenomaan vinkkejä siihen, miten lopettaa haikailu ja unohtaa salasuhteen ihanuus. Se kun on joka tapauksessa nyt ohi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juha12345786 kirjoitti:

Pidän luusereina ihmisiä, jotka eivät ole valinneet sellaista puolisoa, joka täyttää tarpeet. Siinähän kärvistelette salasuhteissa, ja valehtelette itsellenne. Valitkaa oikein.

Olet tässä oikeasti oikeassa.

Nimim. Kärvistelynsä kärvistellyt, ei koskaan enää

Se on helppo olla jälkiviisas. Kukaan meistä ei ole nyt sama ihminen kuin 20 vuotta sitten. En ollut edes aikuinen kun tavattiin. Kyllä, nyt olen samaa mieltä että olisi pitänyt katsella enemmän ympärilleen aikanaan, mutta se ei millään tavalla auta ongelmassani nyt. Toisessa vaakakupissa on kuitenkin 20 vuoden aikana rakennettu elämä ja lapset, toisessa se kipuilu ja etsintä millä tavalla olla onnellinen tässä omassa ainoassa elämässään.

Miten saat ratkaistua tilanteen?

En tiedä. Ahdistaa, itkettää ja pelottaa.

Ap

Miksi et ap eroa?? Eihän se ahdistus lopu mihinkään muuhun. Olit sitten salasuhteesi kanssa yhdessä tai et.