Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten päästä yli salasuhteen loppumisesta?
05.03.2018 |
Siinä se kysymys tulikin? Miten päästä taas ”normaaliin” elämään sisään? Tavalliseen arkeen? Miten löytää onni arjesta, miehestä ja lapsista? Miten unohtaa se, minkälaiselta salasuhde sai olon tuntumaan?
Kommentit (186)
Itselläni oli salasuhde 18 v. vanhempaan mieheen. Molemmat olimme varattuja (avoliitossa). Miehen lapset jo aikuisia, minun tuolloin juuri ala-ikäisiä teibejä. Mies aina puhui "sitten, kun muutamme yhteen jne." Pikkuhiljaa tajusin, ettei mies olekaan valmus jättämään avokkiaan, vaikka tätä moutti ja haukkui. Kyselin asiasta, mutta ukko vain väisteli ja kierteli. Jätin ukon. Tajusin, että hän on läheisriippuvainen akastaan, joka asui kuin hotellissa, kun ukko passasi. En vaan sietänyt sitä enää. Ukko on yrittänyt ottaa yvreyttä vielä vuodenkin jälkeen ja pyytelee lomamatkoulle jne. Tylysti kieltäydyn.
Minuna on helpottanut päästä eroon suhteesta se, että olen poistanut kaikki yhteiset asiat, jotka muistuttaa suhteesta. Poisrin ukon yhteystiedot puhwlimesta jne. Helpompi elää, kun ei koko ajan joky asia muistuta hänestä. Hyvin olen päässyt yli, en kaipaa äijää enää yhtään. Tiwtty minua auttoi se, että oli pikku pakko lähteä, kun ei avokkiaan suostunutkaan hylkäämään...
Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsellä takana 3,5v salasuhde joka päättyi 10kk sitten. Alan nyt päästä pikkuhiljaa jaloilleni. Kun katson tilannetta taaksepäin niin toivon etten ikinä olisi lähtenyt koko juttuun mukaan. Psykologini puhuu kokoajan siitä kuinka minun pitäisi osata olla itselleni armollinen ja antaa itselleni anteeksi. Mutta se on mahdotonta. Melkein tuhosin perheeni. Opetti sen etten ikinä enää lähde moiseen mukaan.
Itse toivon samaa mutta tällä hetkellä siitä syystä, että en kestä tätä sydänsurua, jonka olen itselleni (ja nyt vähintäänkin toisen osapuolen vaimolle) aiheuttanut. Toivon että tuo aika tulee mahdollisimman pian, että voin ajatella kuten sinä.
Voisitko antaa konkreettisia neuvoja, miten saada ajatukset muualle ja päästä yli mahdollisimman nopeasti?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli salasuhde 18 v. vanhempaan mieheen. Molemmat olimme varattuja (avoliitossa). Miehen lapset jo aikuisia, minun tuolloin juuri ala-ikäisiä teibejä. Mies aina puhui "sitten, kun muutamme yhteen jne." Pikkuhiljaa tajusin, ettei mies olekaan valmus jättämään avokkiaan, vaikka tätä moutti ja haukkui. Kyselin asiasta, mutta ukko vain väisteli ja kierteli. Jätin ukon. Tajusin, että hän on läheisriippuvainen akastaan, joka asui kuin hotellissa, kun ukko passasi. En vaan sietänyt sitä enää. Ukko on yrittänyt ottaa yvreyttä vielä vuodenkin jälkeen ja pyytelee lomamatkoulle jne. Tylysti kieltäydyn.
Minuna on helpottanut päästä eroon suhteesta se, että olen poistanut kaikki yhteiset asiat, jotka muistuttaa suhteesta. Poisrin ukon yhteystiedot puhwlimesta jne. Helpompi elää, kun ei koko ajan joky asia muistuta hänestä. Hyvin olen päässyt yli, en kaipaa äijää enää yhtään. Tiwtty minua auttoi se, että oli pikku pakko lähteä, kun ei avokkiaan suostunutkaan hylkäämään...
Tsemppiä!
Kiitos! Minulla sillä tavalla eri tilanne, että en voisi koskaan oikeasti elää tämän toisen osapuolen kanssa. Aina töissä (yrittäjä) ja vaimo passaa ja hoitaa ihan kaiken kotona.
Vielä en pysty kuitenkaan näkemään häntä huonossa valossa, koska ikävä ja himo (edelleen) on niin valtava... :-(
Ap
Juha12345786 kirjoitti:
Pidän luusereina ihmisiä, jotka eivät ole valinneet sellaista puolisoa, joka täyttää tarpeet. Siinähän kärvistelette salasuhteissa, ja valehtelette itsellenne. Valitkaa oikein.
Olet tässä oikeasti oikeassa.
Nimim. Kärvistelynsä kärvistellyt, ei koskaan enää
Vierailija kirjoitti:
Pettäjähuo_rat torille, tukka pois ja nappi otsaan.
Muuta arabimaihin jos haluat tällästä. Me ollaan nyt Suomessa ja mitään aviorikosta ei ole olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin itse rakastan sitä salasuhteen tuomaa jännitystä.
Me eletään vaan kerran täällä. Jos puoliso ei tiedä niin onko sillä OIKEESTI niin väliä.
Olen niin onnekas, että taisin välttyä pettämästä. Olin todella ihastunut pitkään ja olisi voinut asiat mennä parhaankin suuntaan.
Oma valintani oli puhua kaikesta avoimesti miehelleni ja kertoa tunteistani.
Onhan se kovaa kuulla, mutta rehellistä. Varsinkin, kun mietin ja mietin, että mitkä asiat avioliitossamme olivat huonosti, miksi koin tarpeen toiseen mieheen. Käytiin monia kovia keskusteluja mieheni kanssa.
Mutta tiedättekö, mikä pelasti liittomme? Yksi av-mamman kommentti palstalla! Se osui todella nappiin ja sai mut näkemään kuviossa myös oman vastuuni. Kun siis olin syyttänyt miestä teoista, jotka olivat oikeastikin tosi ikäviä, mutta ajan mittaan olin jäänyt niihin kiinni. En ollut vuosienkaan myötä antanut hänelle anteeksi vaan olin itsekin vähän kyynistynyt ja katkeroitunut, menettänyt empatian miestäni kohtaan.
Kun sen tajusin, niin yhtäkkiä suunta kääntyi. Menetin melkein samalla sekunnilla sen palavan tunteeni toista miestä kohtaan. Aloin tuntea niitä helliä tunteita omaa miestä kohtaan. Eli kiitos av!
Ap oletko analysoinut den oikean suun, miksi et enää tunne niin omaa puolisoa kohtaan? Oletteko kohdanneet ongelmanne? Joku syy sullakin on ollut pettämiseedi. Olisiko nyt oikea hetki yrittää miettiä omaa liittoa ja sen ongelmia ja miten sitä voisi parantaa vai voiko ylipäätään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 45-vuotias 1 lapsen äiti. Miehelläni oli salasuhde 20 v nuoremman naisen kanssa muutaman kk ajan.
Jäi kiinni. Meinasin, että heitän se pihalle. Rukoili maat ja taivaat anteeksiantoa. Annoin anteeksi, mutta olen tällä hetkellä itse salasuhteessa. Ajattelin, että antaa mennä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen niin onnekas, että taisin välttyä pettämästä. Olin todella ihastunut pitkään ja olisi voinut asiat mennä parhaankin suuntaan.
Oma valintani oli puhua kaikesta avoimesti miehelleni ja kertoa tunteistani.Onhan se kovaa kuulla, mutta rehellistä. Varsinkin, kun mietin ja mietin, että mitkä asiat avioliitossamme olivat huonosti, miksi koin tarpeen toiseen mieheen. Käytiin monia kovia keskusteluja mieheni kanssa.
Mutta tiedättekö, mikä pelasti liittomme? Yksi av-mamman kommentti palstalla! Se osui todella nappiin ja sai mut näkemään kuviossa myös oman vastuuni. Kun siis olin syyttänyt miestä teoista, jotka olivat oikeastikin tosi ikäviä, mutta ajan mittaan olin jäänyt niihin kiinni. En ollut vuosienkaan myötä antanut hänelle anteeksi vaan olin itsekin vähän kyynistynyt ja katkeroitunut, menettänyt empatian miestäni kohtaan.
Kun sen tajusin, niin yhtäkkiä suunta kääntyi. Menetin melkein samalla sekunnilla sen palavan tunteeni toista miestä kohtaan. Aloin tuntea niitä helliä tunteita omaa miestä kohtaan. Eli kiitos av!
Ap oletko analysoinut den oikean suun, miksi et enää tunne niin omaa puolisoa kohtaan? Oletteko kohdanneet ongelmanne? Joku syy sullakin on ollut pettämiseedi. Olisiko nyt oikea hetki yrittää miettiä omaa liittoa ja sen ongelmia ja miten sitä voisi parantaa vai voiko ylipäätään.
Juuri näin mulle on käynyt!!! Vuosien (20) saatossa olen kokenut isoja ja pieniä pettymyksiä miehen osalta niin paljon, että en enää edes odottanut mitään. Kyynistyin, kylmenin ja menetin kaikki lämpimät tunteet miestä kohtaan. Siihen kun tuli toinen, jolle olin ihana ja kaikki kaikessa, niin olin täysin vietävissä. Ja sillä reissulla olen edelleen, vaikka haluaisin päästä irti tästä kaipuusta.
Olemme miehen kanssa terapiassa ja haluaisin käsitellä nuo vanhat asiat ja saada niihin miehen näkökulman, jotta voisin ymmärtää ja antaa anteeksi tai ymmärtää ja tajuta että oma kokemukseni ei ollut ns. totuus. Mutta tähän ei päästä, koska mies joko kieltää tai ”ei muista” mitään asioita edes tapahtuneen. Olen turhautunut ja koen että en pääse millään takaisin lämpimiin tunteisiin...
Osaisitko sinä auttaa vielä lisää?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juha12345786 kirjoitti:
Pidän luusereina ihmisiä, jotka eivät ole valinneet sellaista puolisoa, joka täyttää tarpeet. Siinähän kärvistelette salasuhteissa, ja valehtelette itsellenne. Valitkaa oikein.
Olet tässä oikeasti oikeassa.
Nimim. Kärvistelynsä kärvistellyt, ei koskaan enää
Se on helppo olla jälkiviisas. Kukaan meistä ei ole nyt sama ihminen kuin 20 vuotta sitten. En ollut edes aikuinen kun tavattiin. Kyllä, nyt olen samaa mieltä että olisi pitänyt katsella enemmän ympärilleen aikanaan, mutta se ei millään tavalla auta ongelmassani nyt. Toisessa vaakakupissa on kuitenkin 20 vuoden aikana rakennettu elämä ja lapset, toisessa se kipuilu ja etsintä millä tavalla olla onnellinen tässä omassa ainoassa elämässään.
Itselläni vuosia sitten salasuhteen päättyminen tuntui siltä kuin joku läheinen, rakas ihminen olisi kuollut, mutta surua ei voinut kenenkään kanssa jakaa. Päätin itse suhteen, suhde meni kerrasta poikki emmekä olleet missään tekemisissä/yhteyksissä enää. Oli pitkään vaikeaa, toki ne ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeimpia, mutta kyllä toipumiseen meni valehtelematta vuosia. Koskaan enää en moiseen tilanteeseen itseäni päästä, sen verran raskasta asian läpikäyminen oli, niin itselleni kuin sotkun kaikille osapuolille. Selvisin keskittymällä arkisiin puuhiin, lasten ja omaan hyvinvointiin. Hetki ja päivä kerrallaan. Jossakin vaiheessa huomasin ettei enää ahdista. Sitten keskitin tarmoni tietoisesti joihinkin projekteihin, kuten talonrakennusprojektiin. En voi sanoa että olisin täysin selvinnyt, jollakin tasolla tulen kantamaan tapahtunutta aina mukanani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pettäjähuo_rat torille, tukka pois ja nappi otsaan.
Muuta arabimaihin jos haluat tällästä. Me ollaan nyt Suomessa ja mitään aviorikosta ei ole olemassa.
Oman käden oikeus on ja joskus sattuu ikäviäkin asioita. Lukekaa vaikka ip-lehtiä.
Aina riittää näitä, jotka selittää että miksi ette valinneet kumppania paremmin, niin ei tarvis pettää.
Heillä ei ole yleensä mitään käsitystä mitä yhdessä asuminen tarkoittaa, vuosien yhdessäolo.
Kyllä siinä palaa kynttilänliekki vuosien saatossa loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla meni kuvio samoin kuin AP:llä. Nyt aikaa on mennyt n. 5 vuotta ja hyvin harvoin ajattelen tuota toista miestä enää.
Oloani helpotti, että en nähnyt häntä myöhemmin enää ruusunpunaisessa valossa. Esim. tutustuin sattumalta työn kautta hänen parhaaseen ystäväänsä, joka oli täysin idiootti. Alkoi tuntua, että salamieskin oli vähemmän viehättävä jos tuollaisen idiootin kanssa kaveeraa.
Toisaalta aloin pikku hiljaa arvostamaan enemmän omaa miestäni ja perhettäni. Nyt tuntuisi tosi pahalta että olisin menettänyt tämän kaiken tuollaisen hetken huuman ja intohimon vuoksi.
Jälkeenpäin tajusin, että tuo seikkailu taisi johtua klassisesti neljänkympin kriisistä: epätoivoisesti hain säpinää elämääni. Jos ei olisi ollut tuota salarakasta, niin sitten olisi ollut joku muu. Tuli äkkiä vaan olo, että haluan vaihtaa työpaikkaa, puolisoa ja asuntoa.
Nyt olo on tasaantunut ja olen tyytyväinen siihen mitä mulla on (yhä) elämässä.
Kuinka kauan sinulla meni siihen, että pystyit olemaan taas onnellinen avioliitossasi etkä surrut enää salarakkaan perään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä takana 3,5v salasuhde joka päättyi 10kk sitten. Alan nyt päästä pikkuhiljaa jaloilleni. Kun katson tilannetta taaksepäin niin toivon etten ikinä olisi lähtenyt koko juttuun mukaan. Psykologini puhuu kokoajan siitä kuinka minun pitäisi osata olla itselleni armollinen ja antaa itselleni anteeksi. Mutta se on mahdotonta. Melkein tuhosin perheeni. Opetti sen etten ikinä enää lähde moiseen mukaan.
Itse toivon samaa mutta tällä hetkellä siitä syystä, että en kestä tätä sydänsurua, jonka olen itselleni (ja nyt vähintäänkin toisen osapuolen vaimolle) aiheuttanut. Toivon että tuo aika tulee mahdollisimman pian, että voin ajatella kuten sinä.
Voisitko antaa konkreettisia neuvoja, miten saada ajatukset muualle ja päästä yli mahdollisimman nopeasti?
Ap
Ei ole mitään konkreettisia neuvoja antaa. Mies käy ajatuksissani päivittäin sillä aina on jokin asia joka muistuttaa hänestä. Minä jouduin käymään juttelemassa ihan ammattiauttajilla. Piti vain tajuta että se mitä minulla on kotona on aidompaa ja tärkeämpää. Suhde oli vain pakotie kun minulla oli avioliitossa vaikeaa. Rakensin mielessäni suhteesta ihanamman kuin se oikeasti oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä takana 3,5v salasuhde joka päättyi 10kk sitten. Alan nyt päästä pikkuhiljaa jaloilleni. Kun katson tilannetta taaksepäin niin toivon etten ikinä olisi lähtenyt koko juttuun mukaan. Psykologini puhuu kokoajan siitä kuinka minun pitäisi osata olla itselleni armollinen ja antaa itselleni anteeksi. Mutta se on mahdotonta. Melkein tuhosin perheeni. Opetti sen etten ikinä enää lähde moiseen mukaan.
Itse toivon samaa mutta tällä hetkellä siitä syystä, että en kestä tätä sydänsurua, jonka olen itselleni (ja nyt vähintäänkin toisen osapuolen vaimolle) aiheuttanut. Toivon että tuo aika tulee mahdollisimman pian, että voin ajatella kuten sinä.
Voisitko antaa konkreettisia neuvoja, miten saada ajatukset muualle ja päästä yli mahdollisimman nopeasti?
Ap
Ei ole mitään konkreettisia neuvoja antaa. Mies käy ajatuksissani päivittäin sillä aina on jokin asia joka muistuttaa hänestä. Minä jouduin käymään juttelemassa ihan ammattiauttajilla. Piti vain tajuta että se mitä minulla on kotona on aidompaa ja tärkeämpää. Suhde oli vain pakotie kun minulla oli avioliitossa vaikeaa. Rakensin mielessäni suhteesta ihanamman kuin se oikeasti oli.
Miten sait ymmärrettyä sen? Minkälaisella terapeutilla kävit ja kuinka pitkään prosessi kesti? En voi ymmärtää miten aikuinen ihminen voi ajaa itsensä tällaiseen mustaan aukkoon... :-(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä takana 3,5v salasuhde joka päättyi 10kk sitten. Alan nyt päästä pikkuhiljaa jaloilleni. Kun katson tilannetta taaksepäin niin toivon etten ikinä olisi lähtenyt koko juttuun mukaan. Psykologini puhuu kokoajan siitä kuinka minun pitäisi osata olla itselleni armollinen ja antaa itselleni anteeksi. Mutta se on mahdotonta. Melkein tuhosin perheeni. Opetti sen etten ikinä enää lähde moiseen mukaan.
Itse toivon samaa mutta tällä hetkellä siitä syystä, että en kestä tätä sydänsurua, jonka olen itselleni (ja nyt vähintäänkin toisen osapuolen vaimolle) aiheuttanut. Toivon että tuo aika tulee mahdollisimman pian, että voin ajatella kuten sinä.
Voisitko antaa konkreettisia neuvoja, miten saada ajatukset muualle ja päästä yli mahdollisimman nopeasti?
Ap
Ei ole mitään konkreettisia neuvoja antaa. Mies käy ajatuksissani päivittäin sillä aina on jokin asia joka muistuttaa hänestä. Minä jouduin käymään juttelemassa ihan ammattiauttajilla. Piti vain tajuta että se mitä minulla on kotona on aidompaa ja tärkeämpää. Suhde oli vain pakotie kun minulla oli avioliitossa vaikeaa. Rakensin mielessäni suhteesta ihanamman kuin se oikeasti oli.
Miten sait ymmärrettyä sen? Minkälaisella terapeutilla kävit ja kuinka pitkään prosessi kesti? En voi ymmärtää miten aikuinen ihminen voi ajaa itsensä tällaiseen mustaan aukkoon... :-(
Ihan kävin psykiatrian poliklinikalla juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa kerran viikossa. Lopulta vain kyllästyin jauhamaan suhdemiehestä ja siitä miten paskaksi ihmiseksi tunsin itseni. Alussa söin masennuslääkkeitä ( ero aiheutti masennuksen ja paniikkihäiriön). Sinulla on kuitenkin asiat hyvin kun selviät normaalielämästäsi eli pystyt käymään töissä jne. Minä romahdin kaikesta syyllisyydestä niin mustaan aukkoon että kaikki toimintakyky katosi.
Kauanko suhteesi kesti? Oliko se kokoajan pelkkää auringonpaistetta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä takana 3,5v salasuhde joka päättyi 10kk sitten. Alan nyt päästä pikkuhiljaa jaloilleni. Kun katson tilannetta taaksepäin niin toivon etten ikinä olisi lähtenyt koko juttuun mukaan. Psykologini puhuu kokoajan siitä kuinka minun pitäisi osata olla itselleni armollinen ja antaa itselleni anteeksi. Mutta se on mahdotonta. Melkein tuhosin perheeni. Opetti sen etten ikinä enää lähde moiseen mukaan.
Itse toivon samaa mutta tällä hetkellä siitä syystä, että en kestä tätä sydänsurua, jonka olen itselleni (ja nyt vähintäänkin toisen osapuolen vaimolle) aiheuttanut. Toivon että tuo aika tulee mahdollisimman pian, että voin ajatella kuten sinä.
Voisitko antaa konkreettisia neuvoja, miten saada ajatukset muualle ja päästä yli mahdollisimman nopeasti?
Ap
Ei ole mitään konkreettisia neuvoja antaa. Mies käy ajatuksissani päivittäin sillä aina on jokin asia joka muistuttaa hänestä. Minä jouduin käymään juttelemassa ihan ammattiauttajilla. Piti vain tajuta että se mitä minulla on kotona on aidompaa ja tärkeämpää. Suhde oli vain pakotie kun minulla oli avioliitossa vaikeaa. Rakensin mielessäni suhteesta ihanamman kuin se oikeasti oli.
Miten sait ymmärrettyä sen? Minkälaisella terapeutilla kävit ja kuinka pitkään prosessi kesti? En voi ymmärtää miten aikuinen ihminen voi ajaa itsensä tällaiseen mustaan aukkoon... :-(
Ihan kävin psykiatrian poliklinikalla juttelemassa psyk.sairaanhoitajan kanssa kerran viikossa. Lopulta vain kyllästyin jauhamaan suhdemiehestä ja siitä miten paskaksi ihmiseksi tunsin itseni. Alussa söin masennuslääkkeitä ( ero aiheutti masennuksen ja paniikkihäiriön). Sinulla on kuitenkin asiat hyvin kun selviät normaalielämästäsi eli pystyt käymään töissä jne. Minä romahdin kaikesta syyllisyydestä niin mustaan aukkoon että kaikki toimintakyky katosi.
Kauanko suhteesi kesti? Oliko se kokoajan pelkkää auringonpaistetta?
Suhdetta kesti lähes kaksi vuotta. Ei pelkkää auringonpaistetta, mutta aina kuitenkin posiviitinen fiilis ja kaikesta pystyin puhumaan (toisin kuin mieheni kanssa). Ja seksuaalinen vetovoima valtava (toisin kuin mieheni kanssa). Kaksi kertaa ”lopetin” mutta palasin takaisin. Toisella kerralla jäin tietyllä tavalla kiinni ja pidin välit täysin poikki kaksi kuukautta, minä aikana hoidin itseni psykiatrille ja meidät miehen kanssa pariterapiaan. Eli ei se niin helposti ole mennyt minullakaan... Aloitin myös yksilöterapian mutta silloin olin jo palannut salarakkaan luo. Terapia jatkuu edelleen, ehkä saan sieltä apua myös tästä suosta nousemiseen...
Ap
En tiedä.. eikä ole minun päänvaivani onneksi. Itse tullut petetyksi ja nyt lähinnä jälkiviisaana kysyn sinulta, että kannattiko??
Alue: Aihe vapaa
Itsellä takana 3,5v salasuhde joka päättyi 10kk sitten. Alan nyt päästä pikkuhiljaa jaloilleni. Kun katson tilannetta taaksepäin niin toivon etten ikinä olisi lähtenyt koko juttuun mukaan. Psykologini puhuu kokoajan siitä kuinka minun pitäisi osata olla itselleni armollinen ja antaa itselleni anteeksi. Mutta se on mahdotonta. Melkein tuhosin perheeni. Opetti sen etten ikinä enää lähde moiseen mukaan.