Lue keskustelun säännöt.
On ollut ihanaa vihdoin tajuta se, että haluaa lapsia!
05.03.2018 |
Olen siis vasta 23v nainen, mutta olen nyt tullut siihen tulokseen että lapsia haluan. Oikeastaan halunnut jo useamman vuoden ja Se ajatus vahvistuu vuosi vuodelta. Pitäisin jo nyt lapsen jos raskaaksi tulisin.
Jotenkin ihanaa saada täysi varmuus tähän ja omat fiilikset on niin selkeät. :)
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
17 vastaa: kiva puuhastella yhdessä, näkee kuinka pieni oppii kokoajan uutta, oppii arvostamaan ihan arkisia asioita paremmin, saa myös itse uudenlaisia kokemuksia, on vieläkin ihanampaa tavata ystäviä ilman lapsia ja tajuta kuinka tärkeitä he ovat.... Mistään en ole joutunut luopumaan. Lapsilla on myös isä joten pääsen nytkin esimerkiksi kuntosalille. Ja täysin myös itsekkäästi ajateltuna: on se kiva että vanhempana on lapset piristämässä elämää (ja mahdolliset lapsenlapset) kun itsellä alkaa tahti hiipua :) Silti ymmärrän täysin etteivät kaikki halua lapsia, minullakin on monta lapsetonta ystävää.
Piristämässä elämää? Mitään piristävää ei sellaisissa iilimadoissa ole. En ainakaan itse osaa vaatia lapsiani elämään niin, että piristävät minua, mä itse en vaatinut vanhemmiltani mitään ja olen aikuisena aivan paskana. Ja jos nuori tas vaatii niin se ei kuule piristä sua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten jonkun mielestä sellainen tarpeitaan täyttävä teini kotona voi olla piristävä?
Minä olen "aina" tiennyt että haluan lapsia. Kaksi lasta ja mielummin tyttö ja poika ja tässä järjestyksessä.
Ja 6v. päätin että minusta tulee kotiäiti niinkuin naapurin pojan äidistä eikä uraäiti kuten oma äitini.
Menimme naimisiin kun minä olin 25v ja mies 28v.
Ja sen jälkeen se iski täysillä...vauvakuume. Siis todella yllätyin tunteen voimakkuudesta :)
Mies oli ensin vähän yllättynyt että joko nyt niitä vauvoja mutta hetken mietittyään olikin samaa mieltä että aika on ok.
Mutta eihän se sitten heti tärpännytkään ja ehdimme pelästyä että emme saa lapsia ollenkaan.
Meni 1,5 vuotta ennenkuin tulin raskaaksi. Terve pieni tyttö tuli.
Toisen lapsen tekemiseen meni taas 1,5 vuotta. Yksi raskaus meni kesken ja yksi oli tuulimunaraskaus.
Terve iso poika tuli. Ja minusta myös tuli kotiäiti niinkuin päätin silloin 6v. Mieheni tuki minua täysin tässä ratkaisussa. Ei ole päivääkään tarvinnut katua tätä ratkaisua. Kaikki on erittäin ok ja esikoinenkin on jo aikuinen 21v omillaan asuva opiskelija. Poika on 16v lukiolainen.
Vierailija kirjoitti:
Huhuu, mitä mahtavia kokemuksia?
Niin laaja alainen juttu ettei sitä pysty tähän kunnolla tiivistämään. Lapsen kasvun seuraaminen oli mahtavaa, opettaminen, lapsen ilon katselu kun oppi sen uuden jutun, metsäretket heidän kanssaan oli meidän perheen arkea aikoinaan.
Pidin siitä kun he toivat kavereitaan kylään.
Monesti löysin omasta työsalkusta heippalappuja lapsilta että olen heille rakas.
Nykyään he ovat jokainen yli 20v, tiiviisti pidetään yhteyttä. Mikä olisi sen parempaa kuin yhteiset perheillat, vielä tänäkin päivänä.
Tämä palsta on vihaa täynnä. Itse en voisi kuvitella elämääni ilman lapsiani. Muiden lapsettomuus ei ole minulta pois.
17 vastaa, kyllä ne nyt vaan saattavat piristää uskokaa tai älkää 😄 Enpä tiedä yhtään kaveriani taikka omasta perheestä ketään ketä ei piristäisi. Tottakai on vaikeita aikoja mutta ne kuuluvat elämään. Itse olen ollut vakavasti masentunut aiemmin ja osaan arvostaa vielä enemmän niitä ilon hetkiä joita on nyt huomattavasti enemmän. Sääli toki jos teillä on lapsista noin paljon huonoja kokemuksia kun ajattelette tietävänne kuinka elämä kaikkien muidenkin osalta menee. Mutta jatkakaa samalla linjalla jos olette sen hyväksi havainneet, niin minäkin teen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yrittävät selitellä vahingonlaukauksiaan...
Mahtavia kokemuksia on jo itse raskaus ja synnytys vaikka ei mitään helppoa touhua.
Mahtava 1.vuosi kun pienestä rääpäleestä kasvaa taapero ja se rakkaus! Minä rakastan miestäni ja hän minua mutta vanhemman rakkaus lapseen ja lapsen rakkaus äitiin ja isää on jotain vielä syvempää.
Olen ehdottomasti kasvanut paremmaksi ihmiseksi lasten myötä vaikka vikoja yhä on niin pahimmat särmät ja itsekkyys hioutuu pois kun pitää miettiä muutakin kuin omaa napaa.
Minua ja miestäni lapset ovat lähentäneet ja nautimme lapsiperhe-elämästä. Meillä toki oli hyvä onni että molemmat lapset ovat perusterveitä ja rauhallisia tapauksia...eivät ole koskaan turhia marisseet ym.
Arki sujuu mainiosti ja juhlaakin elämässä riittää. Tykkäämme esim. matkustaa lasten kanssa.
Odotukset oli alunperinkin realistiset ja meillä on molemmilla maalaisjärkeä joten emme koe että elämä lasten kanssa olisi ollut vaikeaa tai olisimme menettäneet mitään.. Päin vastoin olemme saaneet paljon lisää. Teini-ikä on haastavin vaihe vaikka mitään suuria ongelmia ei ole ollut.
Olemme aina viihtyneet omien lastemme kanssa. Nytkin minulla on syntymäpäivät ja menemme koko perhe + tyttären poikaystävä ravintolaan syömään yhdessä. Ja pian olemme taas kaksin kotona kun nuoret lentää pesästä.
Ja jos hyvä säkä käy niin joskus meillä on lapsenlapsiakin. Tykkään että elämä on erilaista ja vaihtelevaa eri elämän vaiheissa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikissa ihmissuhteissa on ns. haastavuuttakin, samalla vela- logiikalla miehen kanssa eläminen on yhtä tuskaa sillä ovathan he (ainakin tämän palstan mukaan) laiskoja, itsekkäitä, henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa käyttäviä ja alkoholisoituneita miesvauvoja jotka eivät pidä huolta henk.kohtaisesta hygieniastaan - kuka heitä haluaa elämäänsä! Ei kannata. Yksisilmäinen ajattelu on aika kapeaa eikös?
Mahtavia kokemuksia..se on niin laaja juttu: rakkaus ensisijassa tottakai (halit, pusut, "leijonaemoilu"..), kasvun ja persoonan kehittymisen seuraaminen, yhteiset jutut (palapelien kokoamisesta nyt teini-ikäisen kanssa matkusteluun, elämän pohdintaan: arvot, tulevaisuuden haaveet, mielipiteet, musiikki, elokuvat), henkinen kasvu myös itsellä (minäminä -ajatuksen katoaminen)..
Ehkäpä lastenvihaajat ovat jääneet vaille rakkautta omassa lapsuudessaan niin eivät näe mitään arvoa lapsissakaan. Eipä ole mun ongelma onneksi, mun elämä on kuosissaan ja olen onnellinen nainen sekä myös äiti - repikää siitä velat! :D
Onneksi olkoon! Minulla moinen välähti mieleen vasta yli 40-vuotiaana ja arvaapa sainko niitä lapsia koskaan? Arvasit oikein, en.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä miksi velat niin raivostuu jos joku muu haluaa lapsia ja tykkää elämästään lastensa kanssa.
Minun mielestäni on täysin ok jos ei halua lapsia eikä siis niitä tee. Minäkin olin elämäni ensimmäiset 25 vuotta täysin onnellinen ilman lapsia. Nyt olen onnellinen vaimo ja äiti. Ja yhä olen onnellinen ihminen, nainen, tytär ja ystävä eli olen muutakin kuin äiti...olen minä!
Kolmen lapsen (joista kaksi biologista) isänä täytyy sanoa että mikään elämässä ei voi olla parempaa kuin lapset. En ole koskaan ollut nuorena mitenkään lapsirakas, itseasiassa päinvastoin. Yli kolmekymppiseksi asti ajattelin etten koskaan edes halua lapsia.
Mutta sitten tapasin baarissa mukavan naisen jolla oli 5-vuotias tytär. Ensin vähän arvelutti lähteä mukaan uusperhekuvioon, mutta hyvin pian itseasiassa tajusin että lapsethan ovat ihan parasta. Jo pelkästään ihan arkiset asiat, leikkimiset, lastenohjelmien katselut yhdessä yms. ovat mahtavaa. Samoin iltasatujen lukemiset yms. Nyt tämä pikkutyttö on jo yli kaksikymppinen ja jo maailmalla rapakon takana. Whatsapissa keskustellaan edelleen päivittäin.
Meillä on myös ollut onni saada pari "iltatähteä", nyt jo päiväkoti-ikäistä söpöliiniä. Mahtavaa on edelleen touhuaminen heidän kanssaan. Iltasatua lukiessa ja päivän asioista keskustellessa, samalla kun pötkötellään vieretysten sängyllä, sitä vasta ymmärtää mitää onni ja rakkaus oikein on.
17 vastaa: kiva puuhastella yhdessä, näkee kuinka pieni oppii kokoajan uutta, oppii arvostamaan ihan arkisia asioita paremmin, saa myös itse uudenlaisia kokemuksia, on vieläkin ihanampaa tavata ystäviä ilman lapsia ja tajuta kuinka tärkeitä he ovat.... Mistään en ole joutunut luopumaan. Lapsilla on myös isä joten pääsen nytkin esimerkiksi kuntosalille. Ja täysin myös itsekkäästi ajateltuna: on se kiva että vanhempana on lapset piristämässä elämää (ja mahdolliset lapsenlapset) kun itsellä alkaa tahti hiipua :) Silti ymmärrän täysin etteivät kaikki halua lapsia, minullakin on monta lapsetonta ystävää.