Miettivä Suomen kansa on kätkenyt paljon syvää viisautta sananlaskuihinsa

Viisaasta Salomonista kerrotaan, että hän puhui kolmetuhatta sananlaskua ja että hänellä oli tuhat ja viisi laulua. Jos viisaus lasketaan tämän mitan jälkeen, niin olisi Suomen kansa Salomoa viisaampi, sillä sen kirjoitetutkin sananlaskut ovat usiammat kuin seitsemän tuhatta ja sen laulut, joita ei ole kukaan lukenut, nousevat kyllä useihin tuhansiin. Siitä ei meidän kuitenkaan tarvitse suurennella; muilla kansoilla voipi olla yhtä paljo. Mutta se on totta, että miettivä Suomen kansa on pannut monta älykästä ajatusta lauluihinsa, paljo syvää viisautta sananlaskuihinsa ja arvoituksiinsa. Jo vuonna 1842 painatti tohtori Lönnrot kokouksen, jossa on 7,077 sananlaskua, ja sitte on vielä useita tullut kirjoitetuksi. Usiat ovat runovärsyn muodossa ja täten säilyvät helpommasti muistossa. Kielellä niissä on syvämietteinen lyhyytensä, jota ei saateta niin kääntää ruotsiksi.

Monet rahvaassa pukevat puheensa sananlaskuihin. Jos joku köyhä tahtoo lohduttaa itseään uudestaan sattuneesta onnettomuudesta, sanoi hän: Köyhä ei kaadu korkealta; luudan päältä lattialle. – Jotakuta nuhdellessa liika paljosta luottamisesta muiden apuun sanotaan: Pah’ on mielellä asunto, kun on mieli muiden päässä. – Jos tahdotaan osoittaa rikkailla ihmisilläkin olevan heidän huolensa, niin mietitään kellolehmää ja sanotaan: Jolla on kello kaulassa, sen on pää painossa. – Kun muistutetaan köyhää tyytymättömyydestään, sanotaan: Vaski on kulta köyhän miehen, tina vaivaisen hopia. – Jos joku valittaa kadottaneensa lapsensa, huokaa hän: Yksin pojiton pinolla, tyttäretön huhmarella. – Kerskujalle sanotaan: Ei se siltoja sanoista, puita siihen tarvitahan. – Jos tahdotaan hyljätä jotakuta ansaitsematonta kiitosta tahi laitosta, lausutaan: Ei niin hyvää, ketä ei moitita, eikä niin pahaa, ketä ei kiitetä. – Ja niin saadaan sanalaskuja kaikkiin elämän tiloihin.