Oli tästä BC-tapauksesta mitä mieltä tahansa, oma sydän ei lämpene amerikkalaistyyppiselle show-hyväntekeväisyydelle - muita?
Annan jatkossakin mieluummin 10 euroa sanotaan nyt vaikka 50 poliorokotuksen hankintaan, tai 30 e yhden tytön kouluvuoden kuluihin, tai 15 e Hope ry:lle tai vastaavalle kotimaan köyhiä lapsiperheitä avustaville tahoille, kuin 20 e leukemiaa sairastavan lapsen Disneyland-matkaan.
Avuntarvitsijoita on niin paljon, että ohjaan mieluummin vähäiset varani apuun, joka tuottaa mahdollisimman paljon iloa tai hyötyä mahdollisimman monelle (esim. tyttöjen kouluttaminen on tutkitusti avain väestönkasvun hillitsemiseen).
Muita, joita tällainen Disneyland-hyväntekeväisyys vähän häiritsee? Monesti näissä pitää vielä olla valmis tuomaan oma tarina julkisuuteen ja sitten ilman mitään sirkushuveja ja avustuksia jää lukuisat ihmiset, jotka kärsii hiljaa.
Kommentit (38)
Samoja mietteitä. Vähän huolestuttaa kun niin moni on sanonut, että SPR tai muut vain vetävät rahat välistä hallintokuluihin ym. ja ovat sitten kuitenkin valmiita lahjoittamaan jopa tuhansia euroja rahaa joulupukiksi pukeutuvalle miehelle, joka on ilmestynyt jostain yhtäkkiä
Alunperinkin kovin teennäinen luomus ja Suomessa vain lapset ja veteraanit saa sympatiat ja kilpailu kovaa markkinoista.
Älkää uskoko Spr:ään. En anna latin latia sinne.
Samoja ajatuksia.
Tottakai BC tehnyt hyvää, tämänhän on mediakin myöntänyt viime päivien kohun aikana.
Mutta, kyllä nuo jotkut halventavat kommentit erilaisista ja eri värisistä ihmisistä sekä naisista kertovat persoonasta itsestään aika paljon. Samoin se spekulointi sillä miten parhaiten saisi julkisuutta hahmolle, vaikkapa joulupukille, ja samalla huomiota, näkyvyyttä ja varoja itselleen.
Minua myös närästää tuo elämöiminen ja itsensä esille tuominen, vaikuttaa erittäin tarkoitushakuiselta. Huomio minuun, niin ei (ehkä) kysellä epämiellyttäviä kysymyksiä.
Siis, on tehnyt hyvää. Mutta selvittämättä on kuinka paljon kerätyistä varoista on oikeasti mennyt sinne minne niitä kerättiin, ja kuinka paljon on uinut jouluveljen omiin taskuihin. Ja kyllä, saa ottaa palkkaa, mutta rahankeräyslaki kuitenkin yksiselitteisesti kieltää tiettyyn tarkoitukseen kerättyjen rahojen käyttämisen muuhun tarkoitukseen. Yhdistyksen juoksevat kulut sun muut tulee kattaa yhdistyksen keräämillä jäsenmaksuilla. Ei siis keräysvaroilla.
Leipää ja sirkushuveja. Ei savua ilman tulta.
Vierailija kirjoitti:
Älkää uskoko Spr:ään. En anna latin latia sinne.
Kyllähän mediaseksikäs joulupukki on uskottavampi kuin 1800-luvulla perustettu avustusjärjestö, jolla on vankka kokemus mm. sota- ja konfliktialueiden avustustoiminnasta.
Joo, paljen parempaa on tämä byrokraattinen virasto-hyväntekeväisyys jota SRP edustaa. Eivätpä köyhät pääse tottumaan liian hyvään!
Kokoomuksen tyylistä lipevää ja tyhjää showta, mikä on tälle ajalle ominaista.
Vierailija kirjoitti:
Kokoomuksen tyylistä lipevää ja tyhjää showta, mikä on tälle ajalle ominaista.
Ja Cheek voisi vielä tulla tämän lisäksi paikalle ja öristä vähäsen!
Vierailija kirjoitti:
Joo, paljen parempaa on tämä byrokraattinen virasto-hyväntekeväisyys jota SRP edustaa. Eivätpä köyhät pääse tottumaan liian hyvään!
Musta on ainakin parempi, että vaikka 10 000 köyhää saa pienen avustuspaketin ruokaa/vaatetta ja että toiminta on mahdollisimman avointa kuin että yksi 'köyhä' saa 1000 euroa uusiin renkaisiin samalla, kun lahjakortit ym. katoilee ties minne. Olkoonkin jäykkää ja byrokraattista.
Joo sama, muakin häiritsee tommoiset mediatempaukset ym.
Vierailija kirjoitti:
Kokoomuksen tyylistä lipevää ja tyhjää showta, mikä on tälle ajalle ominaista.
Tyypillisiä ovat myös yksilötarinat. Ei puhuta kymmenistä tuhansista suomalaisista lapsista, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella joka päivä. Vaan puhutaan mieluummin yhdestä yksilöstä ja nostetaan tämän tarina esille. Samalla ylläpidetään ja vahvistetaan sitä retoriikkaa, että jokainen on vastuussa vain itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää uskoko Spr:ään. En anna latin latia sinne.
Kyllähän mediaseksikäs joulupukki on uskottavampi kuin 1800-luvulla perustettu avustusjärjestö, jolla on vankka kokemus mm. sota- ja konfliktialueiden avustustoiminnasta.
Olen kuullut Spr:stä erinäisiä asioita.
Sadat ihmiset ovat kiitollisia BC:n avusta.
Mikään mediaseksikkyys ei ole se pointti.
Olen itsekin niin perinöyrä suomalainen, että mielestäni paras hyväntekeväisyys ja apu on sitä kun se tehdään vähän pitäen sitä kynttilää vakan alla. Aina jos joku huutaa livenä tai somessa kovaan ääneen sitä kuinka hyvää on nyt tehnyt (oli se sitten lahjoituksen antaminen tai nämä nykyajan "puutuin bussissa törkeään kohteluun toista ihmistä kohtaan hästäg sanoeikiusaamiselle") niin nousee heti jotenkin karvat pystyyn. Koska jos ihminen oikeasti haluaa tehdä hyvää, hän tekee sen hiljaisesti ja huomaamatta ja nykyisin kun kaikki "avautuvat" jatkuvasti julkisesti omista traumoistaan tai muista, niin ei se enää mielestäni palvele sitä "levitetään tietoutta"-ajatusta vaan kyse on kohtuu narsistisesta oman egon pönkittämisestä ja säälipisteiden keruusta. Ehkä eniten tämä on alkanut ärsyttää näissä tv:n kyky- ja laulukilpailuissa joita haluaisin katsoa viihtyäkseni, mutta joissa jokaisella osallistujalla on oma nyyhkytarinansa ja minua ne ovat alkaneet vain inhottamaan ja ärsyttämään koska iso osa tuntuu oikein väkisin väännetyiltä. Olenkohan liian skeptinen ja kyyninen vai vaan realisti.
Toivon että vihdoin suomessakin tajutaan että köyhiä ja sairaita ei kannata auttaa mitenkään.
Aina tulee joku joka penkoo kaikki paskat sinusta. Parempi vaan kun jäävät ilman apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää uskoko Spr:ään. En anna latin latia sinne.
Kyllähän mediaseksikäs joulupukki on uskottavampi kuin 1800-luvulla perustettu avustusjärjestö, jolla on vankka kokemus mm. sota- ja konfliktialueiden avustustoiminnasta.
Olen kuullut Spr:stä erinäisiä asioita.
Sadat ihmiset ovat kiitollisia BC:n avusta.
Mikään mediaseksikkyys ei ole se pointti.
Esimerkiksi Hope Ry on takuuvarmasti tehnyt enemmän Suomen köyhien lapsiperheiden eteen kuin Brother Christmas, jos nyt juuri SPR on niin kauhea ongelma tässä. Muitakin yhdistyksiä on.
Vierailija kirjoitti:
Toivon että vihdoin suomessakin tajutaan että köyhiä ja sairaita ei kannata auttaa mitenkään.
Aina tulee joku joka penkoo kaikki paskat sinusta. Parempi vaan kun jäävät ilman apua.
On se kumma, kun esimerkiksi Hursteista ei ole koskaan vastaavia juttuja tarvinnut kertoa.
Ai kansalla ei ole leipää? No syökööt tonnin talvirenkaat!
Tietyssä määrin julkisuuden hakeminen hyväntekeväisyystempauksille on kyllä mielestäni vaan hyvä asia. Saa vähän positiivisiakin uutisia uutisvirtaan ja "uskoa ihmiskuntaan" palautettua. Mutta pitemmän päälle kun motiivina on vain bisneksen tekeminen niin menee vähän maku.
Amerikassa hyväntekeväisyys on rikkaitten suosiossa siksi että se voidaan vähentää verotuksessa. Eli rikkaat voivat kohdentaa veronsa johonkin, mihin itse haluavat ja pääsevät vielä saamaan orgasmeja omasta hyvyydestään ja positiivisesta julkisuudesta.
Niin totta! Ylemmyyden tuntoiset rikkaat voi päättää, kenen tarina juuri heitä koskettaa = kuka ansaitsee heidän almunsa. Sitten pitää olla hyvin kiitollinen vielä heille.