Keinotekoinen lisääntyminen - mitä mieltä?

Jumalan työtoverina ihminen on kutsuttu lievittämään kärsimystä. Täten lääketieteellisten hoitokeinojen kehittely lapsettomuuteen vastaa kristillisiä peruskatsomuksia. Myös halu auttaa lapsettomuudesta kärsiviä on syvästi inhimillinen ja kristillinen. Samalla on kuitenkin muistettava, että täysin kärsimyksetön elämä on tavoitteena mahdoton, epärealistinen utopia.

Keinotekoisten lisääntymismenetelmien rajaus on välttämätöntä. Ihminen ei ole itsensä luoja. Ihmisen biologiseen perustavaan kajoamiseen on asetettava rajat. Vain sellaiset keinotekoiset lisääntymismenetelmät voidaan sallia, jotka noudattavat luonnon omaa järjestelmää, ja joiden avulla aikaansaatu yksilön kehitys olisi mahdollinen myös tavanomaisesti. Myös alkiotutkimuksen tiukka rajoittaminen on perusteltua.

On syytä selkeyttää, kuka on vastuussa mistäkin ja oikeutettu mihinkin ihmisen keinotekoisten lisääntymismenetelmien käytön yhteydessä. Kaupallinen toiminta kuten kohdun vuokraus on estettävä. On myös välttämätöntä säätää, ettei keinotekoisten lisääntymismenetelmien käyttöön suostumuksen antanut mies, niin sanottu sosiaalinen isä, voi sanoutua irti isyydestään.

Biologinen vanhemmuus tukee sosiaalista ja päinvastoin. Perusperiaatteeseen on mahdotonta pitäytyä, jos turvaudutaan vieraan sukusolun luovuttamiseen. Tämä ongelma olisi avoimesti ja rehellisesti myönnettävä. Varauksellisuuden syyt ovat myös humanitaarisia.

On mahdollista, että ongelmien ja ristiriitojen määrä on pienempi niissä tapauksissa, missä joko suostutaan parantumattomaan lapsettomuuteen tai pyritään sitä hoitamaan ainoastaan homologisen inseminaation tai mahdollisen adoption avulla.

Lahjoitettua sukusolua (tai alkiota) käytettäessä persoonallinen yhteys miehen ja naisen kesken sekä biologinen jatkuvuus joutuvat erilleen. Täten sosiaalinen vanhemmuus ja biologinen vanhemmuus erotetaan toisistaan. Sosiaalisten vanhempien asema ja vastuu on järjestettävä lainsäädännöllä.

Yksilöllä on oikeus tietää oma alkuperänsä, jos se yleensä on mahdollista tietää. Jos asianomainen yksilö ei voi saada kyseistä tietoa, sitä ei tule saada kenenkään muunkaan, vaan tiedot on hävitettävä. Tälle viimeksi mainitulle linjalle lähteminen olisi kuitenkin ongelmallista.

Lähtökohtana on pidettävä, että jos tieto on viranomaisen hallussa, sen tulee olla myös sen henkilön saatavissa, jota tieto koskee. Tähänkin ratkaisuun liittyy monia ongelmia, joita on mahdoton lainsäädännöllä poistaa.