Lue keskustelun säännöt.
Hesarissa adoptioäiti-lääkäri, mitä apua hän on vailla?
25.02.2018 |
Olen itse kahden lapsen adoptioäiti, eikä minulle auennut, mitä apua tai tukea hän yhteiskunnalta on vailla.
Helsingissä on hyvä lastenlääkäriasema Töölössä. Sieltä saa kaikki mahdolliset palvelut.
Ja lastenhoitoapua pystyy ostamaan monesta firmasta. Oppilaitoksia piisaa.
Eli mitä? Mitä olisi pitänyt saada?
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin ymmärtävinäni, että hän olisi kaivannut jonkinlaista "jatkohoitoa" tai seurantaa adoptioita järjestäviltä tahoilta.
Tämä on järjestöille varmaan rahoituskysymyskin. Mutta parastahan se olisi, että ne tutut ihmiset, joihin on prosessin aikana tutustunut, auttaisivat myös jatkossa tai ainakin ohjaisivat eteenpäin.
Tuo jatkohoito- ja tuki olisi tosi tärkeää. Adoptiomaasta riippuen ongelmat voivat olla tosi syvällä ja suomalaisten vanhempien vaikea ymmärtää niitä, kun oma vauva-aika on ollut niin erilaista.
Kaikki jauhetaan neuvonnassa jo etukäteen. Siihen pitää varautua.
Ei vaan pölähtää tyhjin käsin tilanteeseen. Helsngissä on kaikki tarjolla. Mutta ei sitä pysty paikkaamaan jos muutamassa kuukaudessa se vanhempi mureneekin terapiakuntoon tai ei tajunnutkaan mihin rupesi.
Eka vuosi on aina rankka.
Ap, kahdesti adoptoinut
Kiva että sinä pärjäsit hyvin. Mutta jonkinlainen sinnittelyn maku kirjoituksissasi edelleen on. Ehkä joskus vuosien päästä uskallat tunnustaa, että itsekin olisit voinut romahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin ymmärtävinäni, että hän olisi kaivannut jonkinlaista "jatkohoitoa" tai seurantaa adoptioita järjestäviltä tahoilta.
Tämä on järjestöille varmaan rahoituskysymyskin. Mutta parastahan se olisi, että ne tutut ihmiset, joihin on prosessin aikana tutustunut, auttaisivat myös jatkossa tai ainakin ohjaisivat eteenpäin.
Tuo jatkohoito- ja tuki olisi tosi tärkeää. Adoptiomaasta riippuen ongelmat voivat olla tosi syvällä ja suomalaisten vanhempien vaikea ymmärtää niitä, kun oma vauva-aika on ollut niin erilaista.
Kaikki jauhetaan neuvonnassa jo etukäteen. Siihen pitää varautua.
Ei vaan pölähtää tyhjin käsin tilanteeseen. Helsngissä on kaikki tarjolla. Mutta ei sitä pysty paikkaamaan jos muutamassa kuukaudessa se vanhempi mureneekin terapiakuntoon tai ei tajunnutkaan mihin rupesi.
Eka vuosi on aina rankka.
Ap, kahdesti adoptoinut
Joko olet kiillottanut kruunuasi tarpeeksi?
Tässä on ilmeisesti taisteltu jo 2.5 vuotta. Ei muutamaa kuukautta. Yhteiskunta säästäisi paljon pitkällä tähtäimellä, jos olisi mukana enemmän pikkulasten ja vanhempien tukemisessa.
Kiitos jutun referoijalle. Ihan selkeitä avunpyyntöjä. Ilmeisesti toivoi tukea kaikille, ei vain itselleen. Kaikilla ei ole varaa käydä yksityisellä.
Miksi he ovat taistelleet?
Minä olisin voinut lahjoittaa ne meidän tyhjänpäiväiset horinajälkiseurannat riemumielin tollaisille, jotka kokee ettei niitä ole tarpeeksi.
Pitää varata rahaa.
Ja Helsingissä on muuten sitten myös kouluasiat ihan päin helvettiä niin että se lienee sitten uusi rutina.
Lue edellisen sivun referaatti. Tai se juttu uudelleen ihan ajatuksella, kun nähtävästi paljon meni ohi.
Suomen kouluasioista saakin rutista. Tuloslasku kymmenen vuoden aikana on ollut järkyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Ap on niin oikeassa.
Kun hänellä ei ollut ongelmia adoption ja adoptiolasten kanssa, ei voi olla kenelläkään muullakaan. Kun hän ei tarvinnut apua ja tukea, ei voi tarvita kukaan muukaan.
Jutussa myös Pelan edustaja sanoo, ettei kaikki ole noin pulassa kuin tämä pariskunta. Joka yllättyi ongelmista, yllättyi valvomisesta ja yllättyi vähän kaikesta.
Vaikka niistä jauhetaan adoptioneuvonnassa VUOSIKAUSIA.
Väärät ihmiset lähteneet projektiin.
Vierailija kirjoitti:
Luin juuri jutun. Adoptioäiti kertoo toivoneensa adoption jälkeen seuraavia:
- Adoptioperheille adoption jälkeen annettavaa apua ja tukea. Hänen mukaansa apua annettiin ennen adoptiota, mutta ei enää sen jälkeen.
- Apua neuvolasta. Neuvolassa oli hänen mukaansa sanottu, ettei siellä ole adoptoituihin tai traumatisoituneisiin lapsiin liittyvää osaamista.
- Apua perheneuvolasta. Siellä oli sanottu, että "voitte te tulla, mutta ette te voi mitään paremmin tehdä".
- Lähetteen lääkärille tai psykologille.
- Perheterapiaa.
(Perhe sai lähetteen lastenpsykiatrille, joka ei tavannut lasta mutta ehdotti tälle lääkehoitoa.)
En ota kantaa siihen, olisivatko he noita tarvinneet enkä muuhunkaan äidin kertomaan, kunhan kirjaan jutusta, mitä hän olisi halunnut.
Ja niille, jotka eivät ole itse juttua lukeneet: lapsi oli adoptoitaessa 2,5-vuotias, syntynyt keskosena ja siksi monin tavoin kehityksessä jäljessä. Lisäksi oli voimakas uhmaikä ja pahoja nukkumisvaikeuksia.
Nyt lapsi on "viisivuotias, ikäistensä tasolla, iloinen ja perusterve".
Hyvä että sentään joku luki jutun eikä vain rynnännyt moittimaan pelkän otsikon ja oletusten perusteella! Itse ymmärsin tuon niin, että siinä haluttiin tuoda esille sitä, että monet adoptiolapset nykyään ovat tiukentuneiden sääntöjen takia jo vanhempia sekä heillä on terveydellisiä ja käytösongelmia, joista ilmeisesti monet tulevat siitä, että isommat lapset ovat joutuneet olemaan niin pitkään lastenkodeissa. Niinhän ilmeisesti tuossa jutun tapauksessakin, että käytöshäiriöt johtuivat lastenkodissa vietetyistä vuosista.
Se kieltämättä jäi vähän auki, mitä jutulla konkreettisesti haluttiin viestittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin ymmärtävinäni, että hän olisi kaivannut jonkinlaista "jatkohoitoa" tai seurantaa adoptioita järjestäviltä tahoilta.
Tämä on järjestöille varmaan rahoituskysymyskin. Mutta parastahan se olisi, että ne tutut ihmiset, joihin on prosessin aikana tutustunut, auttaisivat myös jatkossa tai ainakin ohjaisivat eteenpäin.
Tuo jatkohoito- ja tuki olisi tosi tärkeää. Adoptiomaasta riippuen ongelmat voivat olla tosi syvällä ja suomalaisten vanhempien vaikea ymmärtää niitä, kun oma vauva-aika on ollut niin erilaista.
Kaikki jauhetaan neuvonnassa jo etukäteen. Siihen pitää varautua.
Ei vaan pölähtää tyhjin käsin tilanteeseen. Helsngissä on kaikki tarjolla. Mutta ei sitä pysty paikkaamaan jos muutamassa kuukaudessa se vanhempi mureneekin terapiakuntoon tai ei tajunnutkaan mihin rupesi.
Eka vuosi on aina rankka.
Ap, kahdesti adoptoinut
Joko olet kiillottanut kruunuasi tarpeeksi?
Tässä on ilmeisesti taisteltu jo 2.5 vuotta. Ei muutamaa kuukautta. Yhteiskunta säästäisi paljon pitkällä tähtäimellä, jos olisi mukana enemmän pikkulasten ja vanhempien tukemisessa.
Kiitos jutun referoijalle. Ihan selkeitä avunpyyntöjä. Ilmeisesti toivoi tukea kaikille, ei vain itselleen. Kaikilla ei ole varaa käydä yksityisellä.
Miksi he ovat taistelleet?
Minä olisin voinut lahjoittaa ne meidän tyhjänpäiväiset horinajälkiseurannat riemumielin tollaisille, jotka kokee ettei niitä ole tarpeeksi.
Pitää varata rahaa.
Ja Helsingissä on muuten sitten myös kouluasiat ihan päin helvettiä niin että se lienee sitten uusi rutina.
Lue edellisen sivun referaatti. Tai se juttu uudelleen ihan ajatuksella, kun nähtävästi paljon meni ohi.
Suomen kouluasioista saakin rutista. Tuloslasku kymmenen vuoden aikana on ollut järkyttävä.
Koulurutina onkin aiheellista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin juuri jutun. Adoptioäiti kertoo toivoneensa adoption jälkeen seuraavia:
- Adoptioperheille adoption jälkeen annettavaa apua ja tukea. Hänen mukaansa apua annettiin ennen adoptiota, mutta ei enää sen jälkeen.
- Apua neuvolasta. Neuvolassa oli hänen mukaansa sanottu, ettei siellä ole adoptoituihin tai traumatisoituneisiin lapsiin liittyvää osaamista.
- Apua perheneuvolasta. Siellä oli sanottu, että "voitte te tulla, mutta ette te voi mitään paremmin tehdä".
- Lähetteen lääkärille tai psykologille.
- Perheterapiaa.
(Perhe sai lähetteen lastenpsykiatrille, joka ei tavannut lasta mutta ehdotti tälle lääkehoitoa.)
En ota kantaa siihen, olisivatko he noita tarvinneet enkä muuhunkaan äidin kertomaan, kunhan kirjaan jutusta, mitä hän olisi halunnut.
Ja niille, jotka eivät ole itse juttua lukeneet: lapsi oli adoptoitaessa 2,5-vuotias, syntynyt keskosena ja siksi monin tavoin kehityksessä jäljessä. Lisäksi oli voimakas uhmaikä ja pahoja nukkumisvaikeuksia.
Nyt lapsi on "viisivuotias, ikäistensä tasolla, iloinen ja perusterve".
Hyvä että sentään joku luki jutun eikä vain rynnännyt moittimaan pelkän otsikon ja oletusten perusteella! Itse ymmärsin tuon niin, että siinä haluttiin tuoda esille sitä, että monet adoptiolapset nykyään ovat tiukentuneiden sääntöjen takia jo vanhempia sekä heillä on terveydellisiä ja käytösongelmia, joista ilmeisesti monet tulevat siitä, että isommat lapset ovat joutuneet olemaan niin pitkään lastenkodeissa. Niinhän ilmeisesti tuossa jutun tapauksessakin, että käytöshäiriöt johtuivat lastenkodissa vietetyistä vuosista.
Se kieltämättä jäi vähän auki, mitä jutulla konkreettisesti haluttiin viestittää.
Tämä vuoksi en ikinä adoptoisi. Mistään maasta. Riskit ovat liian suuret eikä kaikkia voi etukäteen tietää. Vanhempien addiktiot, sotatraumat, hyväksikäytöt, väkivalta, pitkä lapsuus lastenkodeissa huonolla hoidolla, vähälahjaisen geenit jne. Sitten vielä vanhempien jaksaminen päälle. Ennemmin olisin lapseton.
Joku kysyy, mitä tällä jutulla haluttiin viestittää.
Ymmärtääkseni juuri sitä, mikä on kiteytetty jutun otsikkoon:
Laki määrää neuvonnan tarjoamaan tukea myös adoption jälkeen, mutta resurssit ovat vähäiset - Moni adoptioperhe jää vaikeassa tilanteessa yksin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mistä ap päättelet että adoptiovanhemmat on lääkäreitä? jutussa ei tainnut ilmetä että mitä työtä hhe tekevät.
Ap. kuulostaa mielensä pahoittaneeltä adoptiojärjestön työntekijältä. Bisneksistä ei saa sanoa mitään negatiivista julkisuudessa tai on jengipetturi joka voi vaikuttaa järjestöjen julkisenrahan määrään jatkossa.
Tämmöisten isojen valtakunnallisten lehtijuttujen jälkeen rahoittava ja valvova viranomainen voi tehdä kiusallisia kysymyksiä jälkihoidon järjestämisestä duopolissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Onko sinulla alkaneet vaihdevuodet? Suosittelen hormoonitasapainon mittauttamista ja tarpeen mukaan lääkitystä.
Joku muu tuntuu olevan pahoinvointisi takana kuin yksi adoptioperhe ja siitä tehty lehtijuttu.
Kivasti kirjoitettu juttu.
Perhe kertoo rehellisesti, kuinka raskaita pari ensimmäistä adoption jälkeistä vuotta olivat ja kuinka väsyneitä vanhemmat olivat. Mutta kertovat myös siitä, kuinka asiat ovat nyt hyvin ja lapsi terve ja onnellinen.
Ja kertovat myös ymmärtävänsä, miksi adoptio pelottaa monia. Äiti oli lopulta myös löytänyt apua, adoptiovanhempien vertaisryhmästä (johon ei ensin ollut aikonut mennä). Se vertaisryhmä oli ollut pelastus vaikeassa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on ihan tiedossa vuosia etukäteen, se niiden seurantakäyntien määrä. Ne tekee sosiaalityöntekijä, ei terveydenhuollon edustaja.
Neuvonnassa kaikki mahdollinen jauhetaan kymmeniä kertoja.
Ja ennen kuin hakemus lähetetään, hakijat käyvät läpi terveystietolomakkeen, jossa on listattu kaikki mahdolliset ongelmat. Heidän oletetana miettivän listaa kunnolla. Ei vaan ruksivan ja hosuvan.
Ja lapsiesityksenkin kanssa voi vielä mennä lääkäriin ja käydä lapsen tiedot läpi ennen kuin ottaa esityksen vastaan.
Ja vielä hakumatkallakin voi perua ennen adoption vahvistamista.
Mutta nää on juosseet koko tän vuosien prosessin läpi ja sitten YLLÄTTYNEET.
Sitä vaan en ymmärrä, miksi jostain afrikan perukoilta pitää rahdata tänne tieten tahdoin jotain erityislapsia? Eikö normaalit lapset kelpaa,vai onko ne myyty paremmin maksaville?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan tiedossa vuosia etukäteen, se niiden seurantakäyntien määrä. Ne tekee sosiaalityöntekijä, ei terveydenhuollon edustaja.
Neuvonnassa kaikki mahdollinen jauhetaan kymmeniä kertoja.
Ja ennen kuin hakemus lähetetään, hakijat käyvät läpi terveystietolomakkeen, jossa on listattu kaikki mahdolliset ongelmat. Heidän oletetana miettivän listaa kunnolla. Ei vaan ruksivan ja hosuvan.
Ja lapsiesityksenkin kanssa voi vielä mennä lääkäriin ja käydä lapsen tiedot läpi ennen kuin ottaa esityksen vastaan.
Ja vielä hakumatkallakin voi perua ennen adoption vahvistamista.
Mutta nää on juosseet koko tän vuosien prosessin läpi ja sitten YLLÄTTYNEET.
Mikään lista ei pysty kertomaan mahdollisia tulevia ongelmia. Yllätys tulee ehkä siitä miten vähän tukea adoption jälkeen saa. Ei siitä miten vaikeaa adoptiovanhemmuus voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan tiedossa vuosia etukäteen, se niiden seurantakäyntien määrä. Ne tekee sosiaalityöntekijä, ei terveydenhuollon edustaja.
Neuvonnassa kaikki mahdollinen jauhetaan kymmeniä kertoja.
Ja ennen kuin hakemus lähetetään, hakijat käyvät läpi terveystietolomakkeen, jossa on listattu kaikki mahdolliset ongelmat. Heidän oletetana miettivän listaa kunnolla. Ei vaan ruksivan ja hosuvan.
Ja lapsiesityksenkin kanssa voi vielä mennä lääkäriin ja käydä lapsen tiedot läpi ennen kuin ottaa esityksen vastaan.
Ja vielä hakumatkallakin voi perua ennen adoption vahvistamista.
Mutta nää on juosseet koko tän vuosien prosessin läpi ja sitten YLLÄTTYNEET.
Mikään lista ei pysty kertomaan mahdollisia tulevia ongelmia. Yllätys tulee ehkä siitä miten vähän tukea adoption jälkeen saa. Ei siitä miten vaikeaa adoptiovanhemmuus voi olla.
Ei se voi tulla yllätyksenä. Koska sekin käydään neuvonnassa moneen kertaan läpi. Ja prosessiin kuuluu myös se, että hakijoiden oletetaan vierailevan adoptioperheessä ja siellä nimenomaan tutustuvan todellisuuteen. Ja se on ollut tällainen niin kauan kuin Suomeen on lapsia adoptoitu.
Miksi sinä ap nyt noin voimakkaasti hyökkäät tuota yhtä yksittäistä perhettä vastaan?
Ap voisi huvitella vaikka siirtämällä argumenttinsa synnyttämällä vanhemmiksi tulleisiin ihmisiin.
"Ai miten niin masennusta? Ai miten niin univelkaa? Ai miten niin synnytysvaurioita? Kyllähän kaikille kerrotaan jo etukäteen miten parisuhde menee katkolle, ei se voi ketään yllättää. Miten siinä kukaan auttamaan pystyisi, johan nuo asiat neuvolassa on kerrottu, ja rahalla saa terapiaa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan tiedossa vuosia etukäteen, se niiden seurantakäyntien määrä. Ne tekee sosiaalityöntekijä, ei terveydenhuollon edustaja.
Neuvonnassa kaikki mahdollinen jauhetaan kymmeniä kertoja.
Ja ennen kuin hakemus lähetetään, hakijat käyvät läpi terveystietolomakkeen, jossa on listattu kaikki mahdolliset ongelmat. Heidän oletetana miettivän listaa kunnolla. Ei vaan ruksivan ja hosuvan.
Ja lapsiesityksenkin kanssa voi vielä mennä lääkäriin ja käydä lapsen tiedot läpi ennen kuin ottaa esityksen vastaan.
Ja vielä hakumatkallakin voi perua ennen adoption vahvistamista.
Mutta nää on juosseet koko tän vuosien prosessin läpi ja sitten YLLÄTTYNEET.
Mikään lista ei pysty kertomaan mahdollisia tulevia ongelmia. Yllätys tulee ehkä siitä miten vähän tukea adoption jälkeen saa. Ei siitä miten vaikeaa adoptiovanhemmuus voi olla.
Ei se voi tulla yllätyksenä. Koska sekin käydään neuvonnassa moneen kertaan läpi. Ja prosessiin kuuluu myös se, että hakijoiden oletetaan vierailevan adoptioperheessä ja siellä nimenomaan tutustuvan todellisuuteen. Ja se on ollut tällainen niin kauan kuin Suomeen on lapsia adoptoitu.
No jutun mukaan jälkiapua on vähän tarjolla, vaikka laki määrää toisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan tiedossa vuosia etukäteen, se niiden seurantakäyntien määrä. Ne tekee sosiaalityöntekijä, ei terveydenhuollon edustaja.
Neuvonnassa kaikki mahdollinen jauhetaan kymmeniä kertoja.
Ja ennen kuin hakemus lähetetään, hakijat käyvät läpi terveystietolomakkeen, jossa on listattu kaikki mahdolliset ongelmat. Heidän oletetana miettivän listaa kunnolla. Ei vaan ruksivan ja hosuvan.
Ja lapsiesityksenkin kanssa voi vielä mennä lääkäriin ja käydä lapsen tiedot läpi ennen kuin ottaa esityksen vastaan.
Ja vielä hakumatkallakin voi perua ennen adoption vahvistamista.
Mutta nää on juosseet koko tän vuosien prosessin läpi ja sitten YLLÄTTYNEET.
Mikään lista ei pysty kertomaan mahdollisia tulevia ongelmia. Yllätys tulee ehkä siitä miten vähän tukea adoption jälkeen saa. Ei siitä miten vaikeaa adoptiovanhemmuus voi olla.
Ei se voi tulla yllätyksenä. Koska sekin käydään neuvonnassa moneen kertaan läpi. Ja prosessiin kuuluu myös se, että hakijoiden oletetaan vierailevan adoptioperheessä ja siellä nimenomaan tutustuvan todellisuuteen. Ja se on ollut tällainen niin kauan kuin Suomeen on lapsia adoptoitu.
No jutun mukaan jälkiapua on vähän tarjolla, vaikka laki määrää toisin.
Mikä ei voi olla yllätys, koska esim niiden seurantakäyntien määrän voi katsoa netistä.
Eikä ne ole vähentyneet edes, vaan lisääntyneet.
Eikä ne auta valvomiseen tai terveysongelmiin joten on ihan naurettavaa edes rutista asiasta. Helsingin sosiaalivirastosta tulee yrmeä naisihminen pällistelemään. Meille huomautti liian takkuisesta koirasta. Mitähän apua siitä olsi ollut että hän olisi käynyt useammin?
Ap on niin oikeassa.
Kun hänellä ei ollut ongelmia adoption ja adoptiolasten kanssa, ei voi olla kenelläkään muullakaan. Kun hän ei tarvinnut apua ja tukea, ei voi tarvita kukaan muukaan.