Mies ei tee lasten kanssa juuri mitään

Puuh. Kun lapset olivat pienempiä, mies vielä puuhasi heidän kanssaan jotain kotosalla, ainakin joskus. Mutta minua on alkanut rassata se, että olen perheen ainoa aikuinen, joka lasten kanssa tekee yhtään mitään. Ja kun mulla olisi työ ja opiskelut hoidettavana ja mies on työtön tällä hetkellä, niin onko liian paljon pyydetty, että tekisi edes jotain, joskus? Sitten se kehtaa marista, kun lapset ei kuuntele sitä, ei halua kertoa sille mitään eikä halua siltä apua läksyihin ja sillä on niin "turha olo". Kellään muulla samaa epätoivoista fiilistä kotona?

Jos minä olen töissä tai koulussa tai koitan kotona lukea koulujuttuja, kun lasten pk- ja koulupäivät on ohi, niin lapset joko leikkivät keskenään tai tapittavat lastenohjelmia tai pelaavat pädillä.... Mies ei koskaan käy niiden kanssa esim. pulkkamäessä, leikkipuistossa, luistelemassa, hiihtämässä, pyöräilemässä, uimahallissa, elokuvissa, hoplopissa, metsäretkillä tai ylipäätään missään. Ehkä pari kertaa kuussa isänsä luona, joka asuu samassa kaupungissa. Se ei koskaan askartele lasten kanssa, ei lue niiille, ei piirrä, ei pelaa lautapelejä, ei leiki eikä tee mitään muutakaan. Valittaa vaan ja komentaa, eikä muka "keksi mitään mitä tehdä lasten kanssa".

Miten te muut olette selvinneet tällaisesta? Miten jaksaa? Ärsyttää ja väsyttää ja ahdistaa olla se ainoa aikuinen, jonka kontolle jää lasten liikuttaminen, ulkoilut ja uimaan, luistelemaan, hiihtämään opettamiset. Ja ärsyttää olla se, joka ei ikinä saa olla kotona yksin ja esim. opiskella tehokkaasti.