Miksi ihminen on lojaali vanhemmalleen, vaikka vanhempi kohtelee huonosti?

Hakee yhä vanhempansa hyväksyntää kun ei ole irtautunut terveellä tavalla hänestä. Itse olen tuollainen.

Ihminen on tyhmä ja toisaalta tarvitsisi tukea, jota ei saa.

Minä 48v nainen odotan edelleen että äiti sanoisi kerran elämässään rakastavansa minua. Viimeksi sanoi että olen pettymys enkä enää hänen tyttärensä. Isältä toivoisin anteeksipyyntöä siitä että 20v ajan hakkasi äitiä. Jatkuva väkivallanpelko kotona aiheutti minulle mt-ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Hakee yhä vanhempansa hyväksyntää kun ei ole irtautunut terveellä tavalla hänestä. Itse olen tuollainen.

Ok tuo huono itsenäisyys / irtautuminen sopii myös kuvaan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ihminen on tyhmä ja toisaalta tarvitsisi tukea, jota ei saa.

Minut on ottanut tukihenkilökseen, kun hänellä ei ollut ketään. Paitsi vanhempansa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä 48v nainen odotan edelleen että äiti sanoisi kerran elämässään rakastavansa minua. Viimeksi sanoi että olen pettymys enkä enää hänen tyttärensä. Isältä toivoisin anteeksipyyntöä siitä että 20v ajan hakkasi äitiä. Jatkuva väkivallanpelko kotona aiheutti minulle mt-ongelmia.

Ymmärrän että haluat, kaipaat ja odotat sitä. Mutta armahda itsesi ja lakkaa odottamasta. Vaikka olisit tuon ansainnut eivät vanhempasi sitä ymmärrä eivätkä näe asiaa samoin kuin sinä.

Ala (vaikka ammattilaisen avulla) päästä irti lapsuudestasi ja vanhempiesi aiheuttamista haavoista.

Sinä olet se joka siinä voittaa.

Vanhemmat on ne, joiden kuuluu luoda pohja sille, että olet hyvä omana itsenäsi. Jos sitä ei koskaan saa, niin asiaa jää alitajuisesti kerjäämään. Omassa perheessäni tuon sai vain yksi sisaruksistani, joka on johtanut siihen, että hän on kaikkein itsenäisin. Hänellä on hyvä olla.

Me muut sitten autellaan, kuunnellaan vttuilua ja kertomuksia siitä kuinka tuo yksi sisarus on niin ihana. On ihana vaikka äitini sairastui vakavasti hänen silmiensä alla, ei vienyt lääkäriin koska ei aikuista ihmistä kuulema voi pakottaa. Itse pakotin ja hoito saatiin. Pska olen silti.

Onneksi tajusin ennen kuin tuhlasin koko elämäni tähän ruljanssiin. Nykyään otan yhteyttä vaan jos minuun ollaan yhteydessä, sanon yleensä aika värikkäin sanankääntein jotain heidän kuolemisen toivomisesta.

Pieni tyydytys siitä, että kun minua on satutettu niin voin satuttaa heitä. Niin makaa kuin petaa. Hirveämmin en enää välitä mutta jaksan pohtia kyllä mahdollisimman sivaltavaa sanottavaa jos erehtyvät ottamaan yhteyttä.

Miten sitten osaisi lopettaa odottamasta vanhemmalta rakkautta? Tuskin se ihan vain käskemällä tapahtuu. Ap

Varmaan se hyväksyntä mitä sitä hakee. Toki itselläni sitä ei ole oikeastaan lapsuuden jälkeen ollut lainkaan. Muutin omilleni ja äitimuori huomasi etten paljoa perään soittele niin yritti sen muutaman vuoden pitää yhteyttä kunnes laitoin välit poikki kokonaan. Jahka yrittää luikerrella vielä vanhuuden peloissaan takaisin voisin hakata vaikka hiusharjalla tai remmillä niin että veri lentää (temppu minkä hän opetti minulle itse).

Oppii olemaan.

Harva kai on jos pahasti kohdeltu.  Onneksi sentään toinen hyväluonteinen.

Miksi se aikuinen lapsi ei näe sitä, ettei vahingollisen vanhemman suosion tavoittelu ole tavoittelemisen arvoista? Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi se aikuinen lapsi ei näe sitä, ettei vahingollisen vanhemman suosion tavoittelu ole tavoittelemisen arvoista? Ap

Ihmiset ovat aika huonoja analysoimaan niitä omia kipukohtiaan.

Yleensä kaltoinkohteleva vanhempi kasvattaa syyllistämällä, häpeällä ja panttaamalla kiintymystä ja hellyyttä.

Lapselle opetetaan että hän itse ei ole tärkeä, vaan vanhempi on. Lapsi ei siis aikuisenakaan osaa pitää itseään tärkeänä, vaan kamppailee edelleen syvälle kasvatetun syyllisyyden kanssa. ”Minussa on jotain vikaa, tunteissani on jotain vikaa, ja muuttamalla itseäni ansaitsee rakkautta.”

Pakottamalla kiltiksi kasvatettu lapsi on opetettu irtautumaan itsestään ja suuntaamaan huomio vanhemman tunteisiin, ja pois omista tunteista.

Vielä aikuisenakin vanhemman tunteilla on aikuisen lapsen elämässä korostunut merkitys. Äidin tunteet ovat tärkeämpiä kuin omat, ja omat tunteet on helpompi sivuuttaa kuin äidin.

Vaatii paljon työtä irtautua tästä, mutta se on mahdollista. Itsensä täytyy ohjelmoida uudelleen, fokus täytyy suunnata omiin tunteisiin äidin tunteiden sijaan.

Tulee mieleen eräs vanha lausahdus, kun hän sanoi, että toivoo vain, että äiti olisi nyt onnellinen. Tuo jäi mieleen, kun siitä kävi selväksi, että äiti oli kuormittanut lastaan murheillaan. Ja ihmettelin sitä, etenkin kun äiti ei tunnu tietävän lapsensa murheista mitään. Ap

Oon miettiny ihan samaa. Mies on aivan tossun alla kun kasvatti mutsi soittaa.

Anoppi on narsistinen, alistanut adoptio muksunsa aikoinaan. Pään sisäinen juttu, vaikee käsitellö ja hidas prosessi työstää.

Vierailija kirjoitti:

Oon miettiny ihan samaa. Mies on aivan tossun alla kun kasvatti mutsi soittaa.

Anoppi on narsistinen, alistanut adoptio muksunsa aikoinaan. Pään sisäinen juttu, vaikee käsitellö ja hidas prosessi työstää.

Myöntääkö sun mies kuitenkin edes se, että kasvattiäiti on huono? Vaikka ei vielä omaa käytöstään saakaan muutettua? Ap