Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Erotaanko vai yritetäänkö vielä? Plussat ja miinukset
23.02.2018 |
Kuluneiden kolmen vuoden aikana olemme mieheni kanssa etääntyneet toisistamme. Saman verran minä olen pyöritellyt päässäni eron vaihtoehtoa. Välillä olen varma, että haluan erota ja sitten taas kaikki tuntuukin ihan hyvältä ja haluan vielä yrittää. Avoimesti en ole pystynyt mieheni kanssa asiasta puhumaan. Hän ei ole kummoinenkaan keskustelija ja minä olen tosi huono ns. ottamaan puheeksi. Tilanne tuntuu jotenkin lukkiutuneelta.
Hyviä puolia suhteessamme
- Meillä on edelleen välillä pieniä hetkiä, kun on yhdessä hauskaa. Mies saa minut nauramaan.
- Silloin, kun on seksiä, se on ihan hyvää, turvallista ja lämmintä
- Mies on kunnollinen, aikuinen ihminen. Ei alkoholi-, mielenterveys-, peliongelmia tms. Vastuunsa kantava ja asiansa erinomaisesti hoitava mies. Työssä käyvä ja urallaan etenevä.
- Meillä on todella kaunis, viihtyisä koti,
- Meillä on yhteiset lapset, jota molemmat rakastavat
- Mies on edelleen silmissäni hyvännäköinen ja haluttava, älykäskin.
Huonoja puolia suhteessamme
- Meillä on nykyään hyvin erilaiset kiinnostuksen kohteet. Ei yhteisiä harrastuksia.
- Meillä on nykyään erilaiset arvot. Esimerkiksi politiikasta ajattelemme täysin eri tavalla nykyään. Mies on muuttunut tässä asiassa melkein päinvastaiseksi kuin oli tavatessamme. Emme voi keskutella yhteiskunnallisista asioista, koska tulee riita.
- Suhteesta on kadonnut läheisyys. En muista, milloin olisimme suudelleet tai edes koskettaneet toisiamme. Seksiä oli viimeksi ehkä pari kuukautta sitten.
- Mies on introvertti. minä ekstrovertti. Haluaisin paljon enemmän kutsua vieraita, tutustua uusiin ihmisiin, käydä yhdessä erilaisissa paikoissa jne, mutta mies on sosiaalisesti aika rajoittunut ja kömpelö, ja tarvitsee paljon omaa, yksinäistä aikaa. Hän riitaantuu aika helposti ihmisten kanssa. On tilanteita, jolloin miehen juro ja huono käytös ja sosiaalisten taitojen totaalinen puute oikeasti hävettävät minua.
- Yllä olevasta on seurauksena se, että minä teen ja touhuan, matkustan ja puuhaan kaikkea kivaa lasten kanssa. Mies ei halua osallistua mihinään, vaan makaa sohvalla selaamassa puhelinta tai lähtee omiin menoihinsa esim. työkavereiden kanssa, kun muu perhe lähtee telttailemaan, pulkkamäkeen, luistelemaan, mummolaan tai serkkuja moikkaamaan. Tästä on tullut normi ja jos rehellisiä ollaan, niin meillä on lasten kanssa paljon hauskempaa ilman takakireää, vaitonaista isää. Isä on lapsille tietysti tärkeä, mutta minusta heillä on melko etäiset välit. Isä ei juuri vietä lasten kanssa aikaa, ei ole käytännössä oikeastaan koskaan esim. ulkoillut tai vienyt heitä minnekään.
- Miehellä on todella huono paineensietokyky. Hän on ihminen, joka menettää malttinsa ja joutuu tolaltaan, jos ravintolassa tulee väärä ruoka-annos pöytään tai aamulla myöhästyy bussista. Nämäkin ovat minulle noloja tilanteita.
- Mies on ihminen, joka varautuu pahimpaan ja näkee usein asioissa uhkakuvat. Minulle innostujalle on välillä raskasta elää tällaisen ihmisen kanssa. Ehdotinpa miehelle melkein mitä tahansa: Uutta järjestystä olkkariin, kerron aloittavani uuden harrastuksen, haluaisin remontoida kotia, lähteä viikonloppumatkalle... Ja saan heti monta epäillen lausuttua kysymystä ja selitystä, miksi kyseinen juttu ei toimi tai kannata tai miksi sitä ei voi toteuttaa. Tämän kielteisyyden koen hyvin raskaaksi ajoittain.
- Minä ihastuin työkaveriini kolme vuotta sitten. Mitään ei koskaan tapahtunut kuumaa flirttailua lukuun ottamatta, mutta mietin tuota miestä edelleen melkein päivittäin ja tapailemme kaveripohjalta silloin tällöin. Uskon, että myös miehelläni on ollut työkaverinsa kanssa jotain sutinaa. Hassua on se, että en ole asiasta yhtään mustasukkainen, aika välinpitämätön lähinnä.
Näillä spekseillä: Mitä kannattaa tehdä? Yritetäänkö vielä vai erotaanko?
Kommentit (38)
Kyllä sun nyt täytyy nostaa se kissa pöydälle ja keskustella miehen kanssa. Ehkä hän herää tilanteeseen ja haluaa korjata sen. Katso sitten sitä eroa, mutta anna mahdollisuus. Hyötyisitte varmasti myös pariterapiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ei kannata missään nimessä erota, kun miehessä on noin paljon hyvää ja sinulla edelleen myös lämpimiä tunteita ja erityisesti, koska teillä on perhe. Lasten kodin rikkomiseen tulee olla hyvin painavat syyt.
Ei ole sattumaa, että etäännyit, kun ihastuit toiseen. Se voi olla sekä syytä että seurausta. Olet itse halunnut antaa itsellesi luvan alkaa henkisesti irtaantua. Voit myös päättää alkaa lähentyä. Ajattele miehestä hyviä asioita, kiitä häntä siitä, mitä hän tekee oikein. Tee aloitteita fyysiseen läheisyyteen. Hyvä ruokkii hyvää. Anna miehelle anteeksi hänen epätäydellisyytensä.
Kukaan ei tule olemaan täydellinen kumppani. Miehesi on kuitenkin lastesi ainoa isä ja ihminen, jonka olet itse valinnut.
Aivan liikaa miinuksia, ja tekstistä paistaa läpi vahvasti se, että olet jo mielessäsi intuitiivisesti ratkaisusi erosta tehnyt.
Totta kai noi on aina ikäviä tilanteita, mut kun saan erottua niin huomaat kuinka "kivi ois pudonnu sydämeltä." Lapsetkin oppivat vähän vinoutuneen mallin parisuhteesta, jos siinä ei olla täysillä mukana - kumpikaan teistä.
Erilaisuuden ei tarvitse olla syy eroon. Muutenhan kumppaniksi pitäisi etsiä itsensä kopiota, se vasta olisikin tylsää.
Tärkeintä on se, että pystyttekö hyväksymään erilaisuutenne ja löytämään kompromisseja. Jos oikein hyvin menee, pystytte nauttimaan toistenne erilaisista hyvistä puolista ja paikkaamaan toistenne huonoja puolia.
Vierailija kirjoitti:
Aivan liikaa miinuksia, ja tekstistä paistaa läpi vahvasti se, että olet jo mielessäsi intuitiivisesti ratkaisusi erosta tehnyt.
Totta kai noi on aina ikäviä tilanteita, mut kun saan erottua niin huomaat kuinka "kivi ois pudonnu sydämeltä." Lapsetkin oppivat vähän vinoutuneen mallin parisuhteesta, jos siinä ei olla täysillä mukana - kumpikaan teistä.
Samoin olisin vastannut. Miinukset kaatavat 5-0 plussat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kaksi ihmistä on yhdessä, niin nuo sinun miinuksesi ovat kyllä ihan realiteettia. Yleensä pitkässä suhteessa ei vaan enää edes mietitä näitä "eroavaisuuksia". Tuskin edes se yksi miljoonasta olisi tuon sopivampi puoliso. Ja juu niin tietenkin monet luulevat heillä olevan juuri sellaisen, ihanan täydellisen, mutta jos toisen pään sisään pääsisi niin voisi ajatus olla toinen. Ihmiset ovat tällaisia, erilaisia, vajavaisia ja ties mitä. Sinulla vaikuttaisi kyllä olevan aika pirun hyvä suhde noin keskimäärin, kannattaisi nähdä se.
Niinpäniin, AP:stä näkyy kyllä se, että ero on jo päätetty ja nyt etsitään tekosyitä sille, että päästäisiin viettämään sinkkuelämään itsenäisenä ja vahvana naisena. Miksi et voi vaan myöntää, että kyllästyttää ja tekee mieli vierasta makkaraa? Olet X-sukupolven kasvatti, joka ei jaksa parisuhteeseen panostaa, kun on niin vaikeaa ja kaikki on ennen tuotu tarjottimella. Nuo kaikki "syyt", mitä tuossa luettelet erollesi, on sellaisia, jotka ovat vain tekosyitä omalle mukavuudenhalullesi. Olet tosi-tv-sukupolvea, jolle kaikki pitää olla suurta ruusuilla tanssimista, että olisit tyytyväinen. Mutta sitten, kun parisuhteet ei olekaan sitä, mitä cosmopolitanissa on luvattu, "huomaat kasvaneesi erilleen miehestäsi".
Ota vaan ero ja etsi uusi mies. Sitten voit 3v päästä "huomata" sen, että "tää ei toimi". Lisäksi pakolliset, "Minulla on vain yksi elämä", "En ole velkaa kenellekään", "Olen itsenäinen, vahva nainen" ja "En tiedä, mitä haluan"-tyyliset hokemat itsellesi, niin hyvin menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sorry, kuvauksesi perusteella olen eron kannalla. En kannata lasten perheen rikkomista kovin kevyesti, mutta itse en jaksaisi miehesi kanssa hänen paineensietokyvyn huonouden, negatiivisuuden, ja sen takia, että ei vietä lasten kanssa aikaa. Muut asiat olisivat mielestäni korjattavissa, mutta varsinkin noista kahdesta ekasta en usko, että aikuinen ihminen muuttuu niiden suhteen ja ei ole mielestäni kohtuullista iloisen, tasapainoisen ja ahkeran ihmisen tuhlata elämäänsä tuollaisessa suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niinpäniin, AP:stä näkyy kyllä se, että ero on jo päätetty ja nyt etsitään tekosyitä sille, että päästäisiin viettämään sinkkuelämään itsenäisenä ja vahvana naisena. Miksi et voi vaan myöntää, että kyllästyttää ja tekee mieli vierasta makkaraa? Olet X-sukupolven kasvatti, joka ei jaksa parisuhteeseen panostaa, kun on niin vaikeaa ja kaikki on ennen tuotu tarjottimella. Nuo kaikki "syyt", mitä tuossa luettelet erollesi, on sellaisia, jotka ovat vain tekosyitä omalle mukavuudenhalullesi. Olet tosi-tv-sukupolvea, jolle kaikki pitää olla suurta ruusuilla tanssimista, että olisit tyytyväinen. Mutta sitten, kun parisuhteet ei olekaan sitä, mitä cosmopolitanissa on luvattu, "huomaat kasvaneesi erilleen miehestäsi".
Ota vaan ero ja etsi uusi mies. Sitten voit 3v päästä "huomata" sen, että "tää ei toimi". Lisäksi pakolliset, "Minulla on vain yksi elämä", "En ole velkaa kenellekään", "Olen itsenäinen, vahva nainen" ja "En tiedä, mitä haluan"-tyyliset hokemat itsellesi, niin hyvin menee.
Tilanteen voisi (mielestäni realistisemmin) lukea myös niin, että ap:n miehelle on kaikki tuotu elämässä tarjottimella ja sen seurauksena mies on päättänyt itsekkyydessään, että voi kohdella perhettään miten haluaa ja käyttää vaimoaan ilmaisena lastenhoitajana ja keksii tekosyitä sille, miksi hän voi käyttäytyä huonosti ja pilata muiden tunnelman.
Vierailija kirjoitti:
Jos kaksi ihmistä on yhdessä, niin nuo sinun miinuksesi ovat kyllä ihan realiteettia. Yleensä pitkässä suhteessa ei vaan enää edes mietitä näitä "eroavaisuuksia". Tuskin edes se yksi miljoonasta olisi tuon sopivampi puoliso. Ja juu niin tietenkin monet luulevat heillä olevan juuri sellaisen, ihanan täydellisen, mutta jos toisen pään sisään pääsisi niin voisi ajatus olla toinen. Ihmiset ovat tällaisia, erilaisia, vajavaisia ja ties mitä. Sinulla vaikuttaisi kyllä olevan aika pirun hyvä suhde noin keskimäärin, kannattaisi nähdä se.
Olet ilmeisesti katkera sinkku? Onko mielestäsi pirun hyvässä suhteessa kaikki kunnossa jos miehen kanssa ei ole mitään juteltavaa ja siitä vähästäkin tulee riitaa? Tai että toinen käyttäytyy ihmisten ilmoilla kuin lellitty pentu tai idiootti moukka? Entä sitten se, että miestä ei huvita olla perheensä kanssa missään? Tai kun seksiä ei ole oikeasti yhtään...? Oikeastiko nyt väität, että tuollainen suhde pitää riittää?
Se, että ap on ihastunut, on vain hyvä ja saa hänet näkemään, että elämällä voi olla muutakin tarjottavaa kuin huonoa arkea. Ehkä ap:lla ja ihastuksella ei koskaan tule olemaan mitään, mutta se on tässä ihan se ja sama, se ei ole asian ydin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yrittäisin. Ei teillä ole mitään oikeaa syytä erota.
Mitkä ovat syyt jäädä yhteen sinun mielestäsi? Varmaan se, että mies on hyvän näköinen ja koti on kaunis? Ne jututhan kantavat pitkälle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä ei kannata luovuttaa. Teillä on paljon hyviä asioita suhteessanne. Kukaan ei ole täydellinen ja jos aloitat uuden suhteen niin uudella kumppanillasi on myös jotain puutteita, ehkä toiset mutta samalla tavalla. Lisäksi uusi kumppani ei ole lastesi isä.
Oletko itse miettinyt mitä erosta seuraa? Kodin myynti? Ex puolison uusi kumppani ja hänen suhteensa lapsiin(voi olla hyvä mutta myös huono), lasten uudet sisaruspuolet, yksinäiset joulut ilman lapsia, lasten reagointi eroon ja väsymys kahden kodin elämään, mahdollinen välirikko exän kanssa heti tai sitten raha-asioiden tai uusien kumppanien myötä. Itse ajattelen että olisi ihanaa jos olisi välit lasten isään että voisin jakaa lasten asioita ja iloja ja suruja.
Luulen, että tulet myöhemmin katkerasti katumaan eroa, kun huomaat, että suurimmalla osalla miehistä on paljon pahempia vikoja ja paljon vähemmän näitä hyviä puolia. Itselleni kävi aikoinaan niin, mutta onnekseni sain mieheni takaisin.
En todellakaan edes harkitsisi eroa, jos minulla olisi tuollainen mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kaksi ihmistä on yhdessä, niin nuo sinun miinuksesi ovat kyllä ihan realiteettia. Yleensä pitkässä suhteessa ei vaan enää edes mietitä näitä "eroavaisuuksia". Tuskin edes se yksi miljoonasta olisi tuon sopivampi puoliso. Ja juu niin tietenkin monet luulevat heillä olevan juuri sellaisen, ihanan täydellisen, mutta jos toisen pään sisään pääsisi niin voisi ajatus olla toinen. Ihmiset ovat tällaisia, erilaisia, vajavaisia ja ties mitä. Sinulla vaikuttaisi kyllä olevan aika pirun hyvä suhde noin keskimäärin, kannattaisi nähdä se.
Olet ilmeisesti katkera sinkku? Onko mielestäsi pirun hyvässä suhteessa kaikki kunnossa jos miehen kanssa ei ole mitään juteltavaa ja siitä vähästäkin tulee riitaa? Tai että toinen käyttäytyy ihmisten ilmoilla kuin lellitty pentu tai idiootti moukka? Entä sitten se, että miestä ei huvita olla perheensä kanssa missään? Tai kun seksiä ei ole oikeasti yhtään...? Oikeastiko nyt väität, että tuollainen suhde pitää riittää?
Se, että ap on ihastunut, on vain hyvä ja saa hänet näkemään, että elämällä voi olla muutakin tarjottavaa kuin huonoa arkea. Ehkä ap:lla ja ihastuksella ei koskaan tule olemaan mitään, mutta se on tässä ihan se ja sama, se ei ole asian ydin.
Tai ehkä taustalla on se, että nämä kaikki "yhteiset harrastukset ja mielenkiinnon kohteet" ovat tosiasiassa olleet naisen miehelle pakottamia asioita. On nimittäin aika tuttua kaavaa parisuhteissa se, että ne "yhteiset" asiat ovat olleet nimenomaan sen NAISEN omia kiinnostuksen kohteita. Ja miehen on pakko myötäillä, muuten ei saa seksiä sitten 1-2kk ajan :D Voin lyödä vetoa, että miehen näkökulma asioihin on täysin erilainen, niin se aina on. Vauvamamma ei näe ikinä itsessään vikaa. :)
Keskustele noista miehesi kanssa ensin. Kerro miltä tuntuu, kysy häneltä samaa. Puhukaa ihmiset!
Jos mies on muuttunut noin radikaalisti, taustalla on jotain muutakin. Voisiko mies mennä työterveyteen puhumaan asioistaan, jos otat asian puheeksi? Tuollainen pitkäaikainen negatiivisuus kielii ihan muusta kuin rakkaudettomuudesta.
Sinuna ottaisin asian esiin keskustelemalla silloin, kun lapset eivät ole paikalla - voi nimittäinen mennä riitelyksi ennenkuin saatte molemmat suunne kunnolla auki.
Jos et halua lapsilta viedä kaunista kotia, voittehan te sopia pitävänne tahoillanne muita kumppaneita ja erota sitten, jos ja kun se toinen oikea löytyy. Jos osaatte käyttäytyä sivistyneesti, siitä ei ole lapsille kamalasti hallaakaan. T. nimim. Vanhemmat asumuserossa ~10 vuotta, samassa talossa - eri kerroksissa. Se oli ihan ok.
Alue: Aihe vapaa
Tutulta kuulostaa, aika samoilla spekseillä mietin eroamista ainakin pari vuotta.
Tulin siihen tulokseen, että vain yksi elämä minulla on elettävänä, enkä halua elää sitä jumittaen suhteessa joka ei enää toimi.
Kun sain lopulta sanottua miehelle, että haluan erota, se näytti olevan suorastaan helpotus, kun hänen ei tarvinnutkaan ottaa asiaa esille.
Ihan sovussa nyt ollaan tässä asioita järjestelty, toivottavasti jatkossa menee yhtä mutkattomasti.