Entä kun on vääränlainen työelämään?

Pakko hieman opetella small talkia, ettei vaikuta epäkohteliaalta mutta muuten ihan hyvin pitäisi sopia mihin tahansa työhön. Ammattitaidolla pelataan.

Jos kaipaat apua, hallitus antaa keppiä.

"Vääränlaisia työelämään" tuntevat yleisnimityksen työttömät. - Mutta joo. Ei kaikissa töissä -onneksi- tarvitse olla erityisen sosiaalinen, avoin ja erityien ulospäin suuntautunut. Sen sijaan tärkeää ja merkittävää on se, että tekee työnsä asiallisesti ja yleisesti ottaen kunnolla. Ongelma tai haaste vain on, että miten työnhaussa onnistua vakuuttamaan työnantaja, koska aika harva työnantaja kykenee tai pystyy näkemään kenenkään pään sisälle ja jos työnhakija on sitten sellainen, että säikähtää jo omaa ääntänsä ja vällttelee mm. silmiin katsomista saati ja kulkee varovaisin askelin seinän viertä toivoen, ettei häntä erotettaisi tapetista, niin jotain hänen täytyisi keksiä, että saa työnantajan innostumaan hänen palkkaamisestaan. 

Vierailija kirjoitti:

Sosiaalisesti lahjaton, hiljainen, sisäänpäinkääntynyt. Kaikki huonot ominaisuudet yhdistyvät minussa. Onko mulle paikkaa maailmassa? Ei varmaan.

On sulla paikka, mutta sun pitää tehdä vähän töitä asian eteen. Ensinnäkin tarvitset koulutuksen ihan kuten me kaikki muut. Sitten sun pitää tehdä töitä noiden sun puutteiden korjaamiseksi tai ainakin sen osalta, että pystyt tulemaan toimeen muiden kanssa. Eli jos nyt olet hiljainen ja syrjään vetäytyvä, niin älä uskottele itsellesi, että tulet olemaan sellainen aina - se on huono tekosyy syrjäytyä. Ei susta tarvitse mitään mediapersoonaa tulla, monessa työssä selviää ihan perustaidoilla ja itse alan osaamisella.

Sitten pitää kehittää itseään niin, että vastaa paremmin työelämän tarpeisiin.

Eri töissä tarvitaan erilaisia taitoja. Se, ettei omasta mielestään sovellu mihinkään työhön, ei mielestäni ole syy heittäytyä vapaaehtoisesti yhteiskunnan elätiksi. Mikset menisi vaikka ammatinvalintapsykologin juttusille?

Sama juttu. Koulutus on, useitakin. Montaa työtä olen kokeillut, mutta en ole omakseni kokenut. Olen tehnyt töitä muuttaaksesi itseäni, mutta on hemmetin vaikeaa muuttua muunlaiseksi persoonaksi kuin on. Mulle on hyvin suoraan sanottu etten ole sopinut töihin, joissa olen ollut. Rehellisesti sanottuna en edes pidä itseäni kovinkaan epäsosiaalisena, rakastan kahvipöytien höpöttelytuokioita. Liian kiltti, empaattinen ja arka ehkä olen. Työelämässä arvostetaan ihan muita ominaisuuksia. Ehkä en ole vaan löytänyt sopivaa paikkaa, enkä tiedä onko sellaista minulle olemassakaan.

Mulla sama.

- Olen ruma enkä haluaisi joutua näyttäytymään.

- Aivot ei toimi kunnolla, olen kuin robotti jolle kaikki pitää selittää tarkasti, en ole oma-alotteinen enkä kekseliäs.

- Mikään ala ei kiinnosta. Olen käynyt ammatinvalintapsykologilla monesti ja tehnyt kaiken maailman testejä tuloksetta.

- Rasitun pikkuasioista ja otan kaiken liian vakavasti näkemättä kokonaiskuvaa. Työelämä on täynnä kauhuja.

- En osaa arvioida omia kykyjäni realistisesti. Olen huono sanomaan miten hyvä tai huono olen eri asioissa, koska en muista esimerkkitilanteita enkä tiedä mihin verrata (miten hyviä/huonoja muut on yleensä siinä asiassa).

- Oletan koko ajan kaikessa, että muut tietävät ja osaavat paljon enemmän ja luulevat minusta samaa eivätkä siksi neuvo. Oletan siis itselleni valtavan sokean alueen ja pelkään tekeväni jonkin nolon virheen lopulta.

- Tunnen syyllisyyttä ja häpeää muiden seurassa olemisesta, siitä että joutuvat sietämään minua arvokkaassa ajassaan.

- Huono itsekuri, ei kunnianhimoa. En tekisi töitä tarpeesta vaan "ollakseni jotain" eikä minua motivoi yhtään voittaa vaikeuksia niin mitättömästä syystä kuin ollakseni jotain. Sitä paitsi olen ruma nainen, joten olen arvoton joka tapauksessa.

- Huono kunto.

Oikeasti työelämässä tarvitaan tekijöitä, ei niitä kahvipaikalla juoruilijoita. Opettele feikkaamaan työhaastattelussa, keksi vaikka joku siisti harrastus ja googleta siitä niin paljon että osaat jutustella haastattelussa.

En myöskään osaa mieltää voivani olla oikeasti hyödyksi kellekään.

En luota että jaksan ikinä säännöllistä työelämää, joten en kehtaisi mennä viemään jonkun innokkaamman opiskelupaikkaa.

nro 8

Ap.. mulla sama tilanne + olen helposti ahdistuvaa sorttia. Koulutettukin, mutta työelämästä en koe suoriutuvani. En jaksa ihmisiä, se on suurin ongelmani. Itsenäinen työ voisi sopia minulle.. noh, pitää jatkaa oman paikkansa löytämistä. En mä nauti täällä kotona toimettomana olemisestakaan. 

Sen verran kaikilta odotetaan, että osaa olla asiallinen toisia työkavereita kohtaan. Mutta kannattaa kartoittaa niitä ammatteja, joissa ollaaan enemmän tekemisissä asioitten ja tavaroitten, kuin ihmisten kanssa. Varastoala? Kaupassakin on paljon niitä, jotka eivät ole kassalla tai palvelutiskeillä, vaan laittamassa tavaroita esille jne.

Höpön pöpön. Työelämässä on varmasti paljon hiljaisempiakin ja lahjattomampiakin ihmisiä kuin sinä. Paikkansa löytäminen voi vaatia etsimistä, mutta sellainen kyllä on jokaiselle.