Friin Hengenvaarallisesti lihava -ohjelma
Miten ihminen voi saada itsensä siihen kuntoon? Ei todellakaan tee mieli napostella sipsejä, kun kyseistå ohjelmaa katsoo..
Kommentit (25)
Minulla on ystävä, joka painaa noin 120kg ja yrittää vatsalaukun pienennykseen . Ystäväni oli perheen iltatähti, hemmoteltiin mm. ostamalla jätski tai suklaapatukka isompien sisarusten selän takana sekä tekemällä tämän herkkuruokia kuten keitettyä makaronia, jonka seassa oli kermaa ja nakkeja .
Isompana palasi koulusta tyhjään kotiin ja söi järkyttäviä määriä kun kukaan ei ollut näkemässä, kerran oli sovittu että menen koulusta suoraan tämän kaverini luo ja siellä sitten katselin ihmeissäni, kun toinen söi kolme jugurttia ja puolikkaan ranskanleivän... Myös tämän henkilön karkkipäivät olivat eeppisiä , sipsipussi ja suklaalevy, siinä me muut lapset tikkariemme ja suklaapatukoidemme kanssa katselimme kateellisina ja kyttäsimme jämiä. Lukioon siirryttäessä ystäväni oli sitten jo niin iso ettei löytänyt itselleen kaupasta vaatteita , sillä 90-luvulla pikkukaupungissa ei ollut mitään henkkamaukkaa isojen tyttöjen osastoineen.
Ja nyt on sitten viimeiset 10v koettanut laihduttaa, tuloksetta.
Oli valitettavan monessa jaksossa seksuaalisen trauman kanssa kokenut nainen tai mies.. Itse en ole sellaista kokenut mutta lohtusyöjänä ymmärrän tunteen, miksi syövät noin.
Jännää, miten noiden ihmisten käytöksestä näkee niin tuttuja piirteitä. Lähipiirissä on kolmikymppinen 120+ kg henkilö, joka kaksi vuotta "yritti kaikkensa ravitsemusterapeutin kanssa" ja nyt on leikkaukseen ilmeisesti menossa, mikäli saa puollon. Yrittäminen oli sellaista, että 6 vkoa veti vlcd-tuotteita ja sen jälkeen jatkoi elämäntapojaan samanlaisina lihoten korkojen kanssa kaiken takaisin.
Ja ihan tosissaan uskoi yrittävänsä, vaikka samalla tiedosti, ettei niillä tavoilla ja syömismäärällä voikaan onnistua. Mielen voima on silti kovempi ja pystyy uskottelemaan itselleen toisin. Mietin vaan, kuinka paljon rahoja tungetaan noihin leikkauksiin, joiden "ratkaisemaan" ongelmaan riittäisi ratkaisuksi peiliin katsominen ja itsekuri.
Mä oon ihan koukussa tähän sarjaan.
Mä aina ihmettelen mistä löytyy ne kaikki rahat? Joo Jenkkilässä roskaruoka on halpaa mutta silti. Yksi ihminen syö ainakin neljän ihmisen edestä. Ja entä rahat vuokrata se "kakkoskoti" toiselta puolelta maata sieltä sairaalan läheltä? Nämä ihmiset kun ei pysty käymään työssä tai mitään... tätä ihmettelen työttömänä, sillä todellakin täytyy harkita, pihistellä, laskeskella ja miettiä mitä ruokaa pystyy ostamaan.
Steven John Assanti löytyy FBstä..