Suosittele oikeasti hyvää elokuvaa! Tänään aion katsoa sen.
Haluaisin katsoa tänään kotona pitkästä aikaa hyvän elokuvan. Oikeasti hyvän.
Suosittele sellaista, mikä olisi hyvä ja katsomisen arvoinen elokuva? Ei tarvitse olla mikään uutuus, voi olla vanhempaakin tuotantoa. Saatavuus tuskin on ongelma nykypäivänä, elokuva kuin elokuva löytynee joko netistä tai dvd-hyllystä.
Kommentit (71)
Itse tykkäsin The Finest Hours-nimisestä leffasta. Löytyy Netflixistä ja taisi olla tositapahtumiin perustuva jos oikein muistan. Avaa vähän enemmän ap, keistä näyttelijöistä pidät ja mikä genre?
Midnight Cowboy
Elokuva kertoo teksasilaisesta pikkukaupunkilaispojasta Joe Buckista (Jon Voight), joka saapuu New Yorkiin suurin odotuksin, ja yrittää haalia elantoaan epärehellisin keinoin kokeneen laitapuolen kulkijan Ratson (Dustin Hoffman) ohjauksessa. Buck haaveilee pääsevänsä rikkaiden naisten rattopojaksi, mutta päätyy myymään seksipalveluita miehille ja varastelemaan.
Ainut X-rated elokuva joka on voittanut parhaan elokuvan Oscarin.
Amelie
Tai Bollywood-leffa "3 idiots"
North By Northwest
Jos joku elokuva on kestänyt aikaa niin se on Hitchcockin Vaarallinen romanssi. Jokaisen elokuvista mitään tietävän luulisi olevan nähneen tämän jännärin ainakin kerran, mutta suositellaan nyt kuitenkin.
Vielä uudelleen tehty traileri mukaan viestiin.
Hieno elokuva :
Dallas Buyers Club
Ehdottomasti klassikko Human centipede.
Kaikille leffafaneille vinkiksi :
Imdb - sovellus puhelimeen ja voit listata katsomiasi elokuvia ja pisteyttää niitä. Niiden perusteella sovellus ehdottaa sinulle elokuvia, joista saattaisit pitää.
On myös loppumaton tietolähde leffojen ja sarjojen näyttelijäkaarteista, kaikesta pikkutiedosta ja tulevista uutuuksista jne.
Kannattaa tsekata!
Ainoa mitä kaipaan tuohon olisi sellainen samanlainen kaverilistaus kuin esim. kirjojen puolella Goodreadissa. Näkisi mitä kaverit suosittelee ja mitä he pitivät jostain leffasta :)
Pitkän päivän ilta.
En man som heter Ove. Suom. Mies joka rakasti järjestystä.
- Jahti (2012)
- Vertigo (1958)
- Taivaalliset olennot (1994)
Joku ehdotti elokuvia The Cube ja Orpokoti. Ne ovat todella hyviä myös.
Piiat. Naurattaa ja itkettää.
Kaunotar ja hirviö, kumpi vaan. Uusi versio kannattaa katsoa, jos ei oo nähnyt. Olin skeptinen, mutta yllätyin positiivisesti.
Viimeksi katsoin Netflixistä The Ritual nimisen, ja mielestäni se oli jännittävä alusta loppuun. Mietin yhtä hahmoa miksi on niin tuttu, ja se olikin Downton Abbeyn Thomas.
Puuta, heinää ja muutama vesiperä. Hauska, erittäin hyvä ja legendaarinen. Samaan loistavaan legenda-kastiin menee Boondock saints.
Koskemattomat (Intouchables). Naurattaa, koskettaa ja ennen kaikkea äärettömän hyvä elokuva.
Tykkäsin myös V niin kuin verikostosta. Laittoi ajattelemaan.
Heräämisiä
Schindlerin lista
Mies vailla menneisyyttä
Closer
Viime aikoina on tullut telkusta monta kertaa The Intouchables (Koskemattomat), yksi parhaista elokuvista koskaan. Älkää sotkeko The Untouchables (Lahjomattomat) leffaan, vaikka kyllähän sekin kannattaa katsoa.
Mother! on uusimmista leffoista sellainen, joka jäi pohdituttamaan useammaksi päiväksi katsomisen jälkeen.
Jos päätät katsoa tämän, älä lue mitään elokuvaan liittyvää etukäteen. Minä en tiennyt leffasta mitään ennen katsomista ja se oli osa leffan ”taikaa”. Sitten jälkeenpäin aukenee tosi moni asia :)