Lue keskustelun säännöt.
Kuinka yleistä: anoppi leuhkii hankinnoillaan ja odottaa kehuja mutta ei huomioi muiden vastaavia?
22.02.2018 |
En tiedä osaanko kuvata asian oikein...
Mutta kuinka yleistä kokemustenne perusteella on, että anoppi ”leuhkii” ja esittelee miniälleen ostoksiaan ja hankintojaan? Kalastelee kehuja ja kannustusta? ”Katso nyt, eikö sovikin minulle hyvin?” ”Olihan tämä kallis, mutta on se hyväkin!” ”Katso mitä ostin itselleni eilen, katso, katso!”
Ja minä miniänä jonkinlaisesta kohteliaisuudesta sitten kehun tai lausun jonkun positiivisen, mutta riittävän neutraalin kommentin. ”Sopii sinulle hyvin!” ”Tuohan on muotia tänä keväänä!”
Mutta ei sitten vastavuoroisesti halua kuulla tai ole kiinnostunut miniän ostoksista? Ei ole huomaavinaan jos miniä on vaikkapa käynyt kampaajalla ja muuttanut hiustyyliä selvästi? Tai miniällä on jotakin näkyvästi uutta? Anoppi on suu mutrussa hiljaa, ei vahingossakaan sano mitään positiivista ääneen.
Mistä tämä voi johtua? Kateus? Kehuu omaansa ja odottaa kehuja, mutta kateellisena on hiljaa, kun muilla on jotakin?
Kommentit (16)
On yleistä. Itsetunto ongelma.
Oma anoppi on kansakoulun nippanappa käynyt eikä päivääkään muuta koulutusta tai työntekoa (ollut aina kotona). Sallin sen anopin elvistelyn, koska ymmärrän että muuta sillä ei ole. Anoppi on aina ollut etäinen ja kankea seurassani (olen yliopistotutkinnon suorittanut ja keskijohdossa, anopin mielestä ”herra”, vaikka olen vain valkokaulustyöinen). Minun työstäni, ylennyksistäni, sijoitussalkustani, matkoista tai talonostosta ei puhuta mitään. Ja se ei olisi korrektiakaan. Silloin harvoin kun tavataan annan snopin ”loistaa”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäinen sun anoppisi on, ap? Ei kai tuo voi dementoitumisesta johtua, meinaan se taannuttaa ihmisen lapseksi ja itsekeskeiseksi jälleen.
Meinaan mun vanhempani ovat tuollaisia nykyään, dementoituneita kun ovat. Koskaan ei minkäänlaista kysymystä siitä, miten minä tai perhe voimme, mutta iänikuisia omia lapsuudenmuisteloitaan ja kuulumisiaan kertoilevat tuhannetta kertaa.
Myöskään kenenkään meidän synttäreitä eivät ole muistaneet ainuttakaan. Ei minun, lapsensa, 50-vuotissynttäreitä, ei esikoisen 18-vuotissynttäreitäkään, vaikka muistutin niistä viikkoa aiemmin, että kortti olisi tosi kiva saada.... jos minä sitä vastoin unohdan jomman kumman heidän merkkipäivän, sitä uhriutumisen määrää...
Toki minä ymmärrän mistä tuo johtuu, äidi sairastaa alzheimeria ja on laitoksessa. Mutta hiukan harmittaa, että kotona asuva isäni jaksaa kyllä elämöidä joidenkin tutun tuttujen merkkipäivistä ja sisarusteni tasavuosista, mutta minulle syytää pelkkää syyllistämistä siitä, etten pääse kuin joka toinen kk käymään, 4,5 tunnin ajomatkan ja vuorotyön takia.
Tuosta ihmissuhteesta ei ole vuosiin enää saanut muuta kuin pahaa mieltä, mutta minkäs teet.
Tyypillistä on. Tai toki persoonasta riippuvaa, mutta meillä anoppi tekee ihan tuota samaa. Ihan sekä hankintoihin että tekemisiin liittyen.
”Katso mitä minulla on!” mutta sitten on hiljaa jos näkee jotakin uutta minulla tai miehelläni. Ja ihan varmasti näkee. Haluaa hehkuttaa ja ylentää itseään, mutta ei vahingossakaan huomioi muiden hankintoja tai tekemisiä.
Se on jo suorastaan huvittavaa. Yhdenkin kerran olimme käyneet miehen kanssa molemmat ottamassa hiuksiin ihan erilaiset ja aiemmasta poikkeavat hiustyylit. Siis todella aiempaan tyyliin verrattuna erilaiset ja poikkeavat, minulla tätä tyylinmuutosta oli vielä enemmän kuin jo aiemmin lyhythiuksisella miehellä. Anoppi huomioi van miehen muutoksen. Minun hiuksistani ei sanonut sanaakaan. Ei sanaakaan. Oikeastaan kohteli minua koko tuon vierailumme ajan kuin olisin ollut ilmaa, ehkä pasmat menivät ihan sekaisin aivoissa?
Tiedän tosin myös anopin, joka leuhkii sillä, ettei koskaan osta itselleen mitään tai käy missään vaan säästää. Marttyyrina sitten kertaa kaikille: ”Tämä on jo 20 vuotta vanha. Minähän en siis itselleni mitään uutta osta, kyllä tämä vanha kelpaa oikein hyvin!”
Miksi miniä ei esittele, että katso nyt, kävin kampaajalla, eikö sovi hyvin? Siihenvoi vastata,että kylläpä sopiikin. Mutta jos miniä on ihan hiljaa leikatuista hiuksistaan, niin anoppikin tajuaa, että sitä hävettää pieleen mennyt kampaus, nyt ei ole syyt ävääntää veistä haavassa.
Säälittävä, pienisieluinen hyypiö koko anoppi. Surettaa enemmän kuin vihastuttaa.
Antakaa reppanan päteä mitättömillä ostoksillaan. Ajatelkaa, se on kaikki kehuskelun arvoinen sisältö mitä hänellä elämässään on! Sälä ja krääsä, kun mitään muuta ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi miniä ei esittele, että katso nyt, kävin kampaajalla, eikö sovi hyvin? Siihenvoi vastata,että kylläpä sopiikin. Mutta jos miniä on ihan hiljaa leikatuista hiuksistaan, niin anoppikin tajuaa, että sitä hävettää pieleen mennyt kampaus, nyt ei ole syyt ävääntää veistä haavassa.
Ehkä kaikki eivät halua leuhkia tai tehdä numeroa tekemisistään? Tai ostoksistaan?
Ihan perus smalltalkiin kuuluisi samalla kun kehuu ja hämmästelee poikansa muutosta, huomioida miniänkin muutos. Ihan vaikka vaan parilla sanalla. Mutta kertoohan tuo anopin käytös jotakin....
Sen minkä naisvaltaisella alalla olen töistä oppinut, on, että jos jollakin naiskollegalla on jotakin oikeasti hienoa tai tyylikästä, vain harva nainen haluaa kehua tai ihastella. Vain muutama hyväitsetuntoinen ihastelee ja kehuu. Mutta jos jollakin on jotakin ei-niin-hienoa tai jotakin, mistä voi selän takana sitten pilkallisesti juoruta, on näitä kehujia paaaaaljon enemmän.
Mites se menikään: Sääli on sairautta, mutta kateus pitää ansaita? Anoppihan on miniälleen kateellinen, ja ansaitusti.
Mun anoppi toistelee aina, miten kirppiksiltä saa ihan hyviä tavaroita halvalla, ei kannata ostaa uusia. (Silloin kun minä ilmoitan että aiotaan ostaa tällainen uusi X) Kuitenkaan hänelle itselle ei kelpaa mikään kirppikseltä! Ostaa kaiken uutena ja odottaa että kehutaan miten hienoja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaista voi ihminen tehdä vaikkei se ois edes anoppi. Riittää että on materialisti.
Ajatella että jollain on oikeasti tuollainen ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyypillistä käytöstä naiselta naiselle. Nainen on naiselle susi.
Säälittää kasvattaa tytärtä tuollaisten korppikotkien raadeltavaksi. Anopit, työkaverit, opiskelukaverit....
Itse olen ”piruuttani” ottanut yhdeksi elämäntehtäväksi tsempata ja kannustaa kanssaihmisiä. Siis sanoa kohteliaisuuksia ja yrittää olla heitä kohtaan positiivinen ja mukava. Arvatkaa vaan kuinka usein minä saan osakseni tällaista keneltäkään? En oikeastaan koskaan.
Erikoista minusta on että aikuinen ihminen tekee tommosta usein. Ajattelisi ton kuuluvan nuorille ihmisille ennemminkin.
Oma anoppi esittelee AINA kenkäkaappiaan olen ajatellut välillä että onko hän jotenkin yksinkertainen tms :0
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertoo pakostakin ihmisen tunneälypuolesta ei ole kiinni onko koulutusta vai ei mutta aina keksii muuta puhuttavaa kuin esitellä ostoksiaan ja kerjätä niistä kehuja.
Anoppi asettaa miniän kiusalliseen tilanteeseen. Omani samanlainen ja sitten valittaa kun minulta puuttuu kuulemma empatia..
Tunnen itseni taas vanhaksi 😂
Ihmisillä on erilaiset maut. Mitä väliä mitä mieltä joku on hankinnoista. Eikö olekin hieno/ihana, vastaan aina iloisesti on... olinpa sitten mitä mieltä tahansa.
Rehellisen mielipiteen ostotilanteessa kuulee ainoastaan mieheni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myn työkaveri tekee samaa, mutta sen lisäksi paljon pahempaakin. Pääsen siitä kuun alusta eroon, kun sain työpaikan muualta.
Jos ei anopissa muuta vikaa, niin eiköhän riitä, että vähennät yhteydenpitoa.
Vierailija kirjoitti:
Tyypillistä käytöstä naiselta naiselle. Nainen on naiselle susi.
Säälittää kasvattaa tytärtä tuollaisten korppikotkien raadeltavaksi. Anopit, työkaverit, opiskelukaverit....
Itse olen ”piruuttani” ottanut yhdeksi elämäntehtäväksi tsempata ja kannustaa kanssaihmisiä. Siis sanoa kohteliaisuuksia ja yrittää olla heitä kohtaan positiivinen ja mukava. Arvatkaa vaan kuinka usein minä saan osakseni tällaista keneltäkään? En oikeastaan koskaan.
Hui, missä piireissä liikut - otan osaa! Olen töissä naisvaltaisella alalla ja kyllä meillä sanotaan kohteliaisuuksia ja toinen osaa kiittää. Eikä vaan vähätellä aleostoaan tms.
Grow up. Both of you.