Kun toiveet eivät kohtaa (parisuhdeasiaa)

Koetas ehdottaa siviilivihkimistä maistraatissa salaa suvulta niin katso lämpeääkö mies sille..

En edes halua häitä, haluaisin vaan olla vaimo. Mies kun kuulemma pelkää sitä häiden järkkäilyä ja kustannuksia ym. Ei taida kuitenkaan olla oikea syy kun olen sanonut että mulle riittää vihkiminen ja pullakahvit kaksin kotona. 7 vuotta tässä on susiparina elelty ja näin taitaa jatkua lukuisista kosinnoistani huolimatta. : (

Oletteko puhuneet esim. naimisiinmenon tavasta? Jos miehesi haluaisi vaikkapa maistraattivihkimisen mutta ei uskalla sanoa sitä koska tietää sinun haluavat isot prinsessahäät. Se voi olla joku ihan pikkujuttu.

Mutta toisaalta taas se voi olla että miehesi ei ole varma tunteistaan eikä siksi halua naimisiin. Itse olin aina sitä mieltä että en halua koskaan naimisiin, kunnes tajusin että syy siihen on, että en halua elää sen miehen kanssa jonka kanssa silloin elin.

Mihin on unohtunut se vanhanajan järjestys:naimisiin ja sitten perhe....etpä varmaan pysty miestä pakottamaan...yleensä kyllä kosivat jos haluavat.

Olen kysynyt toki suoraankin, että sano nyt hitossa mikäli et naimisiin halua. Haluaisin jonkinlaisen päätepisteen tälle soutamiselle ja huopaamiselle. Mies sanoo rakastavansa ja haluavansa naimisiin, ihmettelenpä vain, että milloin. En voi ymmärtää. En ole koskaan edes toivonut isoja prinsessahäitä, en ole itse sen tyylinen ja mieheni on ujonlainen (ei pidä muutenkaan isoista juhlista). Olen puhunut, että kutsuttaisiin vain vanhemmat ja kavereita, joiden parissa voi ihan varmasti olla oma itsensä. Ei tarvitsisi jännittää.

kaksi lasta. Haluaisn naimisiin, mies ei. ( lapsuuden " traumat" ... ) Tämän kanssa on kait sitten elettävä :(

yhdessä ehdimme olla yli 10 vuotta ennen kuin viimeinkin menimme naimisiin. Lapsia ei tuolloin vielä ollut. Ihan alkuvuosina minäkään en puhunut naimisiinmenosta, mutta kun näytti siltä, että sovimme muuten yhteen ja kumpikaan ei näytä haluavan lähteä suhteesta mihinkään, aloin puhua naimisiinmenosta. Mies oli aluksi täysin ajatusta vastaan. Argumentteja löytyi suuntaan jos toiseen, tärkein tuntui olevan että " miksi se asia sillä naimisiinmenolla muuttuu?"

Itselleni se oli kuitenkin tärkeää, niin tärkeää että lastakaan en juuri siitä syystä halunnut vielä hankkia, ennen kuin olemme naimisissa. Viimein mies kuitenkin myöntyi kosintaani, ei tosin mitenkään esim. lastensaantiasialla painostettuna. Taisi vain viimein ymmärtää, että asia on erittäin tärkeä minulle ja siksi myöntyi. Ei tosin itse osallistunut häiden valmisteluihin MILLÄÄN tavalla, siinä oli ihan tarpeeksi, että ilmestyi kirkkoon ajallaan. Lapsi saatiin sitten muutaman vuoden kuluttua häistä.



Jälkikäteen kun on ollut muutama railakkaampi riita, mies on vihjaillut, että " kun tuli tehtyä SE YKSI EREHDYS..." , tarkoittaa siis naimisiinmenoamme. Sanoin sitten viimein, että jos vielä kerran vetelee mistään erehdyksistä, niin saa postissa eropaperit alta aikayksikön, niin loppuu häneltä sekin vaiva, jos se kerran niin suuri erehdys oli. Nyt ei ole varmaan puoleen vuoteen maininnut asiasta mitään...

avioituminen vaikuttaisi, olisi se että saisit leskeneläkettä (luullakseni aika pieni) miehen kuoltua. Eli sillä lailla tilanne ei olisi sen " turvatumpi" . Jos asialla on merkitystä uskonnollisesti, sitten ymmärrän kyllä halusi.

Itse en ymmärrä siis yhtään mistä kiikastaa. Olen kuitenkin päättänyt, että lisää lapsia ei tule, ennen kuin naimisissa ollaan. Eihän se parisuhde siitä miksikään muutukaan (en edes halua suhteeseen muutosta, sillä meillä menee tätä asiaa lukuunottamatta hyvin), mutta " asema" muuttuu. Toisaalta olen miettinyt, etten todellakaan halua naimisiin minkään painostuksen seurauksena. Menen elämässäni yhden ainoan kerran naimisiin ja hankin lapsia yhdelle ainoalle miehelle ja kumpikaan näistä asioista ei tapahdu painostuksen seurauksena.

Pistä Ap kova kovaa vastaan. Sinä et jatka suhdetta miehen kanssa jos avioliittoa ei solmita. Pitäisi nyt tyhmemmänkin ymmärtää... mutta jos asia ei ole tärkeä sinulle niin tehkää hyvät testamentit ja turvatkaa selustanne siten.

Yksi kollegani totesi minulle taannoin, että nykyajan nuoret miehet ne eivät kyllä kosi, kun juttelimme, että mitä perheelleni kuuluu ja kerroin asuvani avoliitossa. Hän oli ollut entisenä luokanvalvojana luokkakokouksessa, jossa yksikään paikalla olleista ei ollut naimisissa ja useimmat sanoivat syyksi juuri " mies ei ole kosinut" .



Täytyis varmaan tehrä jotain... :)

On se kumma, kun nykyään itketään vuosien yhdessäolon jälkeen, kun ei olla naimisissa. Jos kerran on jo asunnot ja kaikki, niin mihin sitä yhtä iitä tarvitaan?



Paljon suurempiakin huolia on maailmassa kuin yksi i. Jos haluatte jotain murehtia, niin ottakaa osaa vaikka Unicefin tai muiden hyväntekeväisyysjärjestöjen toimintaan. Kyllä murehtimista löytyy, kun lähtee auttamistyöhön mukaan.

itse olisin todella huolissani omaisuuden jaosta esimerkiksi eron yhteydessä ja vielä enemmän kuoleman sattuessa... kyllä niitä ihmisiä kuitenkin kuolee nuorena.. Muita syitä naimisiinmenolle ei välttämättä tarvitse olla..



Itse menimme naimisiin " tavan vuoksi" tai koska se tuntui molemmista hyvältä idealta. Ajankohtaa pähkäiltyämme päätimme tehdä sen hyvin nopeasti ennen ensimmäisen lapsen syntymää. Nopea siviilivihkiminen ja tarjosimme ruoan ravintolassa molempien vanhemmille.. Monet tuttavamme eivät tätä tapaa ymmärrä, mutta toisaalta en itsekään oikein ymmärrä tai ainakaan arvosta perinteisiä häitä.. minusta ja miehestäni ei vain olisi niihin ja olisi inhottava tuntea olevansa vieras omissa juhlissaan...

En kyllä odottanutkaan, että saisin pelkkiä sympatioita täältä av:lta. Jeesustelijat ovat luku sinänsä jonka voi jättää omaan arvoonsa. Pitääkö kaikkien ihmisten " ongelmat" olla aina jotain maailmanparantamisluokkaa? Kukaan muuko ei saa elämäänsä täällä märehtiä? Huh hei vaan sullekin, tuskinpa olet koskaan itse sortunut samaan. Ja avioliitto muuttaa kyllä asemaa juuri eron tai kuoleman sattuessa, että tiedoksi vaan, sille joka sitä epäili.



Olenkin miettinyt, että esitän miehelle seuraavaksi testamenttia, jos tämä ei tästä kummene. Tosin esitin jo kerran, että mitä jos " peruttais häät" (vaikka eihän niitä siis ole edes tulossa...) ja sanoin olevani aivan vakavissani, kokeilin jopa kotona ollessani eloa ilman kihlasormusta, mutta mies ei siihenkään oikein lämmennyt.



ap

mutta kyllä avopuolison asema on aika turvaton, jos vaikka puoliso kuolee. Tokihan teillä on lapsi joka perii vanhempansa, mutta jos teillä on vaikkapa testamentti yhteisen omaisuuden siirtymisestä avopuolisolle, saattavat perintöverot nousta aika koviksi.

henkivakuutus. Eli emme tarvitse naimisiin menoa turvaamaan tulevaisuuden. Eron sattuessa molemmat kyllä pärjää omillaan ja mikäli olisimme naimisissa olisi meillä avioehto.

tv. se 14 vuotta odotellut :)

Vierailija:

itse olisin todella huolissani omaisuuden jaosta esimerkiksi eron yhteydessä ja vielä enemmän kuoleman sattuessa... kyllä niitä ihmisiä kuitenkin kuolee nuorena.. Muita syitä naimisiinmenolle ei välttämättä tarvitse olla..

minä en muuttanut yhteen miehen kanssa ennen kuin oli kosinut ja mentiin naimisiin. Niin kannattais tehdä kaikkien muittenkin jotka haluavat avioliittoon miehensä kanssa.

Ei auttanut viimeisin kommentti yhtään, mutta itse ajattelen niin, ettei minulla/meillä olisi ihanaa poikaamme, mikäli olisin alkanut jarruttelemaan jo alussa. Mieheni ei nyt vain jostakin syystä taivu naimisiinmenoajatukselle. Rakastan kuitenkin perhettäni valtavasti ja ajattelen, että avioliitto olisi kaikkien etu, mutta kun ei.



Taitaapa olla parempi että annan koko asian olla, mutta eipä sitten tule sisaruksia pojallekaan. Olen vain sellaista tyyppiä, että aikani haudon asioita ja jossain vaiheessa menee sitten kuppi nurin pahemman kerran ja sitten tulee suusta kaikki menneet patoutumat. Eilen oli jo aika lähellä, mutta sain kuitenkin kakisteltua, että en halua enää jauhaa tätä samaa. Ehkä vikaa minussakin, paljonkin voi olla... Huoh.



ap

Jotenkin tuntuu, että jos mies hannaa naimisiin menon kanssa, niin ei sitten olekaan tosissaan. Ja aika turvattomalta minusta tuntuisi elää miehen kanssa, joka ei minuun haluaisi avioliitolla sitoutua, vaikka perheenkin mies olisi ollut valmis mun kanssa perustamaan.



Kyllä mäkin suosittelisin kaikille, että ensin naimisiin, sitten lapsia... Näkeepähän ainakin onko mies ihan oikeasti valmis sitoutumaan...



Sitä en jaksa ymmärtää, että miten niin moni mies on valmis tekemään lapsia, mutta ei menemään naimisiin??? Avioliitosta on helpompi erota kuin sanoa itsensä irti lapsesta ja isyydestä!

perheeseen ja muutat lapsen sukunimen yhtenäisyyden vuoksi samaksi kuin sinulla itsellä. Ja sit noi testamentit teette myös. Ja samaan syssyyn kerrot että sen jälkeen et enää puhu naimisiin menosta koskaan. Mies saa kosia jos tahtoo mutta vastausta et vielä tiedä, jos kosisikin joskus.