Perutaanko aktiivimalli huhtikuussa vai loppuvuodesta?
Kuinka kalliiksi sen pitää tulla, ennen kuin hallitus järkiintyy tai veronmaksajat nostavat niin ison äläkän, että hallitus pelästyy tarpeeksi?
Kommentit (31)
Huvittava tämä aktiivimalli. Tuntuu, että niitä työttömiä vain dumpataan CV:eitä hiomaan kursseille. Itse olin tämmöisellä kurssilla vuonna 2005 kun olin ollut noin 3kk ilmoittautuneena työttömäksi, juuri opiskelut päättäneenä ja armeijan käyneenä. Täysin turhaa toimintaa, onneksi ei tarvinnut mennä toisena päivänä enää paikalla kun sain työn :)
Nyt reilu 10 vuotta myöhemmin, vakituisessa työsuhteessa ilman huolia tulevaisuudesta mutta kyllä ahdistaa ajatuskin, jos jäisi työttömäksi ja joutuisi tähän kyykytykseen. Joutuuko ansiosidonnaisella samanlaiseen kärsimykseen?
Vierailija kirjoitti:
Aktiivimallia mitään peruta. Seuraavaksi tulee aktiivimalli kakkonen ja lisää velvollisuuksia. Tosin nuo velvollisuudet hoitamalla oma toimeentulo jopa mahdollisesti paranee ja joku pätevä tyyppi saa jopa töitä. Ens vuonna näytetään käppyröitä, että kuinka työttömyys on vähentynyt ja talous jatkaa boomissa, jonka jälkeen voidaan todeta, että olipas hyvä malli tuo aktiivimalli.
Valheellisilla tilastoilla voidaan näyttää mustakin valkoiseksi. Kun tunti töitä riittää siihen että henkilö lasketaan siltä kuulta työlliseksi on jo hämäystä. Nämä 9 euron orjat lasketaan myös töissä oleviksi, niitä on vähintään 100 000. Sitten on vielä tt-tuelle syrjäytyneitä kymmeniä tuhansia.
Se on aivan sama montako aktiivimallia tulee. Ne lisää työllisyyttä vain virkailijoissa ja höpöhöpö kurssien pitäjissä. Kaiken maksaa ne joilla vielä on töitä. Todella lyhytnäköistä päätöksen tekoa.
Kannattaa äänestää seuraavissa vaaleissa jotain muita puolueita kun hallituksessa olleita, jotta säästyisimme jatkossa näiltä hullutuksilta. Vasemmistoliitto ja SDP seuraavaan hallitukseen korjaamaan nykyisen tekemiä virheitä. Jos siis halutaan vielä joskus hyvinvointivaltio takaisin...
Mä ajattelin ottaa vastaan kaikki leikkaukset mitä tulee, ihan sen kummemmin aktivoitumatta mistään. Sossun elättejä tässä muutenkin ollaan, niin kaipa lapset kuitenkin elätetään, ettei tarvitse niiden nälkään kuolla. Kyllä minä sitten niille ruokaa teen, jos on mistä tekee. Ja saahan ne koulussakin syödäkseen ja lainata koulun luistimia ja suksia.
Vierailija kirjoitti:
Mä ajattelin ottaa vastaan kaikki leikkaukset mitä tulee, ihan sen kummemmin aktivoitumatta mistään. Sossun elättejä tässä muutenkin ollaan, niin kaipa lapset kuitenkin elätetään, ettei tarvitse niiden nälkään kuolla. Kyllä minä sitten niille ruokaa teen, jos on mistä tekee. Ja saahan ne koulussakin syödäkseen ja lainata koulun luistimia ja suksia.
Sama tahti on askelten niin kuin tykin ruokaa yllytetään armeijassa. Ajattelin itsekin kieltäytyä kaikesta. Vielä viime vuonna minulla oli intoa jopa puuhakursseille, mutta nyt ei ole. Vit%n hallitus.
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että vastuuntuntoinen hallitus haluaa kannustaa edelleen työttömiä töihin myös porkkanalla.
Ai se seuraava hallitus?
Aktiivimallia ei sinällään peruta, mutta sen sisältöön tullaan tekemään aika isosti korjauksia vielä.
Toki hallitus esittää että ne on pikkujuttuja - niinkuin ne tavallaan onkin - mutta hallitus ei näillä nykyisillä tahtotiloillaan vielä pääse ohittamaan kansan valtaa ja kansan vapauksia markkinoilla (ml. perustuslaillinen sopimusvapaus).
Semmosta teatteriahan tuo koko homma, esitetään että nyt on syntynyt paljon työpaikkoja ja kohta kaikki tekee vaikka väkisin työtä, mutta lopulta asia selviää hallituksellekin, kun hallitus tajuaa että markkinoilla ne työpaikat syntyy ja markkinoilla on tapana sopia ehdoista kun työstä sovitaan.
Ja sitten hallitus lopulta ymmärtää, että hallituksella ei ole yhtään mitään asiaa markkinoiden sopimuspöytiin vaan markkinoiden toimijat hoitaa sopimisensa itse, ja hallituksen asiaksi jää ainoastaan arpoa sopivan suuruisia veroprosentteja ja muita toimintaympäristöön liittyviä lainsäädäntöjä.
Sipilä poistuu pääministerin tehtävistään sutjakkaasti ja esittää kuinka ois jossain muualla nyt enemmän tarvetta, KiKy tulee todennäköisesti epäonnistumaan vain ja ainoastaan siksi että maan johdossa istuu oikeistomielinen hallitus, ja se ei taas jo periaatteellisistakaan syistä kykene/halua suojella suomalaisen työn kysyntää ja kannattavuutta. Eli esim. osingot ne vaan paranee koko ajan rakettina, vaikka se on juuri sitä rahaa joka tulisi investoida suomalaisen työn kysyntään. Mutta oikeistohallitus arvostaa toki osinkoja enemmän, kuin oman kansansa työtä tulonlähteenä. Ja näin eriarvoisuutta kasvatetaan aina vain isommaksi ja lisäksi huudellaan työttömiä vastaan vuodesta toiseen. Myös koulutettu työvoima ajetaan köyhäintaloon Sipilän yms. toimesta.
Kannattaa sitten semmoinen pikkuseikka huomata, että maan hallitus ei tässä ihan yksinään hääräile talousasioita, vaan niitä samoja Suomen talous- ja työllisyysasioita hääräilemässä ovat myöskin työmarkkinajärjestöt sekä työntekijä- että työnantajapuolelta.
Eli kolmikanta keskenään vääntää kättä kuka niistä kolmesta saa itselleen etuja enemmän, ja tämän kädenväännön seurauksena satoja tuhansia suomalaisia ajetaan ulos työstä, ja yleensäkin ottaen työpaikat tulonlähteenä ajetaan alas. Koska hintojen nostaminen on tätä "toivottua taloutta" niin tietenkin lopputulos on samalla myös se, että työpaikat vähenee koska kustannuksia nostetaan väkisin.
Talouden ohjaamistoimista kyse, tai oikeammin siitä, että taloutta voi ohjata sekä oikeistolaisesti että vasemmistolaisesti, jokaisen tulisi ymmärtää että erityisesti työn kysyntä kokonaisuutena on seurausta valtion hallinnossa tehdyistä valinnoista.
Esim. tukien kontrollit yms pitäisi poistaa kokonaan työmarkkinajärjestöiltä, niitähän on käytetty vuosikausia sellaisella logiikalla että jos et ole ay-liikkeen mukana tai työnantajajärjestöissä, sitten aletaan simputtamaan sinua tekemällä työvoimapoliittisia lausuntoja, eli yritetään estää sinua valitsemasta ammattisi tai sopimasta omia sopimuksiasi, yksinkertaisesti katkaisemalla tukia aina kun kuvittelet voivasi tehdä sopparisi itse perustuslain suomin oikeuksin.
Varsin ristiriitaista vääntöä, mutta lait itsessään ovat usein hyvin selkeitä, vain niiden tulkinta on sellainen asia joka vaihtelee, eli kannattaa jokaisen itse lukea lait, eikä kannata antaa muiden tulkita niitä lakeja sinua vastaan.
Mitä jos menisit ihan rohkeasti töihin, niin ei tarvitsisi tällaista pähkäillä. Tekosyitä on maailma täynnä, mutta työn kyllä löytää, kun on valmis joustamaan riittävästi. Suomi on täynnä avoimia työpaikkoja. Todistetusti sairailta aktiivimallin voikin perua. Heitä ei pitäisi myöskään kirjata työttömiksi.
Ehkä aloittaja on jo tässä reilussa vuodessa löytänyt töitä.
Ei siinä paljon haluamista kysellä, töihin otetaan, jos työnantaja niin haluaa. Töihin niin vain mennä. Ensin pitää päästä töihin. Suurin osa noista eivät-halua-sitä-ja-tätä valittajista eivät tule koskaan edes pääsemään töihin, joten heidän vinkumisiin on ihan turha kuluttaa aikaa.