Yrittäjä lyttää aktiivimallin täysin
Diktatorinen hallitus ei ennen aktiivimallin runttaamista kuunnellut lainsäädännön asiantuntijoita ( perustuslaki jne.), työttömiä, TE-keskuksia eikä yrittäjiä!! Miten helvetissä meille on annettu näin perseestä oleva hallitus!!!
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo kortithan suoritetaan osana ammatillista koulutusta ja niitä päivitetään töissäollessa. Siksi tuntuu kummalliselta, että työttömällä ei niitä ole - eikö työtön siis ole ollut oman alansa töissä lainkaan? Vai puhutaanko nyt työttömistä, jotka eivät ole käyneet kuin peruskoulun?
Kohtaanto-ongelmassa on ongelma on juuri se, että työttömien koulutus ei vastaa avoimia työpaikkoja. Osa avomista työpaikosita on niin helppoja, ettei niihin nyt koulutusta tarvittaisi, mutta kortit ovat keinoteknoinen este tehdä työtä.
Esim. ihan perusravintolatyössä tarvitaan nopeasti hygienia- ja anniskelupassi. Ei se toastien teko ja oluen ottaminen hanasta vaadi kolmen vuoden koulutusta - näin ollen hommia voi tehdä millä taustakoulutuksella tahansa - esim. sillä aikaa kun hakee niitä oman alan töitä. Tämä on nyt estetty.
Toki osa korteista myös vanhenee.
Voisitko tarkentaa, että miten tuo tilapäinen työskentely on estetty? Ainakaan lainsäädäntö ei estä työnantajaa palkkaamasta hygieniapassitonta ko. tehtäviin. Toisaalta lainsäädännössä sanotaan kohtalaisen selkeästi, että osaamistodistuksen kustantaa elintarvikealan toimija, ei valtio.
"Elintarvikealan toimijan on kustannuksellaan huolehdittava siitä, että tämän lain nojalla ilmoitetussa tai hyväksytyssä elintarvikehuoneistossa työskentelevällä, pakkaamattomia helposti pilaantuvia elintarvikkeita käsittelevällä henkilöllä on elintarvikehygieenistä osaamista osoittava Elintarviketurvallisuusviraston hyväksymän mallin mukainen todistus (osaamistodistus), jos hän on työskennellyt pakkaamattomien helposti pilaantuvien elintarvikkeiden käsittelyä edellyttävissä tehtävissä yhdessä tai useammassa elintarvikehuoneistossa yhteensä vähintään kolme kuukautta."

Öö, korttien voimassaolo on määräaikainen? Kaikkien alojen koulutukseen ei kuulu työturvallisuus-, tulityö- jne. kortit? Siinäpä nyt pari syytä.
Jos hakijoissa on 100 alan ammattilaista, joilla on kortit kunnossa, niin sinun mielestäsi valtion tulee maksaa kulttuurituottajalle tulityökortti siltä varalta, että hän haluaa hakeutua koulutustaan vastaamattomiin tehtäviin?
No siinä tapauksessa on varmaan turha sille kulttuurituottajallekaan valittaa siitä, ettei hae niihin koulutustaan vastaamattomiin tehtäviin, joita hakee 100 alan ammattilaista. Silti näin jostain syystä tehdään. Oletko kuullut aktiivimallista?
Olen kuullut aktiivimallista, mutta se ei edellytä palkkaamaan hakijoista osaamattominta. Mistä keksit, että työnantajan pitää aktiivimallin takia valita se hakija, jolla on pienimmät edellytykset tehdä töitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo kortithan suoritetaan osana ammatillista koulutusta ja niitä päivitetään töissäollessa. Siksi tuntuu kummalliselta, että työttömällä ei niitä ole - eikö työtön siis ole ollut oman alansa töissä lainkaan? Vai puhutaanko nyt työttömistä, jotka eivät ole käyneet kuin peruskoulun?
Voisiko olla kyse siitä, että se oman alan koulutuksesta on aikaa ja se voi olla eri alalta kuin haettava työ?
Suurin osa työttömistä työllistyy 3 kk aikana, joten ihmeen tiheästi ne kortit on uusittava. Toisaalta jos hakee työtä, jota ei osaa ja johon ei ole mitään rahkeita, niin todennäköisyys tulla valituksi on pieni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo kortithan suoritetaan osana ammatillista koulutusta ja niitä päivitetään töissäollessa. Siksi tuntuu kummalliselta, että työttömällä ei niitä ole - eikö työtön siis ole ollut oman alansa töissä lainkaan? Vai puhutaanko nyt työttömistä, jotka eivät ole käyneet kuin peruskoulun?
Kohtaanto-ongelmassa on ongelma on juuri se, että työttömien koulutus ei vastaa avoimia työpaikkoja. Osa avomista työpaikosita on niin helppoja, ettei niihin nyt koulutusta tarvittaisi, mutta kortit ovat keinoteknoinen este tehdä työtä.
Esim. ihan perusravintolatyössä tarvitaan nopeasti hygienia- ja anniskelupassi. Ei se toastien teko ja oluen ottaminen hanasta vaadi kolmen vuoden koulutusta - näin ollen hommia voi tehdä millä taustakoulutuksella tahansa - esim. sillä aikaa kun hakee niitä oman alan töitä. Tämä on nyt estetty.
Toki osa korteista myös vanhenee.
Voisitko tarkentaa, että miten tuo tilapäinen työskentely on estetty? Ainakaan lainsäädäntö ei estä työnantajaa palkkaamasta hygieniapassitonta ko. tehtäviin. Toisaalta lainsäädännössä sanotaan kohtalaisen selkeästi, että osaamistodistuksen kustantaa elintarvikealan toimija, ei valtio.
"Elintarvikealan toimijan on kustannuksellaan huolehdittava siitä, että tämän lain nojalla ilmoitetussa tai hyväksytyssä elintarvikehuoneistossa työskentelevällä, pakkaamattomia helposti pilaantuvia elintarvikkeita käsittelevällä henkilöllä on elintarvikehygieenistä osaamista osoittava Elintarviketurvallisuusviraston hyväksymän mallin mukainen todistus (osaamistodistus), jos hän on työskennellyt pakkaamattomien helposti pilaantuvien elintarvikkeiden käsittelyä edellyttävissä tehtävissä yhdessä tai useammassa elintarvikehuoneistossa yhteensä vähintään kolme kuukautta."
Etkö vieläkään tajua!! Yrittäjän ei missään nimessä kannata satsata korttiin lyhyiden pestien takia!! Koko juttu perustui juuri siihen, että tuo aktiivimalli on susi: työtön pakkohakee vähintään 18 tunnin töitä. Lyhyitäkään keikkoja ei saa tietyille aloille ilman näitä kortteja. Yrittäjän ei kannata perehdyttää työhön, kortittaa ja maksaa palkkaa esim.viikon pätkää varten!! Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?!

Ja miksi sinun on mahdotonta ymmärtää, että jos ko.työskentely kestää alle 3 kk, niin hygieniapassia ei tarvita? Työnantajan ei siten tarvitse satsata euroakaan tuon lyhyen pestin takia, joten miten ihmeessä saat 18 tuntia muodostumaan pitemmäksi ajaksi kuin 3 kk?

Esittämäsi lainkohtahan sen juuri määrittää. Jos elintarvikealan toimija voi valita henkilön, jolla on passi tai ei ole passia hän ottanee passillisen. Jos tarve on pieni (keikkatyö tms.), niin voi olla, että rekry jää kokonaan tekemättä.
Jos viittaat tuohon 3 kk, niin määräaikaisuus on häilyäkäsite - mutta 3 kk voi estää jo kesätyön jäätelökioskilla.
Toiseksi - olen ollut töissä ammattioppilaitoksessa ja siellä on törmätty ongelmaan, etteivät isot kauppaketjut ota edes työhararjoitteluun hygieniapassittomia opiskelijiota, vaikka tuo sinun copy-pasteama lakiteksti ei sitä kielleäkään. Tämä tulee mm. vastuun kautta (jos jokin menee vikaan) ja henkiöhallinnon yksinkertaistamisen kautta - vuoropäälliköiden tms. ei tarvitse pohtia sitä, kuka saa tehdä ja mitä.
Eli käytännössä hygieniapassittoman on vaikea päästä tekemään edes keikkaa aloille, joissa käsitellään elintarvikkeita - ja nämä taas on toimialoija, joissa on tarjolla myös työtä, johon ei välttämättä vaadita alan koulutusta.

Tämä aktiivimallin hulluin keskustelu on juuri tämä, että nyt jengi kuvittelee, että on olemassa vain 18 h työtä ja vakityötä. Ei kai se edellenkään näin mene - eikä kaikki työttömät hae vain aktiivimallin minimiä vaan ylipäätään työtä, jonka voivat saada.
Yleensähän ravitola-alalla ja kaupanalalla sitä keikkaa voi olla vaihtelevia määriä - ja on ihan tavallista, että alalle liutaan töihin näiden keikkojen kautta jos ja kun omaa työtä ei löydy.
Mutta ole vain ymmärtämättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo kortithan suoritetaan osana ammatillista koulutusta ja niitä päivitetään töissäollessa. Siksi tuntuu kummalliselta, että työttömällä ei niitä ole - eikö työtön siis ole ollut oman alansa töissä lainkaan? Vai puhutaanko nyt työttömistä, jotka eivät ole käyneet kuin peruskoulun?
Öö, korttien voimassaolo on määräaikainen? Kaikkien alojen koulutukseen ei kuulu työturvallisuus-, tulityö- jne. kortit? Siinäpä nyt pari syytä.
Jos hakijoissa on 100 alan ammattilaista, joilla on kortit kunnossa, niin sinun mielestäsi valtion tulee maksaa kulttuurituottajalle tulityökortti siltä varalta, että hän haluaa hakeutua koulutustaan vastaamattomiin tehtäviin?
No jos vaikka joka haluaa keikkaluontoisen kipinävahdin pariksipäiväksi niin kai siihen käy se kulttuurituottajakin (kunhan vaan on se tulityökortti hallussa).
Kipinä vahdilla teollisuudessa pitää olla tulityökortti,työturvallisuuskortti,yleisperehdytys ja tehdaskohtainen perehdytys,lisäksi kaikki vaadittavat turvallisuusvarusteet ja jos joutuu kuorma-autolla menemään työmaalle ja kyydissä on mitä tahansa ei omaa vaaditaan ammattipätevyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo kortithan suoritetaan osana ammatillista koulutusta ja niitä päivitetään töissäollessa. Siksi tuntuu kummalliselta, että työttömällä ei niitä ole - eikö työtön siis ole ollut oman alansa töissä lainkaan? Vai puhutaanko nyt työttömistä, jotka eivät ole käyneet kuin peruskoulun?
Kohtaanto-ongelmassa on ongelma on juuri se, että työttömien koulutus ei vastaa avoimia työpaikkoja. Osa avomista työpaikosita on niin helppoja, ettei niihin nyt koulutusta tarvittaisi, mutta kortit ovat keinoteknoinen este tehdä työtä.
Esim. ihan perusravintolatyössä tarvitaan nopeasti hygienia- ja anniskelupassi. Ei se toastien teko ja oluen ottaminen hanasta vaadi kolmen vuoden koulutusta - näin ollen hommia voi tehdä millä taustakoulutuksella tahansa - esim. sillä aikaa kun hakee niitä oman alan töitä. Tämä on nyt estetty.
Toki osa korteista myös vanhenee.
Voisitko tarkentaa, että miten tuo tilapäinen työskentely on estetty? Ainakaan lainsäädäntö ei estä työnantajaa palkkaamasta hygieniapassitonta ko. tehtäviin. Toisaalta lainsäädännössä sanotaan kohtalaisen selkeästi, että osaamistodistuksen kustantaa elintarvikealan toimija, ei valtio.
"Elintarvikealan toimijan on kustannuksellaan huolehdittava siitä, että tämän lain nojalla ilmoitetussa tai hyväksytyssä elintarvikehuoneistossa työskentelevällä, pakkaamattomia helposti pilaantuvia elintarvikkeita käsittelevällä henkilöllä on elintarvikehygieenistä osaamista osoittava Elintarviketurvallisuusviraston hyväksymän mallin mukainen todistus (osaamistodistus), jos hän on työskennellyt pakkaamattomien helposti pilaantuvien elintarvikkeiden käsittelyä edellyttävissä tehtävissä yhdessä tai useammassa elintarvikehuoneistossa yhteensä vähintään kolme kuukautta."
Esittämäsi lainkohtahan sen juuri määrittää. Jos elintarvikealan toimija voi valita henkilön, jolla on passi tai ei ole passia hän ottanee passillisen. Jos tarve on pieni (keikkatyö tms.), niin voi olla, että rekry jää kokonaan tekemättä.
Jos viittaat tuohon 3 kk, niin määräaikaisuus on häilyäkäsite - mutta 3 kk voi estää jo kesätyön jäätelökioskilla.
Toiseksi - olen ollut töissä ammattioppilaitoksessa ja siellä on törmätty ongelmaan, etteivät isot kauppaketjut ota edes työhararjoitteluun hygieniapassittomia opiskelijiota, vaikka tuo sinun copy-pasteama lakiteksti ei sitä kielleäkään. Tämä tulee mm. vastuun kautta (jos jokin menee vikaan) ja henkiöhallinnon yksinkertaistamisen kautta - vuoropäälliköiden tms. ei tarvitse pohtia sitä, kuka saa tehdä ja mitä.
Eli käytännössä hygieniapassittoman on vaikea päästä tekemään edes keikkaa aloille, joissa käsitellään elintarvikkeita - ja nämä taas on toimialoija, joissa on tarjolla myös työtä, johon ei välttämättä vaadita alan koulutusta.
Ydinkysymys kuuluukin: miksi valtion pitäisi maksaa työttömille kaikki mahdolliset passit siltä varalta, että he sattuisivat hakemaan töihin, joissa ko. osaamiskortti on tarpeen!
Jos on riittävästi hygieniapassillista väkeä hakemassa töitä, niin silloin ei tarvitse valita passitonta. Fiksu työtön hoksaa, että jos kulttuurituottajana haluaa töihin kahvilaan, niin suorittaa sen testin, maksaa 40 e. Tästä tietenkin alkaa itku siitä, että ei ole varaa, mutta vastaavasti voidaan kysyä, että miksi opiskella työllistämätön ammatti, jos kuitenkin haluaa tehdä jotain ihan muuta? Ja onko yksilöllä itsellään mitään vastuuta omasta työllistymisestään vai voiko aina vaatia, että joku ulkopuolinen taho tekee kaiken yksilön puolesta.
Jatkuvasti tulee uusia sääntöjä ja määräyksiä millä ei todellisuudessa ole yhtään mitään tekemistä turvallisuuden tai järjen kanssa.
Teen nosturitarkastuksia ,jos nosturi on autossa ,laiturilla tai missä vaan muualla kuin laivassa,voin tarkastaa sen,mutta laivan kannelle asennuttana tarvitsen lastinkäsittelijän paperit että voin tarkastaa sen.
Samoin isojen teollisuusyritysten ei tarvitse noudattaa mitään sääntöjä tai määräyksiä,mutta vit*u jos ei ole ulkona taivasalla kypärää ja suojalaseja päässä tulee heti hirveä haloo.
Metsäliitonsahalla lappeenrannassa on hengenvaarallinen nosturi mitä ei laiteta kuntoon tai poisteta käytöstä.
Samoin punkaharjun kertopuutehtaalla ,lisäksi se vuotaa öljyä niin paljon että joka paikka nosturin luona ui öljyssä,pyöräkoneella tuodaan vaan puruja lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo kortithan suoritetaan osana ammatillista koulutusta ja niitä päivitetään töissäollessa. Siksi tuntuu kummalliselta, että työttömällä ei niitä ole - eikö työtön siis ole ollut oman alansa töissä lainkaan? Vai puhutaanko nyt työttömistä, jotka eivät ole käyneet kuin peruskoulun?
Kohtaanto-ongelmassa on ongelma on juuri se, että työttömien koulutus ei vastaa avoimia työpaikkoja. Osa avomista työpaikosita on niin helppoja, ettei niihin nyt koulutusta tarvittaisi, mutta kortit ovat keinoteknoinen este tehdä työtä.
Esim. ihan perusravintolatyössä tarvitaan nopeasti hygienia- ja anniskelupassi. Ei se toastien teko ja oluen ottaminen hanasta vaadi kolmen vuoden koulutusta - näin ollen hommia voi tehdä millä taustakoulutuksella tahansa - esim. sillä aikaa kun hakee niitä oman alan töitä. Tämä on nyt estetty.
Toki osa korteista myös vanhenee.
Voisitko tarkentaa, että miten tuo tilapäinen työskentely on estetty? Ainakaan lainsäädäntö ei estä työnantajaa palkkaamasta hygieniapassitonta ko. tehtäviin. Toisaalta lainsäädännössä sanotaan kohtalaisen selkeästi, että osaamistodistuksen kustantaa elintarvikealan toimija, ei valtio.
"Elintarvikealan toimijan on kustannuksellaan huolehdittava siitä, että tämän lain nojalla ilmoitetussa tai hyväksytyssä elintarvikehuoneistossa työskentelevällä, pakkaamattomia helposti pilaantuvia elintarvikkeita käsittelevällä henkilöllä on elintarvikehygieenistä osaamista osoittava Elintarviketurvallisuusviraston hyväksymän mallin mukainen todistus (osaamistodistus), jos hän on työskennellyt pakkaamattomien helposti pilaantuvien elintarvikkeiden käsittelyä edellyttävissä tehtävissä yhdessä tai useammassa elintarvikehuoneistossa yhteensä vähintään kolme kuukautta."
Esittämäsi lainkohtahan sen juuri määrittää. Jos elintarvikealan toimija voi valita henkilön, jolla on passi tai ei ole passia hän ottanee passillisen. Jos tarve on pieni (keikkatyö tms.), niin voi olla, että rekry jää kokonaan tekemättä.
Jos viittaat tuohon 3 kk, niin määräaikaisuus on häilyäkäsite - mutta 3 kk voi estää jo kesätyön jäätelökioskilla.
Toiseksi - olen ollut töissä ammattioppilaitoksessa ja siellä on törmätty ongelmaan, etteivät isot kauppaketjut ota edes työhararjoitteluun hygieniapassittomia opiskelijiota, vaikka tuo sinun copy-pasteama lakiteksti ei sitä kielleäkään. Tämä tulee mm. vastuun kautta (jos jokin menee vikaan) ja henkiöhallinnon yksinkertaistamisen kautta - vuoropäälliköiden tms. ei tarvitse pohtia sitä, kuka saa tehdä ja mitä.
Eli käytännössä hygieniapassittoman on vaikea päästä tekemään edes keikkaa aloille, joissa käsitellään elintarvikkeita - ja nämä taas on toimialoija, joissa on tarjolla myös työtä, johon ei välttämättä vaadita alan koulutusta.
Ydinkysymys kuuluukin: miksi valtion pitäisi maksaa työttömille kaikki mahdolliset passit siltä varalta, että he sattuisivat hakemaan töihin, joissa ko. osaamiskortti on tarpeen!
Jos on riittävästi hygieniapassillista väkeä hakemassa töitä, niin silloin ei tarvitse valita passitonta. Fiksu työtön hoksaa, että jos kulttuurituottajana haluaa töihin kahvilaan, niin suorittaa sen testin, maksaa 40 e. Tästä tietenkin alkaa itku siitä, että ei ole varaa, mutta vastaavasti voidaan kysyä, että miksi opiskella työllistämätön ammatti, jos kuitenkin haluaa tehdä jotain ihan muuta? Ja onko yksilöllä itsellään mitään vastuuta omasta työllistymisestään vai voiko aina vaatia, että joku ulkopuolinen taho tekee kaiken yksilön puolesta.
Sekä tässä nyt olikin ydinkysymyss? Aha.
Koulutuspolitiikasta voi ja saakin toki olla mitä mieltä tahansa. Valtio ei toki voi maksaa kaikille kaikkea, mutta lähtökohtahan on Suomessa ollut jo pitkään se, että koulutus on lähtökohtaisesti maksutonta. Tämän lisäksi valtio käyttää jo nyt resursseja aktiiviseen työvoimapolitiikaan, jolloin kysymys on myös se, että mitkä toimenpiteet ovat aidosti vaikuttavia.
Jos alalla X on liikaa hakijoita ja alalla Y niitä on liian vähän, voisi ajatella, että kannattaa kouluttaa alalle Y. Otetaanko tästä rahat työvoimahallinnon ja opetusalan budjetista on toinen asia - vain annetaanko tilanteen vain jatkua? Poliittisia kysymyksiä - ihan totta.
Ravintola-ala nyt on kuitenkin esimerkki alasta, joka kärsii työvoimapulasta - pitkälti sen takia, että alan työehdot ovat surkeat. Sinne siirtymistä kuitenkin hidastaa juuri nämä korttivaatimukset. Itse uskon, että edllulliset korttien kustantaminen kuitenkin lisäsi työntarjontaa ja näin ollen olisi valtiolle kannattavaa.
Mutta toki rakenteellisen työttömyyden hyväksyminen on yksi vaihtoehto.
Aktiivimallia ei hallituksen tolvanoiden lisäksi kannata kuin aivan yksinkertaisin ja tietämättömin osa kansasta. Kuinkakohan puolueet tuota omille äänestäjilleen selittelevät seuraavien vaalien alla, kun kaikki kulutkin ovat jo selvinneet.
Aktiivi 2 on tulossa eduskuntaan ennen kesää jos muistan oikein.
Vuosi sitten näihin aikoihin yritettiin työkkärissä epätoivoisesti saada "passiryhmiä" täyteen, mutta työttömiä ei kiinnostanut muutaman päivän koulutukset, koska niistä ei saanut 9 e kulukorvausta (harkinnanvaraista korvausta ei voinut maksaa näin lyhyistä kursseista). Pakottaakaan ei voinut, koska tulityökortti- tai hygieniapassikoulutus eivät täyttäneet lain edellyttämiä kriteerejä työllistymistä edellyttävistä palveluista eli karenssilla ei voinut uhkailla.
Nyt on sitten yllättäen toisinpäin eli valtion pitäisi maksaa kaikki erilaiset noin 30 passia työttömille siltä varalta, että veneenveistäjä tai muinaispukuartesaani haluavat töihin kahvilaan tai rakennuksille. Eli on se aktiivimalli näköjään tehonnut sen verran, että työttömät ovat tajunneet työllistymiseen liittyvän muitakin tekijöitä kuin "mä haluun mielenkiintoisen työn".

Mistä keksit, että hygieniapassikoulutus olisi maksullista? Se on ihan ilmaista, mutta osaamistodistus maksaa, koska sen myöntäjältä edellytetään tiettyjä asioita eli kuka tahansa ei saa todistusta antaa.
Varmaan kannattaisi vähän selvittää asioita ennen kuin ryhtyy keksimään omiaan.
PS. Lukiokoulutuksen opiskelijalle koituvaksi hinnaksi on laskettu 2300 e olettaen, että läppäri maksaa noin 600 e. En kutsuisi tätä maksuttomaksi opiskeluksi.
Vierailija kirjoitti:
Vuosi sitten näihin aikoihin yritettiin työkkärissä epätoivoisesti saada "passiryhmiä" täyteen, mutta työttömiä ei kiinnostanut muutaman päivän koulutukset, koska niistä ei saanut 9 e kulukorvausta (harkinnanvaraista korvausta ei voinut maksaa näin lyhyistä kursseista). Pakottaakaan ei voinut, koska tulityökortti- tai hygieniapassikoulutus eivät täyttäneet lain edellyttämiä kriteerejä työllistymistä edellyttävistä palveluista eli karenssilla ei voinut uhkailla.
Nyt on sitten yllättäen toisinpäin eli valtion pitäisi maksaa kaikki erilaiset noin 30 passia työttömille siltä varalta, että veneenveistäjä tai muinaispukuartesaani haluavat töihin kahvilaan tai rakennuksille. Eli on se aktiivimalli näköjään tehonnut sen verran, että työttömät ovat tajunneet työllistymiseen liittyvän muitakin tekijöitä kuin "mä haluun mielenkiintoisen työn".
Onko sulla muuten dataa, etä passien kysyntä varsinaisesti olisi kasvanut?
Mutta eikö nyt kutenkin olisi järkevää, että jos jengiä koulutetaan, niin sitten sisällöt valittaisiin niin, että se saattaisi parantaakin jonkun työllisyysmahdollisuuksia? Vai mennäänkö loputtomiin näillä näin päivität CV:si kursseilla?

Työpaikkailmoitusten perusteella osaamistodistusten kysyntä ei ole kasvanut, mutta moni työtön olettaa, että passikoulutusta saisi 5 päivän ajan ja siten säilyttäisi oikeutensa täyteen päivärahaan.
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjän puolisona ja yrityksen pyörittämiseen osallistuvana sanon muuten, että nuo kortit on se pahin. Kyllä nykyiselläänkin olisi keikkatyöntekijää tulossa. Ei tarvi ketään pakottaa. Mutta kun ne perkuleen kortit. Oikeasti kyse on puhtaasta rahastuksesta. Koulutukset on täysin turhia, jokainen täysjärkinen saisi ne läpi istumatta sitä satasen koulutuspäivää. Eikä tää työ niin vaikeaa tai vaarallista ole, ettei näissä töissä pärjäisi ilman sitä työturvallisuuskorttia yms. Moni opiskelija esim. tekisi mielellään keikkapäiviä, mutta ei tuntuu yrityksen kannalta kohtuuttomalta, että meidän pitäisi maksaa ensin päivän koulutus ja palkka ja sitten vasta pääsisi kokeilemaan päiväksi. On myös työttömiä ollut tarjolla, voisiko työkkäri kouluttaa niille näitä kortteja aikansa kuluksi? Tai sitten pitäisi laittaa harkintaan, tarviiko jokaiseen pikkutyöhönkin monta korttia lompakkoon, jotka pitää uusia säännöllisesti?
Eikä haluta töihin yhtään pakotettua. Eihän tää mitään miljoonatyötä ole tai kehittävää, siistiä sisätyötä, mutta tulijoita on silti ollut ihan tarpeeksi näinkin. Ei kärsitä työvoimapulasta, vaikkei kaikille ole kokopäivätyötä tarjotakaan. Tai tietysti sekin riippuu, jos keikalle haettaisiin kokenutta tyyppiä kaikilla mahdollisilla kuljetusluvilla, niin voisi jopa tulla työvoimapula. Mutta kun riittää normaali ihminen, normaalilla järjellä ja terveillä käsillä pienipalkkaiseen keikkatyöhön -> ei rekrytointiongelmia.
Laittakaapas yrittäjät edunvalvojienne kautta viestiä sinne päättäville herroille ja rouville! Teillähän on sinne paremmat suhteet ja yhteydet kuin meillä pätkätyöttömillä ja -työläisillä. Tätä asiaa työttömät on pähkäilleet jo edellisen laman ajoilta saakka että miksi näitä korttikoulutuksia ei järjestetä TE-keskuksien kautta kun työllistäisivät heti kymmeniä ihmisiä.

Ei Kokoomushallitus kuuntele kuin suurpääomaa.
Siinäpä se kun tämä hallitus puhuu itsensä pussiin niin moneen suuntaan ettei mitään rajaa. Kulttuurituottajan pitää hakea ravintolatyöntekijäksi vaikkei ole pätevyyttä ja tarvittavia kortteja, ja ravintolayrittäjän on palkattava kulttuurituottaja muutamaksi tunniksi ettei ole lammas. Mutkat suoriksi, eikä minkäänlaista ajattelua ennenkuin aletaan vaan sössimään. Herään nykyisin joka aamu oksennus suussa, mitä tänään on odotettavissa tuon apinalauman taholta.