Lapsuudessanne seksuaalista häirintää kokeneet ja nykyään jo aikuiset henkilöt, kuinka olette selvinneet sairaan ihmisen kohdistamista häirintäkokemuksistanne?

Alkuun mukava naapurinsetä alkoikin lähennellä ja kähmiä, olin alle 10v. Aika nopeasti tajusin välttää tilanteita, joissa se olisi ollut mahdollista. Mutta jätti se jälkensä, ällötyksen ja inhon. Ammattiapua en ole saanut, olen itse ns. ammattilainen. En vaan ole oikein osannut siitä kertoa juuri kellekkään, vain harvat tietää. Minulla on pitkä avioliitto ja aikuistuvat lapset, olen ns. onnistunut elämässä. Suuri inho herää aina kun kuulen tai luen pedofiileistä, hyi hitto.

Onko muita?

1/1:lle: Kiitos, kun kerroit kokemuksesi, mutta itsellänikin on puoliso ja jo aikuiset lapset, ja onnistunut melkoisen hyvin kaikin puolin elämässäni, vaikkakin työelämä on ollut takkuilevaa etenkin viimeisten vuosien aikana, ja terveyteni on heikentynyt, mutta onneksi vain kroppa,ei psyyke, vaikka kovia asioita olenkin joutunut kokemaan.

Onneksi sain kuitenkin viettää muuten hyvän lapsuuden, ja minulla oli hyvät vanhemmat jne. mutta ainahan joukkoon mahtuu yksi mätämuna.

Yrittäen välttää ajattelemasta ja muistelematta asiaa liiaksi; koettaen keskkittyä niihin asioihin, joihin voin ja pystyn sen sijaan, että liiaksi antaisin sen vaikuttaa, mille en enää voi tai pysty. Tiesin tai tunsin sen olevan silloin väärin ja, ainakin omasta mielestäni tuomittavaa, vaikkei se sitä täysin ollut Suomen laissa silloin. Vielä tänäänkin kohtaan kirjoituksia ja ymmärtämättömiä joissa lähinnä muut miehet saattavat virnuilla, että voi kumpa heitäkin joku seksuaalisesti lähentelisi ja ahdistelisi. - Tajuamatta näin todetessaan lainkaan, mitä lausuvat.

Omia lapsia minulla ei (toistaiseksi) ole, mutta jos olisi varmasti haluaisin opettaa heille, että heillä on oikeus omaan yksityisyyteen, joka kattaa myös fyysisen koskemattomuuden, sekä "henkisen koskemattomuuden" , e.  sen ettei heidän tarvitse sietää sitä, että joku käyttää heitä kohtaan henkistä (= ei fyysistä) väkivaltaa, kuten ei toivottua "seksuaalisesti" värittyneitä ilmaisuja. - Väkivalta ei kuitenkaan ole oikea ratkaisu, ainakaan lähtökohtaisesti.         

Minua hipelöi perhetuttava kerran kun oli jotain 7-8v. Muistan asian ja se ihmetytti. Huomaan että pedofiili uutiset jne saa minut voimaan pahoin tosin kiin varmaan kaikilla muillakin. Joudun nähdä ihmistä edelleen ja olen kertonut aikuisena kaikille mitä hän teki, silti mihinkään vastuuseen hän ei ole joutunut. En tiedä miten se on minuun vaikuttanut. Saatan ehkä olla epäilevä miehiä kohtaan jotka on lasten kanssa tekemisissä. En myöskään ole mitenkään seksuaalinen ihminen. Ehkä terapiassa voisi käydä? En ole ajatellutkaan asiaa aiemmin koska eihän mitään ”vakavaa” ole käynyt...

Itselläni en ole lapsuudessa seksuaalista häirintää kokenut. Mutta sitäkin enemmän teini-iässä ja nuoruudessa. Ja raiskatuksi tulin reilu parikymppisenä. En valitettavasti tehnyt asialle mitään.

Myös entisessä ammatissa jatkuvasti perseestä puristelua, rintoihin kiinni käymistä ja kaikenmaailman limaista juttua. (ravintola-ala).

Nyt keski-ikäisenä huomaan että onhan se todellakin vaikuttanut aikamoisen vahvasti. En siedä missään muodossa minkään sortin häirintää, ja samantien läsähtää jos joku iholle käy. Minulla ei ole mitään sympatiaa yhdellekkään limanuljaskalle (oli se sitten mies tai nainen).

Sen ainakin teen että opetan tyttäreni pitämään kunnolla puolensa, en todellakaan jauha sitä samaa paska läppää mitä minulle aikanaan jauhettiin "pitää olla kiltti tyttö". Vaan tuo iholle käyminen on ehdoton EI! Ja luojan kiitos oma mieheni on tässä asiassa täysin samoilla linjoilla, eikä hänkään ymmärrä sitten yhtään minkään sortin ahdistelua tai rasvaisten juttujen heittämistä.

Kuullostan ihan varmasti joltain miesten vihaajalta, mutta sitä en ole. En voi sietää huonosti käyttäyviä limanuljaskoita. Kaikki tämä johtuu siitä, että olen aikanaan niin paljon sitä kokenut ja hampaat irvessä sietämään, että mittani on täynnä siinä asiassa.