Haluan lopettaa yliopisto-opinnot

Vierailija kirjoitti:

Ei, se ei johdu siitä ettenkö pärjäisi. Suurin osa arvosanoistani on 4-5. Ei myöskään siitä, että en kokisi alaa oikeana. En vain enää kestä yksinäisyyttä ja paskaa kohtelua. En jaksa sitä, että saavun ensimmäisenä pienryhmäopetukseen ja kaikki muut pöydät pakkautuvat ylitäyteen, mutta kukaan ei tule minun pöytääni. Röyhkeämmät hakevat tuolit ja vievät muualle. En jaksa jatkuvasti pilata päivääni ja itkeä loppuiltaa kotona. Kohtalotovereita?

Pitäisikköhän sinun ap katsoa nyt peiliin.Ehkä tilanteen aiheuttaja näkyy sieltä.Ehkä kuulut siihen ihmisryhmään,jonka ongelmien aiheuttajia ovat aina muut,muttet sinä itse. Olen läheltä seurannut vastaavanlaisen ihmisen elämää.Hänellä on jatkuvasti jokin asia negaation aiheena ja syyllinen on nykyisessä elämänpiirissä tai vuosien takaa kaivaa aina esiin syntipukin.

Ei auta ,jos lähdet pois yliopistosta.Menet minne tahansa ,olet todennäköisesti vaikeuksissa,ellet itse muutu.

Minustakin yliopistossa rankkaa oli yksinäisyys ja se, että ihmiskontaktit oli lähinnä hyvänpäiväntuttuja, jos joku jollain kurssilla sattui juttelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Minustakin yliopistossa rankkaa oli yksinäisyys ja se, että ihmiskontaktit oli lähinnä hyvänpäiväntuttuja, jos joku jollain kurssilla sattui juttelemaan.

Sama täällä :( Miten selvisit?

Teet ehkäpä elämäsi parhaan päätöksen. Keskinkertaisia maistereita ja tohtoreita on tämä maa pullollaan. Kuulunet siihen 95%:iin, joiden tieteellinen panos on lähinnä tuhlata yhteisiä resursseja ja joiden tutkimuksesta kukaan ei kostu yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Teet ehkäpä elämäsi parhaan päätöksen. Keskinkertaisia maistereita ja tohtoreita on tämä maa pullollaan. Kuulunet siihen 95%:iin, joiden tieteellinen panos on lähinnä tuhlata yhteisiä resursseja ja joiden tutkimuksesta kukaan ei kostu yhtään mitään.

Onhan se suojatyötutkijan homma nyt sentään jotain, on sillä ainakin retorista arvoa kaveriporukassa.

Olin varmaan aika samanlainen ujo opiskelija kuin ap. Etenkin ryhmätyöt tihkaisi. Suoritin itsenäisesti niin paljon kuin voin, ja muut oli vaan sinniteltävä jotenkuten läpi. Mietin itsekin välillä vakavasti opiskelujen lopettamista ja alanvaihtoa, mutta sitten löysin kiinnostavan sivuaineen, jonka avulla sain intoa puurtaa muutkin opinnot tutkintoon asti. Nykyisin teen koulutukseeni ja luonteeseeni sopivaa itsenäistä työtä. Sitkeys ja erilaisten sivuainevaihtoehtojen ennakkoluuloton kokeilu siis kannattaa. Eri oppiaineissa ja tiedekunnissa meininki voi olla hyvinkin erilainen :)

Monilla yliopistoilla on myös esiintymisvarmuuskursseja ujoille ja erilaisia yksinäisten tukiryhmiä. Kannattaa rohkeasti kokeilla, olisiko näistä apua.

Tsemppiä elämään ja opintoihin! Kyllä meille ihan kaiken luonteisille löytyy oma paikka avarassa maailmassa :)

Vierailija kirjoitti:

Ei, se ei johdu siitä ettenkö pärjäisi. Suurin osa arvosanoistani on 4-5. Ei myöskään siitä, että en kokisi alaa oikeana. En vain enää kestä yksinäisyyttä ja paskaa kohtelua. En jaksa sitä, että saavun ensimmäisenä pienryhmäopetukseen ja kaikki muut pöydät pakkautuvat ylitäyteen, mutta kukaan ei tule minun pöytääni. Röyhkeämmät hakevat tuolit ja vievät muualle. En jaksa jatkuvasti pilata päivääni ja itkeä loppuiltaa kotona. Kohtalotovereita?

Kyllä kun omaa opiskeluaikaa muistelee, niin olihan sitä aika ulkopuolinen. Olen normaalin rajoissa sosiaalinen, mutta en vaan sopinut joukkoon. En tiedä miksi, mutta niin se aina meni etten oikeen saanu kontaktia tyyppeihin. Ehkä ne kiinnostuksen kohteet sit lopulta oli niin eri.

Kannatta opetella selviämään ihan yksikseen. Siitä taidosta tulee olemaan muutenkin elämässä hyötyä.

Itselläni oli opiskelijana vähän sama tilanne, paitsi että tiesin jo alaa valitessani mihin ryhdyn, kun menin äärimmäisen miesvaltaista alaa opiskelemaan. Tiesin ettei mulle sieltä kavereita tule todennäköisesti ja se oli mulle ok. Mutta en tosiaan ollut odottanut aikuisilta ihmisiltä juuri tuota lapsellisuutta että ihan aktiivisesti hyljittiin, naurettiin jne. Mutta minä vaan kovetin itseni ja päätin että naurakaa te lapselliset paskapäät, minäpä suoritan nämä opintoni loppuun enkä anna teidän pilata tulevaisuuttani. Tein mm. kaikki ryhmätyöt aina yksin. 

Valmistuin maisteriksi neljässä vuodessa, kun eipä vienyt ns. opiskelijaelämä aikaa opiskelulta. Motivaatio oli päästä lapsellisten jätkien pesäkkeestä äkkiä pois ja pääsin myös. 

up

Itselläni sama tilanne. Kukaan ei hakeudu seuraani, vaikka yritän ottaa katsekontaktia, hymyillä, vähän small talkata. Itkin monena iltana asiaa, mutta pian en enää jaksanut edes itkeä.

Paljon on helpottanut se etten vain välitä, vaikka harmittaa tosi paljon. Ja muista, olet siellä hankkimassa itsellesi tutkintoa. Muut tulevat siinä sivussa jos tulevat. Pidä tämä kirkkaana mielessäsi äläkä anna sosiaalisten suhteiden pilata tätä!