60-vuotias äitini on muuttunut hirviöksi

Dementia pikkuhiljaa tulossa? Ei äitisi kovin vanha ole mutta kai sitä nuoremmillekin tulee

Tuota taitaa olla liikkeellä. Juuri marttyyrius on se mielentila, joka iskee tuon ikäisiin helposti. Siinä vaiheessa ihminen muistelee vain menneitä vääryyksiä ja menetettyjä mahdollisuuksia. Ja itsessä ei ole mitään syytä.

Mutta se taitaa olla melkein kaikilla edessä, joten ei kannata valittaa. Harvassa ovat se iloiset, myötätuntoiset vanhukset, kun on niin paljon helpompaa takertua kiukkuun.

Töissä edelleen? Vai juuri jäänyt eläkkeelle?

Todennäköisesti nestehukkaa, jonka seurauksena viereystasi laskenut. Moni lääke sitoo nestettä ja vie janon tunteen, sit siihen päälle kun vain ryystetään kahvia niin keho kuivuu entisestään. Känkkäränkkä-päivän resepti on valmis.

Jäämässä nyt keväällä eläkkeelle. Voisiko se ottaa koville, vaikka kovasti tuntuu sitä odottavan?

Varmaan juurikin siirtymävaiheen ongelmia. Eläke ja ikääntyminen yhtä aikaa on vaikea yhtälö.

En tiedä miksi, mutta tuon ikäisistä naisista on tullut minunkin lähipiirissäni kauheita. Ehkä hormonihoito meni pois muodista, ja nyt ne on samanlaisia riivinrautoja kuin joskus ennen muinoin.

Olen lisännyt tämän "Älä tee"- listaani. Yritän välttää 15 vuoden kuluttua.

Dementia on kuulemma loukkaava eikä sitä saa enää käyttää. Pitää käyttää muistisairasta.

Viimeiset ajat töissä voivat myös olla raskaita.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan juurikin siirtymävaiheen ongelmia. Eläke ja ikääntyminen yhtä aikaa on vaikea yhtälö.

En tiedä miksi, mutta tuon ikäisistä naisista on tullut minunkin lähipiirissäni kauheita. Ehkä hormonihoito meni pois muodista, ja nyt ne on samanlaisia riivinrautoja kuin joskus ennen muinoin.

Olen lisännyt tämän "Älä tee"- listaani. Yritän välttää 15 vuoden kuluttua.

Kiitos tästä vastauksesta. Sai hymyn huulilleni. Olen ollut ihan ahdistunut asian kanssa. Haluaisin niin nähdä äitiäni (ja hänkin ehdottaa aina tapaamisia ja lastenlasten hoitamista), mutta tapaamisesten jälkeen olen aivan kuitti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Dementia on kuulemma loukkaava eikä sitä saa enää käyttää. Pitää käyttää muistisairasta.

Se on lääketieteellinen sana, joka ei loukkaa ketään.

Eikä sairas itse siitä loukkaannu eikä edes piittaa.

Vierailija kirjoitti:

Tuota taitaa olla liikkeellä. Juuri marttyyrius on se mielentila, joka iskee tuon ikäisiin helposti. Siinä vaiheessa ihminen muistelee vain menneitä vääryyksiä ja menetettyjä mahdollisuuksia. Ja itsessä ei ole mitään syytä.

Mutta se taitaa olla melkein kaikilla edessä, joten ei kannata valittaa. Harvassa ovat se iloiset, myötätuntoiset vanhukset, kun on niin paljon helpompaa takertua kiukkuun.

Kuuskymppinen ei ole mikään vahus. Ei ihme, että ovat kärttyisiä, kun luokitellaan ja panetellaan näin.

Monenlaisia vaihtoehtoja on, esimerkiksi tuleva eläkkeelle siirtyminen ja ikääntyminen ahdistavat. Siitä joku jo kirjoittikin. Joskus masennuskin voi puhjeta kun "elämäntyö" on tehty.

Tuli myös mieleeni sekin, että vanhetessa luonteenpiirteet vahvistuvat ja ns. ulkokultaisuus alkaa kadota. Eli niitä sisimpiä tuntoja ei joko jakseta enää peitellä tai sitten ei yksinkertaisesta halutakaan.

Mieleeni vielä juolahti sekin, että voi myös olla että olet itse peittänyt silmäsi joiltain äitisi ikäviltä tavoilta. Usein omien lasten syntymä ja kasvu saa hiljalleen ihmisen näkemään vanhempansa realistisemmassa valossa - niin hyvässä kuin pahassa.

Vaihdevuodet voivat olla vaikeat, ehkä tuossa iässä alkaa olla jo ohi, varsinkin mielialan vaihtelut ja vihaisuus olivat raskaita, nyt 60 kohta täytän.

Yksityiskohtaiset asiat muistuvat mieleen, ikävät ja positiiviset.

Vierailija kirjoitti:

Jäämässä nyt keväällä eläkkeelle. Voisiko se ottaa koville, vaikka kovasti tuntuu sitä odottavan?

Kyllä voi, iso elämänmuutos ja arki pitää rakentaa uudelleen, ystävyyssuhteet saattavat jäädä töihin jne... ikäkriisiä jne...

Olen myös kuusikymppinen, mutta en tunne itseäni hirviöksi, enkä usko, että lähipiiri tai ystävät ja tuttavat sanoisivat minua hirviöksi. Olen kaikkea muuta. Voin kuitenkin kuvitella muuttuvani hirviöksi, jos minua kohdellaan alentavasti ja pidetään toisten elämän arkkitehtinä.

Äitisi kohdalla ongelma saattaa olla siinä, että nyt äitisi etsii uusia tapoja kommunikoida. Aikaisemmin hän on ehkä ollut "palvelijan" asemassa, ja joutunut vain ajattelemaan muiden parasta, ja hän on ollut hiljaa omista ajatuksistaan. Hän on ehkä nyt havahtunut siihen, että hänelläkin on ääni ja puhevalta, ja hän haluaa tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, mutta sinä hänen lapsenaan haluat yhä hiljentää hänet ja alentaa pikku äityliksi, jolla ei ole muuta hyväksyttävää olomuotoa kuin lapsiensa palvelijana.

Itsekin äitinä olen joutunut taistelemaan äänioikeuteni ja oikeuksieni puolesta, enkä ole antanut alentaa itseäni hiljaiseksi ja äänettömäksi yhteistyökumppaniksi. Minulla on omat mielipiteeni, ja olen oikeutettu niihin äitinäkin, ja ihmisenä, ja naisena, ja puolisona, ja lapsena.

No hänellä on vaan jokin kriisi meneillään? Onhan näitä: kolmenkympin kriisi, neljänkympin kriisi  jne. Ihminen sitten itse päättää elämänsä suunnan, lähteekö sille katkeran nahkasaranan tielle vai päättääkö iloita siitä hyvästä mitä elämässä on ja nauttia loppuelämästään. Mun lähipiiriin ei kyllä kuulu yhtään tuollaista kuusikymppistä, kaikki ovat iloisia ja hyvinvoivia ja oikein mukavia ja rentoja. 

Ehkä sun kannattaisi jotenkin nätisti tiedustella äidiltäsi, että onko hänellä jotain ongelmia ja kertoa loukkaamatta, miltä susta tuntuu? 

Vierailija kirjoitti:

Olen myös kuusikymppinen, mutta en tunne itseäni hirviöksi, enkä usko, että lähipiiri tai ystävät ja tuttavat sanoisivat minua hirviöksi. Olen kaikkea muuta. Voin kuitenkin kuvitella muuttuvani hirviöksi, jos minua kohdellaan alentavasti ja pidetään toisten elämän arkkitehtinä.

Äitisi kohdalla ongelma saattaa olla siinä, että nyt äitisi etsii uusia tapoja kommunikoida. Aikaisemmin hän on ehkä ollut "palvelijan" asemassa, ja joutunut vain ajattelemaan muiden parasta, ja hän on ollut hiljaa omista ajatuksistaan. Hän on ehkä nyt havahtunut siihen, että hänelläkin on ääni ja puhevalta, ja hän haluaa tulla kuulluksi ja ymmärretyksi, mutta sinä hänen lapsenaan haluat yhä hiljentää hänet ja alentaa pikku äityliksi, jolla ei ole muuta hyväksyttävää olomuotoa kuin lapsiensa palvelijana.

Itsekin äitinä olen joutunut taistelemaan äänioikeuteni ja oikeuksieni puolesta, enkä ole antanut alentaa itseäni hiljaiseksi ja äänettömäksi yhteistyökumppaniksi. Minulla on omat mielipiteeni, ja olen oikeutettu niihin äitinäkin, ja ihmisenä, ja naisena, ja puolisona, ja lapsena.

Nuivalta kuulostat. N45.

Vierailija kirjoitti:

No hänellä on vaan jokin kriisi meneillään? Onhan näitä: kolmenkympin kriisi, neljänkympin kriisi  jne. Ihminen sitten itse päättää elämänsä suunnan, lähteekö sille katkeran nahkasaranan tielle vai päättääkö iloita siitä hyvästä mitä elämässä on ja nauttia loppuelämästään. Mun lähipiiriin ei kyllä kuulu yhtään tuollaista kuusikymppistä, kaikki ovat iloisia ja hyvinvoivia ja oikein mukavia ja rentoja. 

Ehkä sun kannattaisi jotenkin nätisti tiedustella äidiltäsi, että onko hänellä jotain ongelmia ja kertoa loukkaamatta, miltä susta tuntuu? 

"Nahkasarana"....voi että, päivän paras!!!😀😄

Mun äidillä alkoivat vaihdevuodet äskettäin, vasta kuudenkympin kieppeillä. Olen huomannut, että niiden myötä hänestä on tullut ajoittain vanhanaikainen ja joustamaton. Jotkut hänen mielipiteistään, mm. tasa-arvoon liittyvät, saavat mut raivon partaalle. Valittaa myös koko ajan työstään ja haluaisi jo jäädä eläkkeelle. Olen huomannut vaihtavani kuulumisia enemmän isäni kanssa... 

Eläkkeelle jääminen voi olla usein kriisi, nostaa tarpeettomuuden ja yksinäisyyden tunteita pintaan