Elatusmaksusta, kuinka menee?
Hei!
Maksu on tarkastettu viimeksi 02/2016, tällöin isä oli työtön ja jäämässä yrittäjäksi. Nyt kun verotiedot vahvistettiin, niin hänen tulonsa olivat nettona 47 000 € ja minun 26 000 €. Isä on koko ajan maksanut ns. minimimaksua, minkä Kela maksaa.
Tuolloin 2016 oli puhetta lastenvalvojalla, että isän pitää ilmoittaa tulojensa muutoksesta, jos niin tapahtuu. Ei sitten ilmoittanut. Nyt kun varasin ajan lastenvalvojalle, niin isä sähisi minulle, että kirjanpitäjä kirjoittaa sellaisen todistuksen, että "en saa mitään".
Mitenköhän maksun kanssa nyt menee? Onko muutosta mahdollista saada takautuvasti?
Ja ihan tiedoksi, en ole ryöstämässä ketään, haluan vain elatuskyvyn mukaiset elatusmaksut.
Nyt varasin ajan Oikeusaputoimistoon ja kyselen sieltä asiaa jo etukäteen. Isä on tehnyt vuosia pimeitä töitä, ettei tarvitse maksaa kuin minimi. Nyt tämä lasten ja minun kyykyttäminen riittää. Voihan se olla, että en saa mitään, mutta ainakin faktaa. Ja kun lapset täyttävät 18 v, niin en edes pissi exän kodin suuntaan :). Idiootti. Ap