Tunnetko ihmistä, jonka on vaikea kehua muita ihmisiä?

Itseni. Ihan hyvin tulen toimeen =)

En tunne. Tunnen ihmisiä, jotka jakavat kehuja epäreilusti, ja se ärsyttää. :DD

Vierailija kirjoitti:

En tunne. Tunnen ihmisiä, jotka jakavat kehuja epäreilusti, ja se ärsyttää. :DD

Selvennä epäreilu kehuminen, esimerkkejä?

Vierailija kirjoitti:

Itseni. Ihan hyvin tulen toimeen =)

Saatko sinä kehuja?

Tunnen sellaisia ihmisiä. Muiden kehuminen on vaikeaa, mutta itseään he kyllä osaavat kehua helposti. Lyttäävät muita ja pönkittävät itseään ylöspäin. Rasittavaa on heidän seuransa, ainakin silloin, kun tekevä ko asioita.

Tunnen. Yksi haukkusi kaikkea/kaikkia mahdollisia. Täällä keröä vain kehuja itselleen. Kamalaa kuuneltavaa ja lukemista.

Mun täti on sellanen, että se ignooraa kaikki muut, mutta spämmää Facebookinsa täyteen niitä testituloksia jotka väittävät hänen olevan älykäs/empaattinen/täydellinen/jne. ihminen, naurattais jos ei vituttais niin paljon että miten syvällä pää voikaan omassa perseessä olla.

kaikki suomalaiset naiset.

En kehu ketään syyttä, enkä toivo itselleni sitä myöskään. Aitoja mielipiteitä otetaan vastaan.

Minä itse en tyhjiä kehuskele, mutta kun koen jonkun oikeasti olevan kehujen arvoinen en niissä säästele. En pidä perseennuolijoista enkä selkääntaputtelijoista.

Tunnen ja epämukavaksi. Emme ole enää tekemisissä. Tunsin erään naisen yli 10 v ja hän ei kertaakaan sanonut mulle mitään positiivista minuun liittyen. Otimme esim aikanaan yhdessä paljon kuvia irc-galleriaan ja kertaakaan ei kehunut kuviani. Itse kehuin hänen kuviaan aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tunne. Tunnen ihmisiä, jotka jakavat kehuja epäreilusti, ja se ärsyttää. :DD

Selvennä epäreilu kehuminen, esimerkkejä?

Mulle tulee tästä mieleen se, että töissä esimies ei sano mitään niille, jotka tekevät työnsä hyvin, mutta sitten saattaa hehkuttaa jotain täysin epäolennaista itsetäänselvää asiaa. Ja ikävästi muita kohtaan käyttäytyville esimies ei uskalla sanoa mitään, vaan lähinnä nuoleskelee peloissaan.

Läpinäkyvää ja säälittävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tunne. Tunnen ihmisiä, jotka jakavat kehuja epäreilusti, ja se ärsyttää. :DD

Selvennä epäreilu kehuminen, esimerkkejä?

Mulle tulee tästä mieleen se, että töissä esimies ei sano mitään niille, jotka tekevät työnsä hyvin, mutta sitten saattaa hehkuttaa jotain täysin epäolennaista itsetäänselvää asiaa. Ja ikävästi muita kohtaan käyttäytyville esimies ei uskalla sanoa mitään, vaan lähinnä nuoleskelee peloissaan.

Läpinäkyvää ja säälittävää.

Ja se, että porukka tekee työnsä yleensä hyvin ja tunnollisesti, kovassa paineessakin. Vain jonkun tekemisiä nostetaan. Vain jonkun tekemistä aloitteista oikeasti innostutaan. Jos joku muu ehdottaa jotain, se on ainakin aluksi periaatteessa ei, kunnes joku suositumpi keksii ehdottaa samaa. 

Eräs esimies ei kestänyt, että alaisiaan kehuttiin, tai jos saivat positiivista huomiota, tai onnitteluja jostain.

Ette te mitään muita kehumaan kykeneviä edes tunne, mitä ihmettä? Vai lasketteko senkin toisen kehumiseksi, kun tämä ei ole läsnä?:D Mitä olen elänyt niin suomalainen ei toista osaa kehua, mutta minun mumminipa osasi, ja siitä tiedän, että hyvin harva osaa. Kohteliaisuudet eivät nimittäin ole kehumista, kohteliaat kehut siis.

Mä en oikein osaa kehua muita (paitsi jos kyseessä on lapsi), kehujen vastaanottaminen on mulle myös vaikeaa.

Tiedän narsistisen persoonallisuushäiriöisen (lääkärin diagnoosi asiasta), joka kehuu korkeintaan vaivalloisesti paljon muita myöhemmin jonkun saavutusta, mutta ei koskaan henkilöiden ominaisuuksia. Paitsi omia tissejään somessa.

Itselleni ei tuota ongelmia kehua muita, koska se ei ole millään tavalla minulta pois.

Juu, vanhempani. Oiskohan muutaman kerran elämässä kehuneet minua jostain asiasta. Yliopiston huipputodistuskin vain luettiin ja annettiin minulle takaisin sanomatta mitään, aivan kuin se olisi ollut ruokakaupan tarjouslehti. Ovat kumpikin surkeista oloista. Ja toinen vähäeleiseltä Pohojanmaalta. Silti. En voisi itse olla koskaan kehumatta toista, jos on aihetta. Ja vaikkei olisikaan, aina voi olla.empaattinen. Koen usein oloni vaivautuneeksi vanhempieni seurassa. Emme ole samalta planeetalta.

Minusta kehuminen ei oikein kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Jos toista ja hänen tekemisiään ei hauku, se on kehu, ainakin siellä päin mistä itse olen kotoisin. Ennemminkin Suomessa minusta kiinnittää huomiota, jos kehuu toisia, eikä niitä kehuja aina oteta vastaan hyvällä. Itse tykkään kehua - aiheesta, en kehu turhasta, mutta herkästi silloin kun on kehumisen aihetta - ja olen kokenut, että ihmiset eivät oikein osaa ottaa sitä. Aivan kuin ajateltaisiin, että kehuja on aina epärehellinen ja hänellä on taka-ajatuksia. Vastakkainen sukupuoli taas kuvittelee ulkonäköön tai muihin sukupuoliominaisuuksiin liittymättömänkin kehumisen olevan iskuyritys.

Itsensä kehuminen, siis oikeasti kehuskelu eikä vain nopea maininta, että suoriuduinpa jostain hyvin, on kyllä vaikeaa kuunneltavaa.

Itseni. Minua ei lapsena kehuttu saati sanottu juuri muutakaan positiivista. Ja nyt takeltelen itse asian kanssa. Lapsia tämä ei koske, ei omia eikä muiden. Jotenkin kaikki ne traumaattisesta lapsuudesta kumpuavat tunneongelmat häviävät lasten seurassa ollessa ja jyllää aikuisten seurassa.

Tunnen ahdistusta tästä. Siinä ei ole ongelmaa ettenkö tunnistaisi milloin olisi syytä kehua ja haluaisin kehua mutta sen ulos suusta saaminen on tuskaisen vaikeaa.