Esimies painostaa kertomaan pomolle raskaudesta.
Olen jäämässä toukokuun alussa äitiyslomalle, laskettu siis kesäkuussa. Esimies sai tietää reilu kuukausi sitten raskaudestani ja painostaa nyt jatkuvasti että minun täytyy kertoa pomolle.
Aijon kyllä kertoa ajoissa, mutta suoraan sanoen olen saanut tarpeekseni, tää alkaa heti kun tulen töihin ja ärsyttää vaan olla töissä. Tällä ei kyllä tosin ole edes koulutusta tmv ei varmaan sitten ole tietoinen oikein mistään. Tuntuu että käytös muuttunut muutenkin minua kohtaan tämän jälkeen. On esimerkiksi hävittänyt omaisuuttani vahingossa eikä edes pyydä anteeksi asiaa, tai muutenkin kun keskustellaan ns puhuu välillä törkeään sävyyn..
Perustelee myös sillä ettei hän saa noottia siitä ettei kertonut pomolle vaikka eihän hänellä ole siihen oikeutta.
Onko mitään mitä voin tehdä? Voi toki johtua hormooneistakin mutta olen alkanut vihata työtäni ja paikkaa.
Kommentit (13)
No sun on ilmoitettava siitä viimeistään 2 kuukautta ennen loman alkua, joten ei sinulla ole montaa viikkoa tähteellä.
Miksi esimies ei kerro pomolle? Ei siinä sinun lupaasi tarvita. Jos nyt pitäävähentää väkeä, niin sinut saa irtisanoa, koska ei ole tiedossa, että olet raskaana.
Vierailija kirjoitti:
No sun on ilmoitettava siitä viimeistään 2 kuukautta ennen loman alkua, joten ei sinulla ole montaa viikkoa tähteellä.
Tiedän ja aijonkin kertoa tottakai. Kyse nyt enemmänkin onko tuollainen painostus oikein kun raskaus ei ole tähänkään asti vaikuttanut työhöni mitenkään.
Miksi et ole vielä kertonut pomolle?
Minä olen aina kertonut suht pian kun asia näyttää varmalta, ensimmäisten ultrien jälkeen. Onhan sillä paljonkin merkitystä tehtävien suunnittelun kannalta, että tietää, kuka on paikalla puolen vuoden ja vuoden päästä. En ole koskaan ymmärtänyt näitä ihmisiä, joiden on tärkeää olla juuri niin hankalia työntekijöitä kuin laki sallii. Miksi työnantaja on vihollinen, jota pitää kohdella mahdollisimman huonosti?
Ihan rehtiyden nimissä olisi hyvä kertoa ajoissa. Ehtivät etsimään ja kouluttamaan sinulle sijaisen jne.. Miksi vedättää tahallaan jertomista ihan viimetippaan?!
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aina kertonut suht pian kun asia näyttää varmalta, ensimmäisten ultrien jälkeen. Onhan sillä paljonkin merkitystä tehtävien suunnittelun kannalta, että tietää, kuka on paikalla puolen vuoden ja vuoden päästä. En ole koskaan ymmärtänyt näitä ihmisiä, joiden on tärkeää olla juuri niin hankalia työntekijöitä kuin laki sallii. Miksi työnantaja on vihollinen, jota pitää kohdella mahdollisimman huonosti?
Ja tähän voi vielä lisätä, että olen määräaikaisena jäänyt äitiyslomalle, ja minut on vakinaistettu kesken hoitovapaan. Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan, ja jos itse kohtelee esimiestä kuin ihmistä, tulee itsekin kohdelluksi hyvin.
Mitä eroa on esimiehellä ja pomolla? Eikö esimiehesi ole sama henkilö kuin pomosi ja jos hän tietää asiasta niin kelle muulle pitäisi kertoa? En oikein tajua koko kuviota nyt.
Esimiehellesihän olet jo kertonut. Pitääkö ihan pääjehulle mennä kasvotusten sanomaan?
Onkos tää jotain pääkaupunki kieltä, kun esimies on joku muu kun pomo? Ej jymmärrä!
Esimies voi olla esim. lähiesimies eli varsinainen työpaikan pomo on sitten ylin henkilö joka päättää esim sijaisten ottamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Esimies voi olla esim. lähiesimies eli varsinainen työpaikan pomo on sitten ylin henkilö joka päättää esim sijaisten ottamisesta.
Niin, eikö sen lähiesimiehen tehtävänä ole sitten tiedottaa omaa esimiestään ym. tällaisista asioista jos työntekijä on jäämässä pois töistä? Työntekijähän nimenomaan keskustelee asioista oman esimiehensä kanssa ja esimies hoitaa sitten tarvittaessa jatkotoimenpiteet?
Tietääkö pomo tästä teidän rakkauden hetelmästä?!