Keltaista unelmaa! Koirankusta joka puolella Stadia!
Varokaa lapset! Ei saa syödä keltaista lunta, vaikka sitä joka paikassa onkin!
Talvi ja lumi on kerrankin tullut Helsinkiin. Päätin tehdä reippaan lenkin talvisessa säässä asuinalueeni ulkoilureitillä. Vaan mitä silmäni näkevätkään ihanan valkoisen lumen sijaan? Keltaista kusta kaikkialla! Ihanat koirulinne kusevat kaikki ulkoilureittien varret ja polut keltaiseksi. Olin melkein haistavinani pissan pakkassäässä, niin paljon sitä pissaa oli. Koiranne kärsivät ilmeisesti myös inkontinenssista, sillä myös keskellä tietä oli keltaista joka paikassa. Myös taloyhtiön laiskimmat koiranomistajat tunnistaa näin talvella siitä, että ulko-oven edusta on muuttunut keltaiseksi!
Ihanaa! Miten tässä maassa on näin paljon koiria, jos kohta puolella aikuisista ei ole edes töitä, millä elättää itsensä?!
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Muuttakaa maalle. Ostakaa iso tontti ja aidatkaa se.
Itse pidän koirista, mutta kyllä täällä maallakin näkee, että vaikka tilaa löytyy silti pitää koiralla kusetuttaa oikeasti joka paikka. Puun alustat on koirankusessa, sen sijaan että vietäs ne koirat sivummalle niin paskotutaan ja kusetutaan keskustan kävelytielle muiden tallomaksi. Jos joku tekee hienon lumiveistoksen, niin hyvä jos yhden päivän ilman koirankusta selvitään. Mikä helvetti siinä on ettei arvosteta toisten kovaa vaivaa ja veistosta vaan pitää se rakki antaa kusta toisten tekemään työhönkin vaikka tilaa löytyy kusettaa muualle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän muksu kerran horjahti vahingossa astuttuaan ulos rappukäytävästä. Naama suoraan koiranpissaan, jota oli oven edessä.
Miksei koirilla ole vaippoja niin kuin lapsilla, jos ne kerran ovat lapsenkorvikkeita ja pysyvästi lapsen tasolla älyllisesti?
Oletko viimeaikoina tsekannut omaa älytasoasi?
Jokaisen lapsen vaippa vaihdetaan 5000 - 7000 kertaa ennen kuin hän oppii itse käymään vessassa. Se tarkoittaa puoltatoista tonnia jätettä yhtä lasta kohti.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa käytetään keskimäärin 28 miljardia vaippaa vuodessa.
http://vintti.yle.fi/yle.fi/tv1/juttuarkisto/tiede-ja-oppiminen/prisma-…
Juuri näin! On todella ikävää ja valitettavaa kun idiootin tasolla olevat sikiävät vimmatusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei valitettavasti ole koiraa, mutta kusen aina itse jalkakäytävän reunaan. Kustahan se vain on.
Opettiko äitisi tavoille? Teidän perheellä ei taida olla vessanpönttöäkään viemässä tilaa kotona.
Ei kusemista tarvitse ihmiselle opettaa.
Sulla kusi tulee siis missä nyt satut kulloinkin olemaan. OK.
Niin. Ei virtsarakossa mitään perkeleen gps-paikannustakaan ole.
Miljardit kalat kakkii suoraan veteen. Lasinsirpaleita on maasto täynnä. Atomijäte säteilee 10.000 vuotta. Juopot oksentavat ja sylkevät kaduille. Joten Suomen 900.000 koiran päivittäiset pisut ja papanat ovat piinats tässä.
Koira ihmiset on vaan tosi perseestä,koirille ja kissoille rekisteröinti ja siru pakko,koiravero 1.5% bruttotulosta/koira.
Rekisteröimättömät/siruttomat eläimet piikille.
Missä ihmeen slummeissa te asutte, kun kävelytiet on täynnä koiran paskaa ja kusta? Itse asun kaupungissa, mutta kyllä ne kuset ja paskat ovat siellä tien sivussa, ei keskellä kävelytietä. Vai hoiperteletteko kännissä siellä ojan pohjissa? En ole ikinä keskellä kävelytietä nähnyt paskaa enkä kusta, vaikka kävelen paljon. Ja aika vähän sitä paskaakin loppujen lopuksi on siellä tien reunassa, suurin osa koiran omistajista kerää ne pois. Itseäni ärsyttää kesällä ne räkäklimpit, joita on pitkin katuja. En ymmärrä, mikä tarve on räkiä pitkin katuja? Eikö niitä eritteitä voi pitää siellä suussaan? Valitettavasti niitä ei talvella huomaa. Puistoon kun menee lasten kanssa, niin saa tarkkaan katsoa, ettei ole mitään huumeneuloja jossain.

Meidän lähellä on kaupungin vuokra slummi,voit tulla tänne ihastelemaan keltaista lunta ja paskaa pitkin pyöräteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No yhyy. Se on vaan pissaa, katoaa hetkessä. Kyllä minäkin kerään koirani paskat, mutta keltaiset pissat tien pientareilla ei haittaa mua tippaakaan. Kyllä se lumi pian sulaa, niin ap:n ei tarvitse enää itkeä. Kaikki eläimet virtsaavat, elä sen kanssa.
Mitäs tuumaisit jos kerrostalon asukkaat alkaisi kusta koiran omistajien postiluukuista sisään? Kaikki ihmiset virtsaa niin opettele elämään sen kanssa. Ei kait ihminen ole koiraa huonompi luontokappale?
Ehkä sitten samalla löytyy paikka myös koirankakkapusseille.
Mulla muuten on ovisilmä nykyään korvattu kätevästi kameralla, vinkki vaan muillekin.

Kamera onkin näppärä ovisilmän tilalle. Oikein kytkettynä voi kaukosäätimellä vilkaista kuka siellä oven takana on. Ilman etukäteen puh soittoa on turha kuvitella että avaan edes kavereille oven. Koputuksiin tai ovikellon soittoon en avaa ikinä.
Mä tykkään koirista ja joskus skidinä oli sellainen otus. Kuitenkin kaupungeissa koirista on huomattavia haittoja. Keltainen lumi, paskat, häiritsevä haukkuminen joka pienestäkin äänestä. Vaikka mua koirien jätökset häiritsee niin en syytä siitä koiria vaan niiden omistajia. Eläimet on viattomia ihmisten typeryyksiin.
Olen niin viilipytty etten pätki pahimpia koiranomistajia päin näköä vaikka rystysiä kutittaa. Se on huomattu että puhetta nämä ei ymmärrä. Loukkaantuvat heti jos jätöksistä huomauttaa. Yksi keino on kusta postiluukusta mahtuvaan muottiin. Jäädyttää sen ja sujauttaa vastalauseen luukusta sisään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koiranomistajat haisevat itsekin koiralle, koirankuolalle, -pissalle ja -kakalle, niin heitä ei paljon haittaa kävellä pitkin kusisia ja paskaisia katuja ihastellen ”talvista maisemaa”. Tulee varmaan ihan kotoisa olo, kun saa tallata koirankakkaan. Kakki-pissapyllyllään ne koirat sitten piehtaroivat omistajiensa sängyssä ja sohvalla. Hyi, en voisi koskaan ottaa koiraa.
Miksi astuisin koiran paskaan? Osaan katsoa jalkoihini, mihin astun. En ikinä ole astunut koiranpaskaan, lasinsiruihin, vesilätäkköön, ruuan jätteisiin, oksennukseen tai mitä kaikkea tuolla maassa sattuu olemaan. En ymmärrä kuinka joku voi astua koiranpaskaan? Kännykkäänkö nämä ihmiset katsovat? Ja en tunne yhtäkään koiran omistajaa, joka haisee koiranpaskalle tai -kuselle. Kyllä näillä koiranomistajilla suihkut on, missä käyvät ja pesevät vieläpä ne koiransakin. Kaupassa olen kyllä joutunut olemaan kassajonossa, missä joku ihminen haisee hielle, tupakalle tai vanhalle viinalle. Hyi helvetti. Varsinkin kesäaika on ihan kamalaa, kun ihmiset haisevat hielle.
En täysin jaksa uskoa siihen, ettet ole ikinä mihinkään astunut. Kyllä kun raitilla astelee niin joskus paskaan astuu. Muistaakseni 3 kertaa olen astunut koiranpaskaan. Se on järkyttävää.
Pahalle haiseva ihminen ei haise niin pahalle kuin pahalle haiseva koira.
Vai että oikein JÄRKYTTÄVÄÄ :DDD Voi mikä ihana pieni draamakuningatar.
Tuon koirani kusemaan seuraavaksi sun ruman kakaran naamalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ihmeen slummeissa te asutte, kun kävelytiet on täynnä koiran paskaa ja kusta? Itse asun kaupungissa, mutta kyllä ne kuset ja paskat ovat siellä tien sivussa, ei keskellä kävelytietä. Vai hoiperteletteko kännissä siellä ojan pohjissa? En ole ikinä keskellä kävelytietä nähnyt paskaa enkä kusta, vaikka kävelen paljon. Ja aika vähän sitä paskaakin loppujen lopuksi on siellä tien reunassa, suurin osa koiran omistajista kerää ne pois. Itseäni ärsyttää kesällä ne räkäklimpit, joita on pitkin katuja. En ymmärrä, mikä tarve on räkiä pitkin katuja? Eikö niitä eritteitä voi pitää siellä suussaan? Valitettavasti niitä ei talvella huomaa. Puistoon kun menee lasten kanssa, niin saa tarkkaan katsoa, ettei ole mitään huumeneuloja jossain.
Meidän lähellä on kaupungin vuokra slummi,voit tulla tänne ihastelemaan keltaista lunta ja paskaa pitkin pyöräteitä.
Muuta pois tai kävele jotain toista kautta, jos noin paljon häiritsee se slummi. Tai mene autolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No yhyy. Se on vaan pissaa, katoaa hetkessä. Kyllä minäkin kerään koirani paskat, mutta keltaiset pissat tien pientareilla ei haittaa mua tippaakaan. Kyllä se lumi pian sulaa, niin ap:n ei tarvitse enää itkeä. Kaikki eläimet virtsaavat, elä sen kanssa.
Mitäs tuumaisit jos kerrostalon asukkaat alkaisi kusta koiran omistajien postiluukuista sisään? Kaikki ihmiset virtsaa niin opettele elämään sen kanssa. Ei kait ihminen ole koiraa huonompi luontokappale?
Ehkä sitten samalla löytyy paikka myös koirankakkapusseille.
Mulla muuten on ovisilmä nykyään korvattu kätevästi kameralla, vinkki vaan muillekin.
Kamera onkin näppärä ovisilmän tilalle. Oikein kytkettynä voi kaukosäätimellä vilkaista kuka siellä oven takana on. Ilman etukäteen puh soittoa on turha kuvitella että avaan edes kavereille oven. Koputuksiin tai ovikellon soittoon en avaa ikinä.
Mä tykkään koirista ja joskus skidinä oli sellainen otus. Kuitenkin kaupungeissa koirista on huomattavia haittoja. Keltainen lumi, paskat, häiritsevä haukkuminen joka pienestäkin äänestä. Vaikka mua koirien jätökset häiritsee niin en syytä siitä koiria vaan niiden omistajia. Eläimet on viattomia ihmisten typeryyksiin.
Olen niin viilipytty etten pätki pahimpia koiranomistajia päin näköä vaikka rystysiä kutittaa. Se on huomattu että puhetta nämä ei ymmärrä. Loukkaantuvat heti jos jätöksistä huomauttaa. Yksi keino on kusta postiluukusta mahtuvaan muottiin. Jäädyttää sen ja sujauttaa vastalauseen luukusta sisään.
Ja saat syytteen kotirauhan rikkomisesta ja sakot. Sekä myös lähestymiskiellon. Toisen postiluukusta kun ei vaan voi mitä tahansa tiputella. Se on rikos. Koiran kusettamista ja paskottamista ei ole vielä kriminalisoitu. Koiran haukkuminen ei myöskään ole rikos. Joten jos et halua olla rikollinen, niin unohda ajatuksesi.
Vierailija kirjoitti:
Ja uskokaa jo arvon taaperon kanssa liikkujat mutta täällä maailmassa on muitakin kun se teidän ihana pikku mussumussu.. Muiden maailma ei pyöri teidän rasittavien kakaroiden ympärillä..
Ei se varmaan pyöri sinun kusta ruikkivan rakkisikaan ympärillä.
Se taapero voi olla tulevaisuudessa vaihatmassa sinun kusivaippojasi, johon rakkisi ei kykene.
Miksi näillä stadilaisilla on aina joku ongelma? Psykiatrit varmaan tienaavat hyvin pääkaupunkiseudulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja uskokaa jo arvon taaperon kanssa liikkujat mutta täällä maailmassa on muitakin kun se teidän ihana pikku mussumussu.. Muiden maailma ei pyöri teidän rasittavien kakaroiden ympärillä..
Ei se varmaan pyöri sinun kusta ruikkivan rakkisikaan ympärillä.
Se taapero voi olla tulevaisuudessa vaihatmassa sinun kusivaippojasi, johon rakkisi ei kykene.
Se taapero voi tulevaisuudessa olla myös täys taakka koko yhteiskunnalle ja istua vankilassa koko elämänsä. Jos ja jos.

Robotithan ne kusivaipat tulevaisuudessa vaihtaa. Tai sitten mamuista koulutetaan lähihoitajia, kun kantasuomalaiset eivät suostu tuota työtä tekemään. Joten tuskin taaperosi sitä hommaa tekee. On se kumma, kun en itse ole koskaan koiran paskaan astunut eivätkä myöskään lapseni (3 kpl), ei edes silloin kun he olivat taaperoita. Johtuukohan se siitä, että nykyäidit kulkevat kännykkä kädessä, eivätkä seuraa mitä se lapsi puuhaa? Kun se somettaminen 24/7 on tärkeämpää.
Vierailija kirjoitti:
Missä ihmeen slummeissa te asutte, kun kävelytiet on täynnä koiran paskaa ja kusta? Itse asun kaupungissa, mutta kyllä ne kuset ja paskat ovat siellä tien sivussa, ei keskellä kävelytietä. Vai hoiperteletteko kännissä siellä ojan pohjissa? En ole ikinä keskellä kävelytietä nähnyt paskaa enkä kusta, vaikka kävelen paljon. Ja aika vähän sitä paskaakin loppujen lopuksi on siellä tien reunassa, suurin osa koiran omistajista kerää ne pois. Itseäni ärsyttää kesällä ne räkäklimpit, joita on pitkin katuja. En ymmärrä, mikä tarve on räkiä pitkin katuja? Eikö niitä eritteitä voi pitää siellä suussaan? Valitettavasti niitä ei talvella huomaa. Puistoon kun menee lasten kanssa, niin saa tarkkaan katsoa, ettei ole mitään huumeneuloja jossain.
Kaverini asuu omakotitalossa joka on alueena lähiö kaupungin vieressä. Siellä lähes joka talossa on koira ja sen huomaa. Katujen reunat on varsinkin näin kevättalvisin keltaisen ruskeaa kuorrutusta. Oltiin kerran menossa kylään ihan illan viettoon. Sen aikainen naisystävä liukastui ja kaatui lumipenkkaan. Takkinsa meni lopulta roskiin kun se ei puhdistunut pesuista huolimatta.

Kaatuminenkin on ihan oma vika. Liukkaalla kelillä voi käyttää liukuesteitä kenkien päällä, maksavat muutaman euron ja käyvät minkä tahansa kenkien kanssa. Itse käytän niitä, koska en halua kulkea käsi tai jalka paketissa. Ja voihan sitä huonomminkin käydä kaatuessa. Oletko ajatellut sitä? Naisystäväsi olisi voinut lyödä päänsä tosi pahasti kaatuessaan siinä liukastuessaan. Takki ehkä on kuitenkin pieni murhe sen rinnalla. Ja vaikka niitä koiria ei olisi, niin eipä nuo lumipenkat kaupunkialueilla mitään puhtaan valkoisia ole. Ihan harmaanruskeita ovat muutenkin.