Miten päästä yli siitä, ettei isä tahdo olla yhteyksissa?

Kenelläkään vastaavasta kokemusta?

Mä annoin vaan olla. Jos ei toista kiinnosta (oli sit isä, kaveri, muu sukulainen) niin en jaksa väkisin pitää yhteyttä, ja tuputtaa kuulumisiani.

Käyttäjä9253 kirjoitti:

Mä annoin vaan olla. Jos ei toista kiinnosta (oli sit isä, kaveri, muu sukulainen) niin en jaksa väkisin pitää yhteyttä, ja tuputtaa kuulumisiani.

Niin, eikai siinä muu auta. Ehkä sellainen yksipuolinen yhteys satuttaa enemmän kuin se ettei ole ollenkaan tekemisissä.

Pääset yli kun tajuat, että syy ei ole sinun. Sinussa, ap, ei ole mitään vikaa. Kyse on isäsi henkilökohtaisesta asiasta.

Sinusta tuntuu pahalta, koska luulet olevasi syyllinen. Et ole.

Itsellä samankaltainen tilanne. Vanhempani erosivat kun olin 11v, asuin hetken isäni kanssa kunnes sukset menivät ristiin isäni uuden puolison kanssa, ja muutin äidilleni toiselle paikkakunnalle. Kyläilin teini-ikään asti isälläni joka toinen viikonloppu, vierailut kuitenkin ajan myötä peruuntuivat usein isäni toimesta, ja pian loppuivat sitten kokonaan. Nyt aikuisiällä ollaan todella vähän tekemisissä, ja olen asiaa joutunut käymään melko paljonkin läpi. Miksi en kelpaa isälleni? Sain lapsen muutama vuosi sitten, isäni ensimmäinen ja ainoa lapsenlapsi, edes häneen isäni ei ole halunnut(?) luoda suhdetta. Se tekee vielä kipeämpää kuin oma menetykseni isääni.

Itse laittelen isälleni viestiä silloin tällöin, lähinnä lapseni kuvia ja kuulumisiamme. Säännöllisesti pyydän käymäänkin, vaikka useimmiten saankin pettyä. Ja välimatkaa meillä on noin 20km..

Joskus näissä tilanteissa lapsi muistuttaa liikaa äitiään, isällä saattaa olla hyvin vahvoja negatiivisia tunteita sinun äitiisi ja ne vaikuttavat myös teidän suhteeseen ja isäsi on ollut ehkä vaikeaa luoda kiintymyssuhdetta sinuun tästä syystä.

Joskus yksipuolisessa yhteydenpidossa riittää tuollainen pieni herätys ettei otakkaan yhteyttä vaan jättää vastuun toiselle jolloin laiskempi osapuoli tajuaa ettei ole kuulunut ja yrittää korjata tilannetta.

Jos isäsi ei otakkaan yhteyttä ja asia vaivaa voithan kysyä suoraan missä ongelma on, ehkä saatkin vastauksen. En usko että isääsi ei kiinnosta, muuten hän ei edes vastaisi.

Mutta kuten edellä sanottu Sinussa ei ole vikaa vaan isässäsi jolla on jokin ongelma isänä olemisessa sinulle. Sinä olet tärkeä.

Sama toiste päin täällä. Tyttäreni ei halua olla missään tekemisessä kanssani, syytä selittämättä.

Itse olen se "perässä juoksija" joka kyselee kuulumisia kerta toisensa jälkeen yksipuolisesti.

Nykyisin ei vastaa edes viesteihin/puheluihin.

Surettaa ja sydäntä riipaisee kun oma lapsi jonka olet kasvattanut rakkaudella ja tukemalla, yks kaks lopettaa yhteydenpidon.

Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan tunkea hänen elämäänsä väkisin.

Pitkään mietin että teinkö/ sanoinko jotain loukkaavaa mutta nykyään en syyllistä enään itseäni..elämä vaan on näköjään tällaista.

Ehkä olisi korkea aika jutella äidin kanssa pitkään siitä, mikä isä oikeasti on miehiään. Että minkätyyppistä vikaa on korvien välissä.

Monella miehellä ne tunnetaidot ovat heikot muun itsekeskeisyyden lisäksi. Lapsi muistuttaa olemassaolollaan isää tämän kyvyttömyydestä. Herää vaikeita tunteita, jotka tukahdutetaan. Aikuisen lapsen yhä jatkuva tarvitsevuus ja isännälkä vain korostavat asiaa. Ja kun sosiaalista painetta on niinkin vähän hylkääjäisää kohtaan. Ei välttämättä tarvitse olla edes mikään puhdas narsisti tai psykopaatti tai edes täysi kusipää, niin ottaa henkisesti hatkat koko asiasta.

En lopulta osaa päättää, olisiko se parempi maailma, jossa nämä hylkääjäisät laitettaisiin jalkapuuhun muiden syljettäväksi. Sitten kalsea totuus isän puutteista vain paljastuisi myöhemmin. Ja lapsen aikuisuudesta isompi pätkä kuluisi epämääräisissä tuskissa ilman selkeää syytä.

Minun isäni hoiti eron jälkeen joka toinen viikonloppu velvollisuutensa aikakauteen nähden hyvin. Joo, tuli nähtyä turhan monta tyttöystävää ja roikuttua milloin kenenkin nurkissa, kun eivät voineet olla näkemättä edes niitä paria päivää. Mutta ei sellaista siihen aikaan osattu paheksua. Isä on sentimentaalinen ja kuvittelin pitkään, että hän olisi jotenkin tunteiltaan äitiäni terveempi. Äiti kun oli väkivaltainen räiskäle. Joten ripustauduin isäntyttöyteen. Sainhan kuitenkin halauksia, toisin kuin äidiltä.

Vasta kun sekaannuin mieheen, joka oli näennäisesti hyvinkin lämmin, mutta pinnan alla hyvinkin kylmä ja välinpitämätön, aloin ymmärtää, että isässä on samoja piirteitä. Vaikka hän on ystäviään kohtaan kärsivällinen ja avarakatseinen, tytärtä varten näistä ominaisuuksista ei jää säästöön.

Isä on alkoholisti. Olin nelissä kymmenissä, ennen kuin hän sanoi sen suoraan. En ollut tajunnut. En vain ymmärtänyt, miksi näinkin rakastetulla lapsella on niin paha olla. Kunnes aloin ymmärtää, että eihän isääni kiinnosta lainkaan, minkälainen ihminen minusta on tullut, tarvitsisinko hänen tukeaan hankalissa elämäntilanteissa. Jos kerroin hänelle jotain itsestäni, ei jaksanut kuunnella. Päädyin siihen tulokseen, että hänen lämpönsä kohdistuu ajatukseen minusta pikkulapsena tai sitten vaihtoehtoisesti hänen äidinkorvikkeenaan. Mitään siitä välistä hän ei halua tuntea.

Riidellä ei voi, en ole koskaan voinut kunnolla ottaa konfliktia mistään asiasta. Puolustautuminen on raivokasta ja täysin tyrmäävää. Jostain syystä tajusin tämän yhdeksänvuotiaana, ja pelkäsin, mitä tapahtuu, kun tulen murrosikään, koska isä ei tule kestämään kasvuani eikä antamaan tilaa sille. Sittemmin se oivallus katosi. Omaksi vahingokseni. Ero tuli kun olin 10. Huokaisin helpotuksesta, mutta suhteemme kivettyi siihen. Ei kehittynyt oikein miksikään.

Nyt isä on harmissaan, kun hoidan vanhenevaa äitiäni, mutta häntä en. Kaikki nämä vuodet hän kuitenkin halusi asua 200 km päässä. Jää siis sinne, en ehdi auttelemaan.

Tästäkin oltaisiin selvitty käyttämällä kondoomia!

Yhtä tilannetta läheltä seuranneena voin sanoa, että juuri se voi vaikuttaa, jos isä ei voi sietää lapsen äitiä, ja lapsi on aivan kopio äidistään. Toki on surullista, jos isä "hylkää" lapsensa, mutta jos lapsesta on kasvatettu ahne, itsekäs ja kateellinen valehtelija, joka vain haukkuu isäänsä ja tämän lähipiiriä, niin oikeasti, kauanko sellaista muka pitäisi jaksaa katsella, jos yrityksistä huolimatta käytökseen ei tule muutosta?

Vierailija kirjoitti:

Sama toiste päin täällä. Tyttäreni ei halua olla missään tekemisessä kanssani, syytä selittämättä.

Itse olen se "perässä juoksija" joka kyselee kuulumisia kerta toisensa jälkeen yksipuolisesti.

Nykyisin ei vastaa edes viesteihin/puheluihin.

Surettaa ja sydäntä riipaisee kun oma lapsi jonka olet kasvattanut rakkaudella ja tukemalla, yks kaks lopettaa yhteydenpidon.

Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan tunkea hänen elämäänsä väkisin.

Pitkään mietin että teinkö/ sanoinko jotain loukkaavaa mutta nykyään en syyllistä enään itseäni..elämä vaan on näköjään tällaista.

Nonni, katsokaa nyt. Normaaleista äideistä pääsee eroon, sitten on sellaisia joille ei todellakaan sanota, että "olet perässä juoksija"!!!!!!!!!!!!!! Kumma, että olet tuommoinen hiiri, etkä VAADI, että tyttäresi joutuu katuojaan, ellei kuuntele sinun ohjeistustasi. Kuten mun vaati. Ja mähän kuuntelin.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama toiste päin täällä. Tyttäreni ei halua olla missään tekemisessä kanssani, syytä selittämättä.

Itse olen se "perässä juoksija" joka kyselee kuulumisia kerta toisensa jälkeen yksipuolisesti.

Nykyisin ei vastaa edes viesteihin/puheluihin.

Surettaa ja sydäntä riipaisee kun oma lapsi jonka olet kasvattanut rakkaudella ja tukemalla, yks kaks lopettaa yhteydenpidon.

Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan tunkea hänen elämäänsä väkisin.

Pitkään mietin että teinkö/ sanoinko jotain loukkaavaa mutta nykyään en syyllistä enään itseäni..elämä vaan on näköjään tällaista.

Nonni, katsokaa nyt. Normaaleista äideistä pääsee eroon, sitten on sellaisia joille ei todellakaan sanota, että "olet perässä juoksija"!!!!!!!!!!!!!! Kumma, että olet tuommoinen hiiri, etkä VAADI, että tyttäresi joutuu katuojaan, ellei kuuntele sinun ohjeistustasi. Kuten mun vaati. Ja mähän kuuntelin.

t.kristallikissa

Tai siis syytä, että lapsesi joutuu katuojaan, koska ei kuuntele sinua, ja VAADI, että kuuntelee. Ei mun äidille ois IKINÄ sanottu, että "olet perässäjuoksija", miten sun tyttäresi kehtaa!!? Huonosti olet kasvattanut hänet. Varmaan on samanlainen ilkeä kauhea hirveä kylmä muillekin.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Sama toiste päin täällä. Tyttäreni ei halua olla missään tekemisessä kanssani, syytä selittämättä.

Itse olen se "perässä juoksija" joka kyselee kuulumisia kerta toisensa jälkeen yksipuolisesti.

Nykyisin ei vastaa edes viesteihin/puheluihin.

Surettaa ja sydäntä riipaisee kun oma lapsi jonka olet kasvattanut rakkaudella ja tukemalla, yks kaks lopettaa yhteydenpidon.

Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan tunkea hänen elämäänsä väkisin.

Pitkään mietin että teinkö/ sanoinko jotain loukkaavaa mutta nykyään en syyllistä enään itseäni..elämä vaan on näköjään tällaista.

Sun kakaras on oikea pronsessa, olet kasvattanut omahyväisen, muista piittaamattoman, muiden tunteita, kuten omiasi huomioimattoman kusipään.

t.kristallikissa

Isä usein kokee negatiivia tunteita lapseensa jos ero tulee esimerkiksi raskausaikana. Lapsi muistuttaa liikaa äidistä.

Entinen mieheni ei ole koskaan kyennyt kiintymään toiseen lapseemme kun erosimme odottaessani häntä. Kyllä hän perustarpeet hoitaa, mutta lapsi ei ole hänelle mitään. Hän inhoaa minua sydämensä pohjasta, mutta siirtää sen lapseen.

Esikoinen on hänelle sen sijaan tärkeä, koska syntyi kun suhde voi hyvin.

Liian usein miehet siirtää lapseen sen että inhoavat äitiä.

Kristallikissa=Krista

Minun isäni ignooraa minut täysin. Ei reagoi mihinkään. Onhan se kova paikka ja heikentää itsetuntoa paljonkin.