Synnytys suorastaan kammottaa. Ensimmainen tulossa. Synnytyskertomukset on tulvillaan kauheita repeamistarinoita ja usein epiduraaliakaan ei muka ehdi saada...

Mutta olen ajatellut, että kun naiset ovat siitä selvinneet maailman sivu (jo ennen kaikenmaailman epiduraaleja, ilokaasuja yms.), niin eiköhän meikäläinenkin siitä jotenkin selviä.



Olen koittanut ajatella myös niin, että synnytys voi kai maksimissaan kestää noin kolme vuorokautta. Kai sen ajan nyt vaikka seisoo päällään tai on sitten tajuttomana kivusta. Mutta henkiin kai jää kuitenkin (ehkä).

Sinä et siitä viisastu. Se synnytys menee aina omalla painollaan ja ei siihen luettu tai kuultu vaikuta. Turhaan vain keräät pelkopeikkoja olkapäille. Nauti raskaudesta ja usko pois suurin osa synnytyksistä menee hyvin. Moni hyvän synnytyksen kokenut ei tunne tarpeelliseksi kertoa sitä muille, joilla huonoja muistoja niin heidän täytyy saada purkaa " pahaaoloaan" kuuluttamalla sitä kaikille.

Mua pelotti ihan sairaasti, mutta kun se synnytys sitten kunnolla käynnistyi, se vei kyllä ihan mukanaan, eikä siinä enää ehtiny pelätä mitään. Ne tunnit vaan vierähtää. Jos mä olen siitä selviytyny, niin kyllä selviydyt sinäkin :).

Minä en esikoista odottaessani pelännyt, koska eihän sitä siinä vaiheessa edes tiedä mitä pelätä. Kyllä muakin kaikki pelotteli, miutta esikoinen syntyi luomusti ja alle kolmen tunnin. Kipuja tietysti oli, mutta repeämiä ei tullut ja kaikki meni muutenkin loistavasti.

Tsemppiä vaan ja ota lunkisti.

Pahat repeämiset ovat harvinaisia. Itse sain III-asteen repeämät ja olen toipunut täydellisesti, nykyään repeämät osataan korjata todellakin ammattitaidolla.



Sekin on varmasti harvinaista, että epiduraalia ei ehdittäisi antaa. Jos niin kävisi, on ilokaasu saatavilla koko ajan.



Älä suotta pelkää etukäteen. Suurimmalla osalla synnytys menee ilman sen kummempia ongelmia ja tämä kuulostaa varmasti kliseeltä, mutta synnytys on ihan oikeasti ihanaa! Mikään ei vedä sille vertoja koska ekan kohdalla elämäsi muuttuu totaalisesti, et osaa sitä vielä ymmärtääkään.

Sitten vaan lopuksi ommeltiin vähän kasaan, eikä toipuminen ollut mitenkään erikoisen hirveää. Mä olen kaamee vellihousu ja kaikki sattuu mua ihan älyttömästi, mutta kyllä hammaslääkärissä käynti on edelleen sata kertaa hirveempää kuin synnyttäminen.

Synnytyskertomukset on aina yksittäisen henkilön kokemuksia, niistä ei kannata kerätä kaikkein kamalampia yksityiskohtia ja pelätä että kaikki menee pieleen. Joskus synnytys on kivulias, joskus pitkä, joskus melkein kivuton, joskus päättyy sektioon jne. jne.



Hyvin suurelle osalle naisia synnytys on vähintäänkin siedettävä kokemus ja kivunlievityskin ehditään jossain muodossa antaa. Mutta juttele niion neuvolassa ja pelkopolilla asiasta, kirjoita pelkosi paperille ja mieti mitä varsinaisesti pelkäät; kipua, kontrollinmenetystä, vauvan terveyttä vai mitä. Kun osaat kertoa mitä pelkäät hoitohenkilökunnalle, he osaavat paremmin neuvoa, auttaa ja rauhoittaa sinua. Tsemppiä ja uskoa, syntymä on aina ihme!

Se ei kuitenkaan mene yleensä niinkuin on " suunnitellut" . Ja jokainen kokee sen aivan eri tavalla.



(Esim. Itse synnytin esikoista 16 tuntia, kipu oli saatanallinen ja pyörtyilin ym. kun taas ystäväni synnytti 3 tuntia ja häntä oli muutaman kerran vähän nippassut.)



Sitä ei voi etukäteen kuvitella millaista se on, ja voin vaikka luvata että hengissä selviätte aivan varmasti, oli se sitten millainen synnytys tahansa!!! Zemppiä!!!



T:Eräs joka vajaa vuosi sitten oli VARMA kuolevansa ja on tässä täysissä voimissaan IHANAN lapsen kanssa ;)))

Minäkin pelkäsin, mutta minulla ei sitten avautumisvaihe tuntunutkaan miltään. Ponnistusvaiheessa oli kipua, ja se pitkittyi, mutta ajantaju siinä hävisi. En tehnyt mitään cd:illä tai suklailla, mitä oli laukkuun käsketty pakata.

Tuulta päin !

Myönteisellä asenteella synnytystä kannattaa jo tässä vaiheessa ajatella. Ei varmasti haittaa tee, jos neuvolassa pelosta puhuu.

Ei kaikkien synnytys ole kammottava kokemus; ei kai meilläkään neljää lasta olisi, jos synnytystä ei kestäisi. Itsellä ei ole ollut kivunlievitystä käytössä, mutta kyllä tänä päivänä sentään niitä hyvin on tarjolla. Harva ensisynnyttäjä saa vauvansa niin äkkiä, etteikö esim. epiduraalia saisi. Synnytysten kestosta, minulla pisin on kestänyt reilu 6h, eikä ollut edes esikoinen. En ole revennyt, leikattu kylläkin on kahdesta ensimmäisestä. Pisin ponnistusvaihe kesti 20 min. Jospa nämä faktat auttaisi uskomaan siihen, että synnytys ei välttämättä ole mitenkään hirveä kokemus. Positiivisella mielellä eteenpäin!

t. 2, joka myöskin siis on aika kauhuissaan lähestyvän synnytyksen edessä

Mutta ei tosiaan auta kuulla että selviän synnytyksestä hengissä. En pelkääkään kuolevani siihen. Pelkään kestämätöntä kipua ja repeämistä, sitä että joku taitamaton kätilö kuroo alapäähäni tikit miten sattuu.



Missä vaiheessa raskautta pelkopolille saa mennä?

Olen koittanut ajatella myös niin, että synnytys voi kai maksimissaan kestää noin kolme vuorokautta. Kai sen ajan nyt vaikka seisoo päällään tai on sitten tajuttomana kivusta. Mutta henkiin kai jää kuitenkin (ehkä)





Tiedän kyllä naisen joka meni tiistaina synnyttämään ja lapsi syntyi sunnuntaina, että ei ihan kolmessa päivässä selvinnyt. Siitä on kyllä jo aikaa. Ei kai nykyisin niin kauaa annettaisi yrittää.

Ja kieltämättä monet pelot toteutuikin, mutta nyt olen silti suunnittelemassa toista lasta.



Ensimmäisen kokemuksen perusteella pelkään edelleen, jopa enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Tällä kertaa kuitenkin helpottaa tieto siitä että luonto on hoitanut tämänkin ongelman niin, että kun on ihan viimeisillään, sitä on jo valmis ihan mihin vaan että saisi mahan pois ja vauvan syliinsä.



Siihen saakka yritän vain olla ajattelematta asiaa.



Ei se synnytys siitä helpotu tai vaikeudu että miettii kamalasti etukäteen; ei sitä kuitenkaan voi suunnitella.

Ensimmäinen synnytys 18h. Käynnistyi kotona lapsiveden menolla. Kipeät supistukset alkoivat vasta tuntien kuluttua. Sairaalassa ehdin olla monta tuntia, ja kun supistukset alkoivat tulla inhottavan kipeiksi, sainkin epiduraalin. Sitä lisättiin kertaalleen, ja epiduraalissa synnytyskivut eivät juurikaan tuntuneet. Tosin ponnistamisen tarvetta en sitten tuntenutkaan. Jouduin katsomaan supistuskäyrää, ja puskemaan lasta ulos niiden mukaan. Ponnistusvaihe kesti silti kaikkinensa vain reilu puoli tuntia. En revennyt, eikä leikattu. Huono puoli väkisin ponnistamisessa oli karmeat peräpukamat, jotka leikattiin myöhemmin. Puoli tuntia synnytyksen jälkeen olisin ollut valmis aloittamaan alusta, niin suuren positiivisen hormonilatauksen sain luonnostaan synnyttämisestä.



Toinen synnytys alle 2h, käynnistyi samoin kuin ensimmäinenkin. Kipeitä supistuksia alkoi tulla aika pian. En tajunnut, että sairaalaan olisi pitänyt lähteä heti. Niinpä en ehtinyt sitten saamaan mitään kivunlievitystä, ja viimeiset 15 min. olivat tosi kipeät. Ponnistaminen oli kuitenkin tosi helppoa, ja mukavaa. Tunsin, kuinka vauva liikkui eteenpäin. En revennyt, eikä leikattu. Ei peräpukamiakaan :)



Kolmas synnytys 4,5h. Käynnistyi samoin kuin edellisetkin. Ei heti kipeitä supistuksia, mutta lähdimme heti sairaalaan. Pääsin toivomukseni mukaisesti heti altaaseen, kun kivut alkoivat. Vedessä en tuntenut juurikaan kipua, olo oli taivaallinen - ihmettelin vain, olenko tosiaan synnyttämässä. Kun tulin pois altaasta käyrän ja sydänäänten ottamista varten, kipeät supistukset pamahtivat päälle. Pyysin ihan mitä tahansa kivunlievitystä, nopeasti. Sain ilokaasua, josta ei ollut mitään apua, ja kohdunkaulapuudutteen, joka ei ehtinyt auttaa. Kipeä vaihe kesti n. 15 min, jonka jälkeen pääsin ponnistamaan. Ponnistaminen oli taas mukavaa ja palkitsevaa. En revennyt, eikä leikattu.



Neljännellä kerralla jostain syystä pelkäsin hirveästi. Synnytys päätettiin käynnistää, jotta se etenisi suunnitelmallisesti, enkä syöksysynnyttäisi kotona. Käynnistettiin siis vkolla 38 kalvojen puhkaisulla. Heti kun kivut alkoivat tulla, sain epiduraalin. Jostain syystä se oli kovin hankala laittaa, eikä asiaa varmaan helpottanut, että tärisin pelosta. Epiduraalia lisättiin vielä myöhemmin, ja kun tulin tosi kipeäksi, sain vielä lisäksi spinaalin. Tällä kertaa puudutteet eivät vieneet ponnistamisen tarvetta, ja ponnistaminen sujui oikein mukavasti. En revennyt, eikä leikattu. Synnytyksen kokonaiskesto tällä kertaa vajaa 3h. Huono puoli oli, että sain spinaalipäänsäryn, ja minulle jouduttiin myöhemmin laittamaan veripaikka. Ja senkin laittaminen jostain syystä pelotti. Muuten oli tosi helppo synnytys.



Joka kerralla vauvat ovat voineet hyvin, ja itse olen toipunut tosi nopeasti. Verta olen menettänyt 1,5dl-3,5dl. Istukka on aina irronnut normaalisti, ja kohtu supistunut hyvin.



Älä suotta pelkää synnytystä, ja vaadi synnytyksen suunnittelua, jos jokin asia sinua mietityttää. Siitä on apua.



Neljän lapsen äiti

itse en ole kokenut epiduraalia, mutta muita keinoja löytyi ja kaikki kivut saatiin pois!!!

ruuhkaa ja voit joutua odottamaan viikkoja ppolille pääsyä. Toinen vaihtoehto on soittaa omalle äitipolillesi ja pyytää sitä kautta ajanvaraus pelkopolille. Rohkeasti vaan asia esille, se on jo askel eteenpäin, älä anna pelon pilata loppuraskauttasi!

Ei ap välttämättä halunnut kuulla teidän synnytystarinoita.

Sitten sattui niin huono tuuri, että synnäri oli juuri silloin pullollaan synnyttäjiä ja kätilöillä kädet täynnä työtä. Eipä siinä juuri mitään opastusta saanut edes ilokaasun käyttöön... Luulin kuolevani ja vannoin ettei enää IKINÄ (synnytys kesti n. 8h ja ponnistin 12min)!!



Vaan kuinkas kävi, tasan kahden vuoden päästä olis samassa sairaalassa samasta syystä. Tällä kertaa olin AINOA synnyttäjä ja kätilöt paapoivat minkä ehtivät :) Kun vauva oli 5 tunnin kipuilujen ja alle 2 minuutin ponnistuksen jälkeen maailmassa, ensimmäinen ajatus synnytyksestä oli, että " tässäkö se nyt oli?" =)



Tsemppiä ja voimia tulevaan koitokseen! Ei se vauva kivuitta synny, mutta hyvin sinä sen klaaraat :)

meette vaan sinne sillä fiiliksellä et muutkin on sieltä selvinneet ja otatte kaiken vastaan mitä on tullakseen!



Kaikista paras olis jos menis ilman ennakko odotuksia.



T. kolmen äiti ja kaikki synnytykset olleet ihania :)