Te joiden mielestä lapsiperheen elämä on kivaa, niin perustelkaa?

Aloittaja kirjoitti:

Mä käyn ulkomailla keskimäärin kuusi kertaa vuodessa. Kotimaassa teen pienen reissun vähintään kerran kuukaudessa. Enkä raada töissä. Mulla on mielekäs työ ja puolet vuodesta teen lyhennettyä työaikaa. Kesäkuukaudet 50% ja muut lyhennykset yleensä 75%.

Vapaa-ajalla on ihania harratuksia, kuten ratsastus, laskettelu, hiihtäminen, lenkkeilyä ja musisointi. Luen paljon ja käydään lähes joka viikonloppu ostoksilla, ulkona syömässä, teatterissa, leffassa, konsertissa tms.

Ansiotuloni ovat vuodessa lyhennysten takia vain noin 38.000, mutta pääomatulot ja sivutulot 40.000-100.000. Miehen tulot yli 200ke vuosittain.

Olen saanut perintöä, niin aineellista kuin henkistä. Perinnöllä olen rakennuttanut velattomasto omakotitalon ja loput sijoittanut. Metsästä myynyt puita. Hyvin on säästössäkin rahaa.

Aloitukseni oli tarkoituksella hieman provosoiva. Jokainen tekee kuten haluaa. Halusinkin kuulla perheellisiltä, että mikä siinä elämässä useamman lapsen kanssa on niin kivaa ja miksi valitsit sen?

Olen toisaalta vasta ja toisaalta jo 30, mutta yhden lapsen haluaisin. Mielelläni pojan. Mutta se on haave vain. Tyttö olisi varmasti aivan yhtä mahtava.

Näillä tuloilla elelee mukavasti yhden lapsen kanssa.

Voi sinua. Eihän näitä juttuja usko kukaan.

Luulen, että kertoilet täällä vähän satuja. En edes usko, että olet 30-vuotias. Ehkä tämä on joku sellainen haave-elämä, jota kuvittelet eläväsi sitten, kun olet oikeasti 30-vuotias?

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja kirjoitti:

Mä käyn ulkomailla keskimäärin kuusi kertaa vuodessa. Kotimaassa teen pienen reissun vähintään kerran kuukaudessa. Enkä raada töissä. Mulla on mielekäs työ ja puolet vuodesta teen lyhennettyä työaikaa. Kesäkuukaudet 50% ja muut lyhennykset yleensä 75%.

Vapaa-ajalla on ihania harratuksia, kuten ratsastus, laskettelu, hiihtäminen, lenkkeilyä ja musisointi. Luen paljon ja käydään lähes joka viikonloppu ostoksilla, ulkona syömässä, teatterissa, leffassa, konsertissa tms.

Ansiotuloni ovat vuodessa lyhennysten takia vain noin 38.000, mutta pääomatulot ja sivutulot 40.000-100.000. Miehen tulot yli 200ke vuosittain.

Olen saanut perintöä, niin aineellista kuin henkistä. Perinnöllä olen rakennuttanut velattomasto omakotitalon ja loput sijoittanut. Metsästä myynyt puita. Hyvin on säästössäkin rahaa.

Aloitukseni oli tarkoituksella hieman provosoiva. Jokainen tekee kuten haluaa. Halusinkin kuulla perheellisiltä, että mikä siinä elämässä useamman lapsen kanssa on niin kivaa ja miksi valitsit sen?

Olen toisaalta vasta ja toisaalta jo 30, mutta yhden lapsen haluaisin. Mielelläni pojan. Mutta se on haave vain. Tyttö olisi varmasti aivan yhtä mahtava.

Näillä tuloilla elelee mukavasti yhden lapsen kanssa.

Voi sinua. Eihän näitä juttuja usko kukaan.

Luulen, että kertoilet täällä vähän satuja. En edes usko, että olet 30-vuotias. Ehkä tämä on joku sellainen haave-elämä, jota kuvittelet eläväsi sitten, kun olet oikeasti 30-vuotias?

Kyllä mä olen 30 ja itseasiassa täytän tänä vuonna 31. Miksi ihmeessä satuilisin? Kyllä joka sana on totta. Äkkiä lueteltuna ns hyviä asioita, voi tulla kuva, ettei tuollainen elämä ole mahdollista. Vaikka olen ikäisekseni poikkeuksellinen varakas (ainakin täällä Suomessa) ja mulla on mieluisa työ, niin ei se tarkoita, että elisin päivittäin jotain super onnellista elämää maaten kauneushoitolassa.

Pintapuolisesti kaikki onkin mahtavaa. Eikä sillä, mä koen olevani onnellinen. Mulla on mieluisaa sisältöä elämään ja tottakai on ollut käsittämättömän helppoa, kun ei ole koskaan tarvinnut rahoja laskea. Sitä on aina ollut ja aina olen menestynyt.

Mulla on persoonallosuushäiriöinen äiti ja sen vuoksi käynyt rankkoja vaiheita elämässä läpi. Olen ollut masentunut ja varmasti lapsena saatu sairaalloinen kontrollointi on jättänyt jäljet, jotka seuraavat hautaan asti.

Henkinen perintö: mulle on isovanhemmat opettanut ja kertonut paljon asioita. Niiden kautta olen oppinut elämästä ja itsestäni paljon. Olen myös saanut valtavasti tietoa eri asioista.

Taloudellista tukea olen saanut myös sen myötä, että on opetettu ja neuvottu ja kannustettu taloudellisissa asioissa. Ei vain syynätty rahassa mitattavia asioita.

Mutta nyt koen, että kaikki on hyvin. Kyllä mä kaipaan rakkautta siinä missä muutkin. Mulla on äärettömän hyvä mies ja tasapainoinen parisuhde. Rakastan häntä ja mä tiedän, että mun mies rakastaa mua tosi paljon.

Kuten sanoin, yhden lapsen haluaisin. Eli jonkinlainen kaipuu on toki olla äiti.

Ajatus viikonlopusta, saati lomaviikosta ihan vain kotona tuntuu aivan järkyttävältä. Mä en voisi kuvitellakaan pitäväni viikon lomaa tekemättä edes pientä reissua. Mulle se ei olisi mitään lomaa, vaan stressiä.

Osa teistä onkin sanonut ihan mielenkiintoisia pointteja tuosa "lapsiperhe helvetistä" ja laittanut ajattelemaan.