Mitä asioita/tapoja tms. ulkomaalaiset ystäväsi/tuttusi ovat ihmetelleet Suomessa?
Japanilainen ystäväni oli luonani ja vanhus kaatui yrittäessään ylittää katukiveyksen reunaa pyörätuolillaan. Suoraan vilkasliikenteiselle autotielle.
Ihmisiä lapsi ohitse tupakka huulessa siitä ainakin 5-6, eikä kukaan edes kysynyt tarvitseeko vanhus apua. Ystäväni meni auttamaan niin pian kuin pääsi bussista ulos. Kysyi minulta sen jälkeen että ollaanko täällä aina noin välinpitämättömiä toisen hätää kohtaan. Olisi tehnyt mieli vastata että eihän me, mutta kyllähän "me" tietyssä määrin olemme. Oletetaan aina, että se kuuluisa "joku muu" on hälyttänyt apua, itse voi keskittyä omiin asioihinsa.
Kommentit (2072)
Että synonyymi sanalla JUHLAT on RYYPPÄÄMINEN
Kyllä nimäkin kauan Saksassa ihmettelen sitä, kuinka kaupat ovat Suomessa juhlapyhinäkin auki. Tuntuu jotenkin pahalta. On kai sitten osavaltiokohtainen täällä Saksassa mutta meilläpäin ei ole mikään kauppa auki sunniúntaisin ja hyvä niin. Ihmiset täällä myös välttävät äänekästä työntekoa puutarhassaan sunnuntaisin ja aika käytetään perheen kesken.[/quote]
Eli silloinkin valehdeltiin kun vapaita aukioloja täällä vaadittiin. Piti olla auki kun muuallakin Euroopassa on, joka ei pidä paikkaansa.
Jos nyt laajennetaan vähän, niin USAssa ja Kanadassa on lähes kaikki ruokakaupat auki joka ikinen päivä suurimpia juhlapyhiä lukuunottamatta.
Lepopäivän käsite tulee uskonnosta, eikä se kaikissa suinkaan ole juuri sunnuntai. Nykyaikana joku yleinen lepopäivä ei ole järkevä. Sunnuntaisinkin moni käy töissä, ja on esimerkiksi tiistaina tai torstaina vapaalla, jolloin hän voi viettää lepopäivää.[/quote]
Sitähän me kaivataan ja ihannoidaan, amerikkalaista kulutuskulttuuria. Luuletko ettei Suomessa ole ennen työskennelty pyhäpäivinä, itsekin olen sekä ravintolassa että sairaalassa. En kuollut nälkään, päinvastoin oli ihanaa kun ei tarvinnut lähteä kaupoilke vaan oikeasti joutui lepäämään tai aikaa jäi ystävien ja sukulaisten tapaamiselle. Miksi luulet että ihmiset uupuvat nykyisin? Kun eivät osaa levätä jos sitä ei jotain ole määrätty.
No ei kovin moni ulkomaalainen tuttu ole käynyt Suomessa. Mut en tiedä, ovatko suoranaisesti ihmetelleet mitään. Ovat viihtyneet hyvin. Ehkä alkoholi on kuitenkin se, jota jossain määrin on ihmetelty. Toisaalta samat ihmettelijät voivat kertoa, miten heillä on ihan normaalia mennä after work -cocktaileille (USA), kun taas täällä ei useimmiten arkipäivänä keskitytä alkoholin siemailuun, ellei alkoholi ole ongelma.
Se on joitakuita ihmetyttänyt, miksi vain vanhat ihmiset käyvät kirkossa.
Lisäksi fiksut ihmiset ovat positiivisessa mielessä tietoisia Suomen koulutusjärjestelmästä, joka ei perustu kilpailemiseen ja standardoituihin testeihin.
Virolainen:
- jalkakäytävät ovat tasaiset ja siistit
- nurmialueet hyväkuntoiset
- upeat kalliot ja isot metsät
- järviä joka puolella!
Naisten räikeästi värjättyjä hiuksia.
Oudon mallisia pyöriä, joilla ei varmaan
montaa kilometriä jaksaisi polkea.
Monet lapset pyöräilevät ilman kypärää.
Yleistä lasten ja nuorten mölinää ja tapojen puutetta.
Rumia postilaatikkoja.
Lasten huonoja kenkiä.
Ravintolat kallita.
Kauppojen aukioloa sunnuntaina.
Valoisia öitä kesällä. Kunnollisten pimennysverhojen puutetta.
Keskustelukulttuurin vähäisyyttä.
Leipää jokaisella ruualla.
Makeita vauvanruokia.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että aika harva suomalainen harkitsisi takaisin muuttoa Suomeen asuttuaan ensin vaikka Saksassa muutaman vuoden. Kyllä se sivistys on noissa maissa ollut niin paljon kauemmin, kuin Suomessa, ja ihmisten keskinäinen kanssakäyminen, että esim. Saksassa on jo pelkästään näistä tekijöistä johtuen paljon ystävällisempi, rennompi ja vapaampi kulttuuri elämisessä. Asiat vaativat kehittyäkseen aikaa. Siksi Suomessa ollaan vähän jäljessä esim. tapakulttuurissa ja toisten huomioimisessa, kaikessa tämän kaltaisessa.
Miksi ihmeessä kukaan haluaisi Saksaan muuttaa? Varmaan Britannian jälkeen Euroopan autotäärisin maa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi ystäväni luuli ensin että ihmiset vihaavat häntä kamalasti kun hän on erinäköinen. Kun kysyin miten se ilmenee, hän kertoi että monet sylkevät hänen eteensä ja hän tulkitsi sen halveksunnan eleeksi. Sen jälkeen olen itsekin huomannut että suomalaiset sylkevät järjettömän paljon. En ollut ikinä huomannut sitä ennen. Vakuutin ystävälleni ettei sulkeminen kohdistu häneen koska minäkin näen sitä nykyään kaikkialla.
Ystäväni arveli, että ehkä liiallinen maidon käyttäminen lisää suomalaisten limaneritystä. Se maitojuttu on toinen asia joka ystäväni on ihmetyttänyt. Työkaveri otti lasagnen kanssa maitoa ja ystävä kertoi jälkeen päin olleensa ihan järkyttynyt siitä sekamelskasta mikä vatsaan tulee lihan, mausteiden, tomaatin ja raa’an maidon yhdistelmästä.
Milloin maito on kypsää? XDD
Silloin kun se on keitetty. Esim. bechamel-kastikkeeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että aika harva suomalainen harkitsisi takaisin muuttoa Suomeen asuttuaan ensin vaikka Saksassa muutaman vuoden. Kyllä se sivistys on noissa maissa ollut niin paljon kauemmin, kuin Suomessa, ja ihmisten keskinäinen kanssakäyminen, että esim. Saksassa on jo pelkästään näistä tekijöistä johtuen paljon ystävällisempi, rennompi ja vapaampi kulttuuri elämisessä. Asiat vaativat kehittyäkseen aikaa. Siksi Suomessa ollaan vähän jäljessä esim. tapakulttuurissa ja toisten huomioimisessa, kaikessa tämän kaltaisessa.
Miksi ihmeessä kukaan haluaisi Saksaan muuttaa? Varmaan Britannian jälkeen Euroopan autotäärisin maa.
Millä tavalla?
Olen kommunikoinut ulkomaalaisten olentojeni kanssa jotka ovat ihmisiä ja minulle on tullut varsin selväksi että on hyvä sanoa että te suomalaiset olette vitin idiootteja!
Talvisin jäätyvää merta. Afrikkalaisille se on absurdi ajatus.
On muuten hauskaa kuunnella kun afrikkalaiset puhuvat keskenään äidinkielellään, ja puheessa vilahtelee englantia, koska heillä ei ole omassa kielessään luonnollisesti sanoja esim. lumelle tai suomalaiselle naiselle.
Vierailija kirjoitti:
Naisten räikeästi värjättyjä hiuksia.
Oudon mallisia pyöriä, joilla ei varmaan
montaa kilometriä jaksaisi polkea.Monet lapset pyöräilevät ilman kypärää.
Yleistä lasten ja nuorten mölinää ja tapojen puutetta.
Rumia postilaatikkoja.
Lasten huonoja kenkiä.
Ravintolat kallita.
Kauppojen aukioloa sunnuntaina.
Valoisia öitä kesällä. Kunnollisten pimennysverhojen puutetta.
Keskustelukulttuurin vähäisyyttä.
Leipää jokaisella ruualla.
Makeita vauvanruokia.
Muualla maailmassahan ei käytetä muita kuin hillittyjä hiusvärejä.
Muualla ei välttämättä edes tiedetä mikä pyöräilykypärä on.
Suomessa esim kouluissa tunneilla lapset on niin rauhallisia ja hiljaisia, että kaikki sitä ihmettelee(ulkolaiset siis).
Kunnolliset pimennysverhot voi jokainen hankkia , jos haluaa. Suomalaisia ei vain valoisat kesäyöt taida haitata :D

Suomalaiselle naiselle?

Käytetään varmaan räikeitäkin hiusvärejä mutta luonnollisuus on joissakin maissa enemmän valttia kuin Suomessa.
No meidän ulkomaalaiset ihmettelivät kovasti nimenomaan lasten käytöstä. Ja ihmettelen minäkin.
Toki pimennysverhot voi hankkia, tosin vähän vaikea asentaa lomalla joka vuokramökkiin. Sita sitä nyt on vain ihmetelty että miten siinä valossa voi nukkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisten räikeästi värjättyjä hiuksia.
Oudon mallisia pyöriä, joilla ei varmaan
montaa kilometriä jaksaisi polkea.Monet lapset pyöräilevät ilman kypärää.
Yleistä lasten ja nuorten mölinää ja tapojen puutetta.
Rumia postilaatikkoja.
Lasten huonoja kenkiä.
Ravintolat kallita.
Kauppojen aukioloa sunnuntaina.
Valoisia öitä kesällä. Kunnollisten pimennysverhojen puutetta.
Keskustelukulttuurin vähäisyyttä.
Leipää jokaisella ruualla.
Makeita vauvanruokia.
Muualla maailmassahan ei käytetä muita kuin hillittyjä hiusvärejä.
Muualla ei välttämättä edes tiedetä mikä pyöräilykypärä on.
Suomessa esim kouluissa tunneilla lapset on niin rauhallisia ja hiljaisia, että kaikki sitä ihmettelee(ulkolaiset siis).
Kunnolliset pimennysverhot voi jokainen hankkia , jos haluaa. Suomalaisia ei vain valoisat kesäyöt taida haitata :D
Saksalaiset käyttävät pyöräilykypärää mielestäni suomalaisia ahkerammin. Siitä en tiedä miten asia jossain Intiassa on, tai voin vain arvata.
Vierailija kirjoitti:
-rakkaus ruisleipään (olin ulkomailla ja aivan innoissani kun sain suomesta postissa ruisleipää)
-sauna. Vein italiailaisen miehen saunomaan. Pidettiin uimapuvut päällä, mutta oli siltikin aivan uutta tälle ja jaksoi ihmetellä saunan jälkeen miten ihanan rento olo oli. Ei ymmärtänyt tosin välissä vilvoittelua järvessä vaan jopa kesällä järvivesi oli liian kylmää herralle. Avantouinti olisi varmaan ollut vielä pahempi.
-suomalaisten aikuismaisuus. Monen eri maalaiselta olen kuullut että olen hyvin aikuismainen. Suomalaisiin verrattuna en todellakaan ole. Mutta kai sillä jotakin vaikutusta on, että 20v muutetaan jo asumaan omillaan ja muutenkin ihanne on se, että osaa hoitaa taloutta jne.
-suomalaisten naisten kätevyys. Osaan vähän kaikenlaista, vaikken mikään poikatyttö olekaan. Suomessa tämä ei ole mitenkään ihmeellistä, mutta muun maalaisten mielestä on ollut ihmeellistä että osaan sytyttää nuotion, ajaa ihan hyvin autolla, vaihtaa auton renkaat jne. Enkä muutenkaan valita ja leiki prinsessaa vaan ainakin yritän tehdä asiat itse.
-että kaikki suomalaiset osaavat uida ja pyöräillä. Luulin näiden olevan ihan perustaidot jokaisella ihmisellä, kunnes törmäsin aasialaisiin, jotka eivät osanneet sen enempää uida kuin polkea pyörälläkään.
-luotettavuus. Olin unohtanut oven auki ja mitään ei ollut ryöstetty, unohdin myös pyörän lukitsematta ja se oli paikallaan vielä kolmen tunnin jälkeen.
-turvallisuus ja se, että ihan huoletta voi olla ulkona yölläkin vaikka yksikseen.
-ananas pitsassa, xylitoli, ruuat muutenkin
-se, että hommat toimivat hyvin ja kätevästi ja viranomaiset ovat luotettavia (ei mafiaa)
-suomalaisten erinomainen kielitaito. Vaatimustaso suomessa on todella korkea ja vaikka numerot olisivat huonoja niin kielitaito on todennäköisesti paljon parempi kuin monien muiden maiden.
-suomalaisten yhtenäisyys. Se, että suomessa on monia asioita ja esim. tv ohjelmia joita lähes kaikki suomalaiset katsovat ja näin syntyy yhtenäistä kulttuuria. Hyvänä esimerkkinä linnanjuhlat ja putous. Suomalaisilla on paljon samaa kulttuuria ja sisäpiirivitsejä (esim. ämpärit), jotka eivät kaikille aukea. Ja lisäksi moni muu maa ei ole niin yhtenäinen. Ja onhan se ihan ymmärrettävää, koska suomen asukasluku on kuitenkin aika pieni.
-rakkaus luontoon ja luonnon läheisyys. Luulin olevan ihan normaalia että takapihalta alkaa metsä, kunnes matkustin ja huomasin että monessa maassa metsää ei ole juuri lainkaan tai pitää ainakin matkustaa jopa tunteja, jotta pääsee metsään.
Olet kyllä nyt ihan väärällä vuosikymmenellä monien noiden juttujesi kanssa. Nykypäivän Suomi on aivan erilainen paikka. Tai sitten asut jossain suojatussa kyläyhteisössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuubalainen tuttu ihmettelee vakavalla naamalla sanottuja vitsailuja ja sarkasmia. Esim kun pomonsa toi järjettömän pinkan jotain papereita jotka piti käydä läpi ja sanoi:"Sullahan on tänään lyhyt päivä kun ei ole kuin tämä pino tehtävänä", niin rassukka luuli ettei saa lähteä kotiin ennen kuin kaikki on tehty ja että pomosta se on ihan mitätön homma...
No niin minäkin ihan suomalaisena luulisin jos jokin esimies antaisi tuollaisen tehtävän, että kyllähän se tehdä täytyy kun töissä ollaan. Onnekseni en joudu työssäni käsittelemään papereita enkä kyhjöttämään jossain toimistossa.
Pomolta tietysti kysytään, että onko tarkoitus tehdä kokonaan ja voi myös sanoa, että näin paljoa ei ehdi tässä ajassa. Ei se pomo siitä rikki mene. En ymmärrä sellaista herran pelkoa, että vapistaan pomon edessä ja rakanapäin sitten kitistään. Olen ollut nuoresta pitäen rohkea sanomaan eikä,siitä täysijärkinen pomo suutu. Jos ei ymmärrä niin on huono esimies. Hyvin pärjäsin toimistotöissä 35v näillä.
Jenkkikaveri ihmetteli miten halpaa lääkärikäynnit täällä on, varsinkin synnyttäminen verrattuna Jenkkilään. Selitin sitten korkeilla veroilla tämän. Ihmetystä aiheutti myös se, että ovet aukeaa ulospäin, uunin nappulat on edessä, pizzakuski ei huutele oven takana, ulkona voi kulkea keskellä yötä ihan rauhassa, Suomessa ei ole rauhattomia ghettoalueita.
Tuttavani ihmetteli kun kuuli Suomen sosiaaliturvasta paperittomille laittomille maassaolijoille, heillä Australiassa homma on ulkoistettu keskuksiin maan rajan ulkopuolelle.