Äiti joka ei hyväksy sellaisena kuin on

Omalla äidilläni on ollut aivan kaamea äiti-tytär suhde ja uskon että nämä jutut juontaa juurensa ainakin osittain sieltä. Hän ei voi sietää äitiään eli mummoani, ja minä taas olen mummonkin kanssa tekemisissä eikä hän taida siitä pitää.

Minulle hän on aina ollut periaatteessa hyvä äiti, mutta on asioita joista hän sai minut jo aika aikaisin tuntemaan itseni huonommaksi kuin muut.

Esim. synnytyksen jälkeen ohjeet oli tyyliä "noh, imetät nyt paljon ja meet lenkille niin saat nuo kilot pois". Teininä kun viihdyin kotona enkä baareissa/kavereilla + jossain vaiheessa minulla oli vaikeuksia kaverisuhteissa ja koin yksinäisyyttä, äiti aina intti miksi en mene mihinkään ja taasko "nyhjään" kotona. Menin sitten kaupungille yksin pyörimään ja valehtelin olleeni ystävän luona.

Nyt viimeksi hän kysyi että aionko vielä kauan olla "vain siivooja" (siivooja ei ole ammattini mutta eräs toinen aliarvostettu työ), niinkuin työssäni olisi jotain vikaa vaikka itse pidän siitä. Eräissä juhlissa hiljattain kun muut veti kännit ja minä en, minä tietysti olin "tylsä ja vihaisen näköinen" (vaikka itseasiassa tulin vihaiseksi vain siitä, kun kommenteista taas muistin etten minä koskaan ole "oikeanlainen").

On aina tuntunut siltä että hän ei hyväksy minua tälläisenä ja ulkoiset asiat on hänelle tärkeitä. Ammatti, ulkonäkö, perhemalli jne.. Vaikka muuten on siis ns. hyvä äiti, nämä huolimattomat (?) kommentit on todellisuudessa tehneet meidän äiti-tytärsuhteesta hyvin pinnallisen. En uskoudu hänelle monessakaan asiassa tai kerro todellisia ajatuksiani.

En tiedä mikä aloituksen pointti on tai saiko kukaan siitä mitään kiinni, mutta esim. vertaistuki olisi tervetullutta.