Sosiaalinen ähky, en jaksa enää yhtäkään kahvittelua tai vierailua!

Olen niin lopen uupunut ja väsynyt tähän nykymenoon kun koko ajan pitää olla tavoitettavissa ja jos ei ole, tulee vaan kahta suurempi riesa selittelyistä miksen vastaa tai ehdi nähdä. Tuntuu, että pienempi vaivba on raahautua aina näkemään tai kutsua kylään, kuin alkaa sopia perheiden täsmääviä aikatauluja kuukauden tai puolentoista päähän. Ja kuunnella päälle sitä käninää, että teille ei kyllä koskaan sovi.

Laskin, että joulukuun puolivälistä tähän päivään olen 24 päivänä ollut kylässä, yökylässä, istunut jonkun kanssa kahvilassa tai kestinnyt kotona vieraita, kutsuttuja ja kutsumattomia. En enää jaksa tätä. En jaksa ihmisiä, en kahvia, en seuraa. Haluan olla yksin ja erakoitua :D

Aina kun ajattelen, että ihanaa, vihdoin päivä kun ei tarvitse jauhaa kuulumisia jonkun kanssa tai edes hoitaa mitään asiaa niin eikö jo ovikello soi. "Oltiin tässä ohikulkumatkalla niin tultiin moikkaamaan". "Ajattelin, että teillä olisi käyttöä vanhoille lastenvaatteille niin tulin tuomaan" (joo ei ole ja nyt en kehtaa oveltakaan käännyttää kun olet näin avulias mielestäsi). Koko ajan jotain, ARGHHHHH!!!

Töistä kun pääsen, olen ihan kyllästynyt ihmisiin. Haluisin vain vetäytyä omaan rauhaan, mitä nyt lapsilta pystyn. olla perheen kanssa, siivota, rauhoittua. Mutta aina tulee jotain. Tuntuu etten hallitse enää omaa elämääni ja kalenteria kun aina joku tuppaa itsensä seuraani. En ehkä vain osaa sanoa riittävästi ei? Mutta toisaalta näen kutakin näoistä max kerran kuussa (poislukien oma perhe), joten siitä alkaa vain se valitusvirsi, että ei olla pitkään aikaan nähty...blaa blaa blaa...