Vauva mukaan työhön liittyvään koulutukseen: onko OK?
Osallistun oman alani syventävään koulutukseen työn ohessa. Koulutus vie pari päivää kerrallaan, syventävän kokonaisuuden suorittaminen vie vuosia ja voi suorittaa omaan tahtiin. Kursseja järjestetään vuosittain, joten kurssille voi osallistua uudestaan seuraavana vuonna. Monille yöpymistä edellyttävät koulutukset ovat pakoa lapsiperheen arjesta, kursseilla saa jutella kollegojen kanssa ja irtautua arjesta.
Miksi jotkut äidit ottavat vauvan kurssille mukaan? Onko tämä teistä ok? Vauva itkeskelee pienessä kurssisalissa ja keskittyminen herpaantuu jatkuvasti vauvan ääniin. Äidit keskittyvät lähinnä vauvan hoitoon, eikä itse opiskeluun. Mitä järkeä tässä on? Miksi vanhempainvapaalta tullaan kouluttautumaan, jos töissäkään ei voi käydä vauvan kanssa?
Kommentit (26)
Sit näitä vauvoja pitäisi olla ihastelemassa, kun opettelevat nostamaan päätään, jokeltavat ja pärryyttävät. En ole mennyt kursseille kenenkään vauvojen oppimista ihailemaan vaan oppimaan itse.
Tässä tulee mieleen ihan entinen työpaikkani. Hankin koiran ja olisin jäänyt kesälomalle toukokuussa. Ehdotukseni ei käynyt pomolleni, joka ehdotti, että tottakai koirani saa tulla töihin mukaan. No puhuin tästä työkaverilleni(mies) ja kävi hyvin selväksi, että koira ei ole tervetullut töihin. Ei siinä mitään, kävin ruokatunnilla ulkoiluttamassa koiran ja kaikki ok. Mutta samainen työkaveri kuitenkin kyselemättä toi taaperonsa töihin, koska vaimo parturissa, hammaslääkärissä...
Vierailija kirjoitti:

Ei helvetti. No toki sä muistit asiaankuuluvasti ihailla vauvelia, varmaan tarjouduit auttamaan hoitamisessa?
Musta on todella itsekästä ottaa vauva mukaan. Jos lapsi ei pärjää vielä ilman äitiä, on syytä jäädä kotiin. Ymmärrän, että moni äiti kaipaa aikuista seuraa ja haluaa tavata tuttuja, mutta pari vuotta poissaoloa ei maailmaa kaada.
Moni on nykyisin pois töistä vain noin vuoden lapsen synnyttyä. Ihan tosiko tuona aikana pitää tunkea jollekin kurssille vauvan kanssa?
Entä ne ihmiset jotka ovat allergisia vauvoille? Voiko tuonne ottaa mukaan myös oman lemmikin???