Lue keskustelun säännöt.
Mitä mieltä?
29.01.2018 |
Tuli mieleen kun katsoin uusintana tulleen Kielletty rakkaus - jakson, jossa toistensa lasten kummit rakastuivat. Hehän olivat tapailleet sitten salaa,mutta muuten jäi mietityttämään:
Jos pitkissä suhteissa olleet rakastuu toisiinsa, missä vaiheessa asia muuttuu pettämiseksi?
Kun tunteilleen ei mitään voi, mutta jos asialle ei tee mitään, ei koske toiseen jne. mutta kumpikin on tietoisia asiasta.
Jos tässä nyt jotain päätettäis tehdä, eikä kertoa, se olisi pettämistä. Mutta sitten taas jos eroaisimme puolisoista ja alkaisimme olemaan yhdessä, siitäkin tulisi hirveä haloo ja syyttely, koska olemme kuitenkin perhetuttuja olleet tekemisissä vuosia.
Ja oikeastaan eikö tämä ole pahinta itsepetosta?
Eikö jokainen haluaisi tietää jos puoliso on rakastunut toiseen?
Teen miten vaan, teen väärin.
Kommentit (8)
Ole rehellinen. Mitä nopeammin asianomaiset missä tahansa tilanteessa pääsevät menemään elämässä eteenpäin, sitä parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ole rehellinen. Mitä nopeammin asianomaiset missä tahansa tilanteessa pääsevät menemään elämässä eteenpäin, sitä parempi.
Tätä olen koko ajan miettinyt. En vaan uskalla. Mun puoliso on vannonut että jos joskus erotaan, mä en saa asua lasten kanssa, hän pitää siitä huolen. Ja sattuneista syistä tiedän että melko varmasti onnistuisikin kostossaan, liittoutumalla tuon toisen pariskunnan puolison kanssa...
Eli en vaan uskalla ottaa riskiä että menettäisin lapset. Heidän kasvamista odotellessa mä olen todella onneton, syöpöttelen pahaan oloon ja paha unettomuus haittaa joka yö.
No nyt kärsii jo sun lapsetkin. Luuletko, etteivät ne poloiset huomaa, että joku mättää. Et jaksa olla läsnä, et ole vilpitön jne. Ja entäs miehesi, eikö muka tajua mitään? Sulle ei kuule jää loppujen lopuksi kuin korppu kouraan ja valtava häpeä. Kaikki tulee ilmi, ja olet yleinen sylkykuppi. Ei tuosta seuraa kenellekään mitään hyvää. Elät kuplassa. Ajattele sentään LAPSIASI, vaikka suhde mieheesi on kuollut. Vai onko?
Vierailija kirjoitti:
No nyt kärsii jo sun lapsetkin. Luuletko, etteivät ne poloiset huomaa, että joku mättää. Et jaksa olla läsnä, et ole vilpitön jne. Ja entäs miehesi, eikö muka tajua mitään? Sulle ei kuule jää loppujen lopuksi kuin korppu kouraan ja valtava häpeä. Kaikki tulee ilmi, ja olet yleinen sylkykuppi. Ei tuosta seuraa kenellekään mitään hyvää. Elät kuplassa. Ajattele sentään LAPSIASI, vaikka suhde mieheesi on kuollut. Vai onko?
Sama mulle jäisi käteen jos tästä lähtisinkin. Miksi en muka siinä vaiheessa olisi sylkykuppi, tulisihan kaikki silloinkin ilmi?
Ja lapsia en saisi kanssani asumaan, he jäisivät tuon kiristäjän kanssa asumaan.
Lasten kanssa menee muutenhyvin, he ovat mulle tärkeintä ja suurin ilo.
No kuules, kun aika kuluu, kaikki kärsivät ja on vaan sullakin kertomasi mukaan huono olla. Mites pitkään meinasit tuota jatkaa? Elämä sujahtaa ohi viuhahtaen, lapset kasvavat paskailmapiirissä ja elätte valheessa. Miksi puolustelet...
Ainakin ratkaisun jälkeen on tehty oikein kaikkia kohtaan. Anna miehellesi uusi ja tyydyttävä elämä. Saat sellaisen itsellesikin. Ja ne lapset...Ei kukaan voi lapsia yksin viedä, se on puppua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki haistoivat provon, ja niin teen tässä minäkin. Hyvää jatkoa sulle.
Vierailija kirjoitti:
No kuules, kun aika kuluu, kaikki kärsivät ja on vaan sullakin kertomasi mukaan huono olla. Mites pitkään meinasit tuota jatkaa? Elämä sujahtaa ohi viuhahtaen, lapset kasvavat paskailmapiirissä ja elätte valheessa. Miksi puolustelet...
Ainakin ratkaisun jälkeen on tehty oikein kaikkia kohtaan. Anna miehellesi uusi ja tyydyttävä elämä. Saat sellaisen itsellesikin. Ja ne lapset...Ei kukaan voi lapsia yksin viedä, se on puppua.
Miten niin puppua? Kun on eräillä mahdollisuus ottaa kaikki keinot käyttöön.
Ja voi kun olisinkin provo... Kiitti vaan...
Mielipiteitä? Kokemusta vastaavasta? Miten tästä tilanteesta pääsee eteenpäin?
En usko että menee ihan heti ohi itsestään, vielä ensimmäisen vuoden luulin että menee.